Lily

Say It Loud – edit. USA

Say It Loud – edit. USA
lillaminna

Americans… Things that come as a surprise for a Finn

”Favourite American past-time: getting drunk and eating nachos” – Anonymous

Kesän aikana on tullut seurailtua amerikkalaista kulttuuria sekä läheltä että kaukaa.Tässä pientä listaa mitä savolainen Amerikassa on jäänyt kummastelemaan useampia kertoja eikä se ihmetys ole aina edes miksikään muuttunut. Osa tuttuja stereotypioita proven right ja osa uusia tuttavuuksia.

  • Jenkit ja autot: Autoilla mennään kaikkialle minne pääsee. Drive thrut ovat yleisiä sekä välimatkat usein pitkiä. Parhaat tapaukset löytyvät meiltä töistä, sillä etenkin kahdessa herrassa laiskuus vaan huokuu läpi. Toinen myönsi, että on aivan yltiölaiska eikä mene minnekään ilman golfkärryään (joo-o, sillä on oma golfkärry). Koulumatkatkin hoituu kätevästi kaaralla kesät talvet eikä kauas ovesta pysty parkkeeraamaan. PS. Jalankulkijat ovat Dellsissä ainakin uppo-outo käsite: ei kannata koskaan olettaa, että auto väistää, sillä etenkään turistit eivät varo sekä jenkki-truckit tekevät vaan niin pahaa jälkeä. 
  • Tienviittoja ei löydy: Jenkeillä on varmaan pirun hyvät navigaattorit, sillä teiden varsilla ei ole paljon kyltteja kau
  • Resortit ja turistikrääsä: Yksi asia, mikä Suomessa ei koskaan menisi läpi on etenkin matkakohderesorttien sekä hotellien omat logopaidat. Siis jos Suomessa esim. Sokos Hotels alkaisivat teettää omia paitojaan, niin menekki ei varmasti olisi mikään hyvä. Asiaa kysyttyäni Dorthylta, hän perusteli sen sillä, että hyvästä matkasta pitää hankkia tuollaisia konkreettisia muistoja. Hyvä pointti sinällään, mutta on ne Kalaharin paidat silti ihan hullun rumia. Nou thänk juu.
  • Pikkulapset ja aurinko: Siis tämä on kyllä järkyttänyt aika paljon, sillä vauvoja tai pieniä lapsia ei suojata auringolta kunnolla, kun he tulevat katsomaan showta. Hattuja ei käytetä ja monesti vanhemmat kantavat sylilasta oikeasti ilman mitään kantokoppaa, joten vauva on auringossa usein koko päivän. En tiedä läträtäänkö täällä enemmän aurinkorasvoilla, mutta pitäisi lapset pukea oikein, kun vietetään ulkona aikaa. Wisconsinissa on ollut kunnon helleaallot pari viikkoa, jolloin pienten lasten olisi kyllä turvallisinta jäädä sisälle eikä raahata mukana joka paikkaa.  
  • Pikkulapset ja iltashow: kuka toisi pikkulapsen klo 20.30 alkavaan show’hun joka kestää klo 22.30 asti? Monet ipanat nukkuu jo ennen show’n alkua niin miten ne jaksaa vielä noin myöhälle olla hereillä? Ja sitten tulee vielä kylmä eikä pienoisilla ole kunnolla päällä. Anna mun kaikki kestää! 
  • Moikkailu lenkkipolulla: No on Dells pieni kylä, mutta on se nyt suomalaiselle jännä ilmiö, kun hikiset tuntemattomat moikkailee toisilleen vaikka missä! Interstatelta haarautuu exittejä aivan yht’äkkiä eikä aiemmin tule minkäänlaista varoitusta sanoen, että ”kannattaisi sit kääntyä seuraavasta, jos haluat esim. mallille. ”
  • Ruoka ja siihen liittyvät hienoudet ja ei-niin-hienoudet: Ostin omenia toisella viikolla Jenkeissä. Vielä kahden kuukauden jälkeen samat omenat olivat vielä täysin syötävän näköisiä, mutta päätin heittää ne kumminkin roskiin. Ai että kemikaalejako. Sama juttu oli kananmunilla ja viinirypäleillä. Myös prosessoidun ruuan määrä on mieletön, kun kaupastakin saa valmiiksi käristettyjä pekonipaloja pussista. Hedelmät ja kasvikset ovat järestään kalliimpia ja juustoista löydät vain cheddaria, swissiä, mozzarellaa