Sohvaprojekti etenee

1.2.jpg

Sohvan kunnostus on saanut uutta vauhtia tämän vuoden puolella. Siirsimme sen vintiltä olohuoneeseen, jossa sitä on helpompi työstää. Lisäksi olkkarissa sohva on kaiken keskellä, joten projekti ei voi vahingossakaan unohtua! 

Melko paljon olin jo viime kesänä ehtinyt sohvaa purkamaan, mutta jonkin verran aikansa eläneitä ja väljähtäneitä sekä kuivaksi koppuroiksi muuttuneita nahkakaistaleita jäi vielä irrotettavaksi.

3.jpg

Ehkä työläin osuus olikin vielä edessä ja se pääsi hieman yllättämään minut. Pehmustetyynyjen alla olleet säkkikangas- ja nahkakaistaleet oli kiinnitetty puurunkoon nauloin, joista joka ikinen oli vuosikymmenten saatossa ruostunut. Naulojen irrotus pihdeillä vei kahdelta hengeltä useamman illan ja kädet olivat sen jäljiltä rakoilla. Nahka oli hapertunut sen verran, että se murtui pois, jättäen kuitenkin pienen tyngän aivan ruostuneen naulan juureen, joka vaikeutti naulojen poistoa entisestään. Samalla piti varoa, ettei pihdeillä tai vasaralla vahingoita näkyville jääviä puuosia.

 

5.jpg

p2054016.jpg
Kun useat sadat ruostuneet naulat oli vetkuteltu pois, harjasin sohvan puupinnat, urat ja liitoskohdat jäykähköllä Sini jynssärillä. Sen jälkeen imuroin ja pyyhin pinnat. Seuraavaksi oli vuorossa puupintojen öljyäminen. Kaapista sattui löytymään vanha puteli tiikkiöljyä, jota kaadoin vanhaan puuvillariepuun ja hieroin sillä puupinnat. Öljyämisen jälkeen puupinta sai upean ja tasaisen tumman sävyn. Taisi sohva olla aika janoissaan.
 

6.jpg

Kommentit (4)
  1. Mukava sohvalöytö, meillä on tähän kuuluvat nojatuolit. Kyseessä on Carl Gustaf Hiort af Ornäsin suunnittelema Triennale-sohva, eli ihan on suht harvinainen arvohuonekalu kyseessä 🙂

    1. Suuri kiitos tiedosta! En olisikaan tuota osannut itse oikein etsiä, kun ei ollut mitään johtolankaa tiedossa 🙂

  2. Kiitos kannustuksesta, sitä tarvitaan! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *