Tulipa pitkä postaustauko. Kiirettä on pitänyt töissä – ja Tinder-treffeillä.

En ole ollut koskaan mikään treffihirmu, mutta kaikki muuttui kun tutustuin Tinderin ihmeellisen maailmaan. Kuten joku jossain sanoi, tekee ihan hyvää meille juroille suomalaisille opetella vähän kepeämpää deittailukulttuuria. Niinpä olen sanonut kyllä lähes kaikille tapaamista ehdottaneille matcheille. 

Treffeillä käyminen on ollut mahdottoman opettavaista. Tällaista olen huomannut Tinder-treffeillä käydessäni:

1. Vaikka olen tasa-arvon vakaa kannattaja ja itsellinen nainen, odotan silti, että mies tarjoaa kahvit tai ruoat. Tuntuu, että tämä jakaa miehiä kahtia: on niitä jotka avaavat ovet ja maksavat ilolla ravintolalaskun ja niitä jotka haluavat jakaa kaiken tasan. Ymmärrän kyllä sen, että jos on vaikka sarjadeittailija, voi tulla kalliiksi kukkarolle pistouvata koko ajan naisille aterioita. Mutta kyllä siinä tule melko sniidu ensivaikutelma, jos kahvilan kassalla ruvetaan osittamaan sumppilaskua. 

2. Sepitän lennossa valkoisia valheita. Tuntuu tylsältä kertoa samoja perusjuttuja itsestään uudestaan ja uudestaan, joten olen höystänyt kertomuksia jos minkälaisilla sattumuksilla. Olen yhdistellyt eri tapahtumia, liioitellut, lainannut muualta. En niinkään vaikutuksen tehdäkseni vaan itseäni piristääkseni. 

3. Tiedän saman tien ihmisen tavatessani, olenko kiinnostunut tästä vai en. Jos ei natsaa, niin sitten ei natsaa. Pahoittelut sille Tinder-deitille, jonka kanssa kahvitellessani erehdyin toistuvasti yytsimään naapuripöydän salskeaa kundia. 

+1: Miehet ovat hämmästyttävän siveellistä sakkia. Odotin, että edes osa Tinder-matcheista olisi härskejä ehdottelijoita. Vaan ei! Asiallisia ja kohteliaita miehiä on tullut ovista ja ikkunoista. Hyvinkin menneet treffit ovat päätyneet yleensä pikaiseen halaukseen tai maksimissaan pussailuun kadunkulmassa. Yhden kanssa kävin viisillä treffeillä, eikä siltikään lohjennut. Joku roti sentäs.