ja pepper jackia (feta on kuivaa murua). Einesosastot rehottavat valtoimenaan ja tyypillinen jenkkiperhe lappaakin kärryt (tai operoitavan kärrykaaran) täyteen mitä epäterveellisempää sorttia. Leipä on täysjyväisenäkin pullaa eikä terveysleipiä nähnyt. Itsestä on ihana kyllä maistella kaikkea (ja Wallun great value –minipizzat ovatkin upeinta ikinä), mutta välillä kaipaa kunnon finski–pöperöö (mis mun halloumi???). Kuitenkin täytyy muistaa, että saa täällä syötyä terveellisestikin, etenkin jos vähän katsoo mitä ruoka-aineksia mukaansa laittaa. Vähän ehkä hintaa tulee lisää mutta onneksi esim. kesäkurpitsaa ja munakoisoa löytyy aina sekä muita kasviksia (jokseenkin ei niin laajasti). Huom. kaikkeen tähän voi myös vaikuttaa se, että ostoksilla käynti on hoidettu Walmartissa. 
  • Parisuhteet: Aloitetaanko sillä, että jenkkinaiset ovat tarrautuvia ja mustasukkaisia, kun taas jenkkimiehet flirttejä ja mustasukkaisia. Koko kulttuuri rakentuu mustasukkaisuuden varaan. Molemmilla on yleensä kova tarve ”merkata” kumppaninsa, kun kokevat heilansa uhatuksi vastakkaisen sukupuolen takia, joko tarraamalla kiinni tai pitämällä kättä selällä yms. Myös tuimat ilmeet etenkin naisten puolelta ovat yleisiä. Miehet yleensä lirkuttelevat, mitä tahansa maan ja taivaan välillä, mikä kuulostaa suomalaisen korvaan todella absurdilta. Avioliittohaikailut parin päivän hengailun jälkeen ovat ehkä jo vähän liikaa.  Ja pakko todeta, että aikamoista bullshittiä on joutunutkin kuuntelemaan.
  • Jenkkinaiset ja baarit: Herrijestas millaista sheikkaustanssia! Mun rated R tanssit jäävät täysin kakkosiksi niiden rinnalla.
  • Duuni ja koulutus: USA:n ja Suomen eroja työasioissa ei voi kuin kummastella. Useilla työntekijöillä on vähän suojaa jo entuudestaan, mutta sesonkityöntekijät (usein foreign J-1 työntekijät ympäri maailmaa)  joutuvat usein tekemään mielettömiä tunteja, suhteellisen pienellä palkalla ja luottamuksen esimiesten puolelta ollessa nolla. Täällä kuulee paljon juttuja, että ulkomaalaisia työntekijöitä pidetään epärehellisinä ja varkaina, mutta tässäkin asiassa kulttuurit puhuvat puolestaan. Suomalaiset ovat tottuneet melko hyvään työtahtiin, missä oma-aloitteisuutta arvostetaan ja hommat tehdään kunnolla, kun taas esim. jenkit usein tekevät vain välttämättömän ja ukrainalaiset ovat kyllä huonoimpia tapaamiani asiakaspalvelijoita ikinä (ja nyt en liioittele tippaakaan). Englanti on epäselvää ja hymyä tai muita kohteliaisuuksia on turha odottaa.  Myös villit huhut turkkilaisten työpaikkaetuuksien väärinkäytöstä eivät puhu ulkomaalaisten puolesta pätkääkään. Totuus on kuitenkin se, että Dellsissä ”now hiring” kyltit ovat olleet yleisiä, sillä jenkitkään eivät kaikkea duunia tee. Paskatöiksi niitä en kutsuisi, koska työ on aina omasta asenteesta kiinni, mutta moni ei näe tällaista pikkupaikkakuntaa kannattavana kesätyömahdollisuutena. Sen takia olisi idioottimaista kiristää J-1 maksuja, kuten oli suunniteltu, sillä työvoima vähenee selvästi. Kaikki valkoihoiset jenkit eivät vain ole kovin ulkomaamyönteisiä, mikä on sinällään kummallista, sillä koko maahan on kulttuurien sulatusuuni eikä todellakaan olisi samanlainen maailmanvalta, jos eurooppalaiset olisi sitä alun perin asuttaneet. Tästä huolimatta asiakkaat saattavat joskus kalastella meidän amerikkalaisia ticket sellereitä toistamaan heidän sanomansa lauseensa, jotta voivat olla varma, että he ovat varmasti natiiveja. Fuckin’ immigrants right?

     

    Got a little side tracked, but anyway. Töistä ei oteta saikkua aivan tuosta noin vain. Monessa työpaikassa työntekijälle on varattua sairaslomapäiviä ehkä n. 8 päivää, joten niitä käytetään harkiten. Jos sinua ei viedä ambulanssilla sairaalaan tai et kanna päätä kainalossasi, niin sitten suck it up and go to work. Pikkuflunssat ei ketään haittaa. Täällä myös äityislomat eivät ole todellakaan samalla mallilla, kun monessa työpaikassa 6 vk on korkein aika ja sen jälkeen saat potkut, jos et palaa töihin. Voisin hyvin kuvitella asuvani täällä, jos työpaikka olisi hyvä, mutta lapseni haluisin yllämainitusta seikasta kasvattaa Suomessa. Sekä siksi, että koulutus on vaan niin pirun kallista. Vanhemmat säästävät useita kymmeniä tuhansia rahaa koulumaksoihin ja opiskelijat itsekin joutuvat työskentelemään koulun ohella ja säästämään paljon rahaa. Asuntoloissa huoneet jaetaan, joten yksityisyyttäkään ei paljon ole. Rakastan Suomea todella paljon tästä syystä, sillä kaikille taataan opiskelumahdollisuus eikä rahalla voi pelata aivan samalla tavalla kuin täällä. Köyhyys ei todellakaan ole aina oma valinta.

  • Ikä: Suomessa yleensä itse luulen kaikkia nuoremmiksi kuin he oikeasti ovat, mutta täällä tilanne on täysin toisin päin. Kuinka monesti onkaan täällä erehtynyt luulemaan kahdeksantoista kesäistä lähes 24-vuotiaaksi ja järkyttynyt kuullessaan totuuden. What is this place??

​Nonnih. Tuossa oli nyt jotakin. On varmasti miljoona muutakin asiaa, mutta tällä hetkellä en jaksa keksii lisää. Adios, amigos!

Love,
Minna

​

Puheenaiheet Matkat Ajattelin tänään Höpsöä
lillaminna

Pop or Soda?

Työni Bartlettilla koostuu lähes täysin asiakaspalvelutyöstä. Päivän aikana saa nähdä monenlaista naamaa ja kenkäparia, etenkin kun on kyse yhtä valtavasta sulatusuunista kuin Yhdysvallat. Vaikka Dellssiä voi pitää konservatiivisena, valkoisena flipflop/T-paitaihmisten kokoontumispaikkana, puhumattakaan koko Wisconsinin osavaltiosta, on alueella myös muita etnisiä ryhmiä, joista suurimmat näistä ovat intialaiset sekä meksikolaiset. He tulevat yleensä aina isoina ryhminä katsomaan showta, kun mukaan on otettu koko perhe vauvasta vaariin. Kulttuurien kirjo on todella ihana huomata, mutta myös toisinaan tuo oman haasteensa työtä tehdessä.

Yleisiä ongelmia, mitä on tullut huomattua ovat joidenkin sanojen ja aksenttien ymmärtäminen sekä ylipäätään kulttuurierot. Nykyinen kouluni on sinällään valmistanut tällaiseen asioimiseen, sillä olen tottunut eri tasoiseen englantiin, mutta ei sekään aina riitä. Hauska on huomata, että southern accents, kuten ihmiset Georgiasta tai vaikka South Carolinasta tuottavat enemmän vaikeuksia ymmärryksessä kuin esim. intialaisten puhe. Etelän miehet puhuvat niiiin leveästi ja mungertaen, että kerrankin nauroin vain asiakkaan vitsille – tai oletan sen olleen vitsi – kun hän meni kaupan ohi show sitelle. Yleensä muutenkin mottonani on toiminut ”When in doubt, just laugh and hope it’s a joke”. Myös eräs ticket seller kertoi, että kerran erään miehen vaimo oli joutunut ”kääntämään” miehensä puheen, sillä hänen Georgian aksenttinsa oli ollut niin paha, että siitä ei voinut vaan saada selvää! Ei jenkitkään aina ymmärrä toisiaan!

Tietyt sanat asioille vaihtelevat myös alueittain. Esimerkkeinä voisi käyttää sanaa ’pop’. Jos asiakas kysyy ”do you have pop?”, niin silloin on kyse limpparista (=soda). Toinen on ’sucker’ eli tikkari, sillä lollipopilla tarkoitetaan niitä isoja karkkikaupasta saatavia tikkareita. Myös ’concessions’ mietitytti aluksi (snack bar on niin paljon helpompi sanoa) sekä ’off!’, joka olikin suomalaisille tuttu, oma, ihana hyönteismyrkky! Kyllä, Dellssissäkin käytetään ”ohvia!”

Monesti yllä mainituista tulee eniten alkukankeutta asiakkaiden kanssa, sillä ei vaan koskaan osaisi yhdistää sanaa oikeaan merkitykseen. Onneksi asiakkaat yleensä huomaavat immigrantin hädässä ja käyttävät jotain uutta sanaa. Dorthy on myös ollut todella ihana ja selittänyt minulle sanojen merkityksiä ennen kuin ne edes tulevat esille. (Tänäänkin opin, että cowslip tarkoittaa ärsyttäviä pyörteitä tukassa. ….Saatan myös muistaa sanan väärin.).

Välillä hankaluuksia aiheuttaa vaan nopeasti puhuminen ja siitä johtuvat lipsautukset. Etenkin ’s’ ja ’sh’ sekä ’t’ ja ’d’ vaihtavat helposti paikkaa, ja tuloksena on esim. instead of saying ”There’s a snack bar down there” you come up with ”There’s a smackdown down dere”. Oon tosi onnellinen, että sanoin tuon vaan Krisselle enkä asiakkaalle. ”Shit in the shade” on myös yleinen nolouden huipentuma, kun samaa lausetta toistaa niin usein päivän aikana.

Sitten toinen osa-alue. Vaikka toisin voisi kuvitella, niin jenkitkään eivät tykkää tungettelevista myyjistä, eikä small talk maistu aivan jokaiselle. Pyrimme aina tervehtimään useimpia asiakkaita, jotka menevät shopin ohi. Tällöin asiakkaat tiedostavat meidät ja saattavat jäädä palloilemaan tai tulla takaisin shoppailemaan show’n jälkeen. Joidenkin kanssa heitetään perus ’how are you’t ja saatetaan myös kysellä ovatko ensimmäistä kertaa katsomassa show’ta jne. Läppää on aina myös hauska heittää ja useimmiten asiakkaat lähtevät kunnolla mukaan, mikä piristää mieltä. Toisinaan asiakkaat kyselevät mistä päin olen ja olenko pitänyt Jenkeistä, mutta voin mainita että yksi jopa luuli, että olen britti ja toinen, että olenkotoisin Wisconsinista! Ne oli hienoja hetkiä ne. Mutta sitten tietty tulee nainen joka kysyy heti, että mistä olen kotoisin, vaikka sanoin yhden lauseen ”That’s a one dollar even.” Se ei ollut niin hieno hetki.

Viime viikkoina on alkanut huomata, kuinka paljon luontevampaa on mennä kyselemään, tarvitsevatko asiakkaat apua tai että jos tarvitsette muita kokoja niin voidaan antaa niitä shopin sisältä. Hauskempaa myös jutustellakin siinä samalla eikä enää pelkää sitä, että taas sieltä tulee joku joka tarvitsee palvelua enkä osaa sitä antaa luontevasti. Välillä kuitenkin haluisin vieläkin eniten karttaa ihmisiä, jotka tarvitsevat isoja isoja kokoja, etenkin kun 2XL-koot ovat ainakin sweatshirteistä kaikki loppuneet, mutta tälle asialle nyt ei voi mitään. Useimmiten myös tietyt värit ovat myyty loppuun, mutta sillon annetaan muita vaihtoehtoja ja yritetään ehdottaa muita malleja. Ehkä siinä on se seuraava aste, että uskaltaisin käyttäytyä niin, että asiakas kiinnostuisi paremmin tuotteista ilman, että olen liian päällekäyvä.

But everything has really been good here, and most of the customers are just wonderful (okei no ei aina). Jään muistamaan etenkin yhden pikkupojan, joka kävi show’ssa mummonsa kanssa. Poika oli isoin show’n Aqua the Clown -fani ja omisti varmaan jo tusinan sellaista paitaa, joten kun halusi uuden, tuli hän kysymään multa ehkä innotunein ilme naamallaan: ”Is Aqua your favourite part of the show too? Do you remember when he did this?”. Sitten se vaan jatkoi hehkuttamista ja mummo vaan nauroi vieressä. I just wanted to rob him, coz he was the cutest! Ihmiset tekevät töistä usein parempaa 🙂 But this is all for now!

Love,

Minna

 

 

 

Kulttuuri Suosittelen Työ