Riittävän hyvä elämä
Moikka!
Istun meidän kerrostalon pihalla kököttävällä kivellä, tyttö nukkuu vaunuissa äidin virkkaaman peiton alla sikeästi, tuuli humisee puissa, linnut kilpailevat siitä kuka saa äänensä parhaiten kuuluviin.
Juuri tämä elämä mikä minulla on, on riittävän hyvää. Äitiyden täyttämää, välillä kepeää, toisinaan kipeää. Vuokrakolmio, äitiysloma ja keskeneräinen gradu. Puoliso, joka töihin lähdössä ja sieltä tullessa antaa poskelle suukon, kohta seitsemän kuukauden ikäinen tyttö, joka tänään oivalsi miten ryömitään. Se nostaa takapuolen kohti kattoa ja ähisee, mutta pääsee sentti sentiltä eteenpäin.
Elämään ei oikeastaan tarvita paljoa. Olen onnellinen kun saan iltaisin nukahtaa linnunlauluun ja aamulla herätä siihen että tyttö jokeltelee sängyssään tai sitten karjahtelee. Sitä oikeastaan tarvitsee aika vähän mutta aika suuria asioita, joita ei pankkitilin plussaldolla saa ostettua: rakastavan ja tasapainoittavan kumppanin jonka kanssa parisuhde toimii, kodin, jossa tuntee olevansa kotona. Sitä tarvitsee lämpimiä ihmissuhteita, ihmisiä, jotka nostavat sinut ylös kun kaadut. Ihmisiä, perheenjäseniä, ystäviä, kavereita, tuttuja.
Olen alkanut arvostaa materian sijaan enemmän sellaisia asioita, joita ei rahalla voi hankkia. Jotenkin sellainen turha kuluttaminen ja materian haaliminen ahdistaa. Maapallon kantokyky paukkuu, joten mielestäni on oikeastaan aika turhaa ja itsekästäkin hankkia hirvittävästi materiaa. Enkä minä tarvitse merkkivaatteita, desinglamppuja ja montaa ulkomaanmatkaa ollakseni elossa.
Riittävän hyvä elämä on sellainen että on katto pään päällä ja jääkaapissa muutakin kuin valot. Ei tarvitse olla varaa matkustaa useita kertoja vuodessa tai ostaa vain merkkiä, mutta haluan kuitenkin sellaisen taloudellisen tasapainon ettei kaupassa tarvitse laskea senttejä.
Kun puoliso on lähtöisin maasta, jossa Suomessa totutut itsestäänselvyydet on luksusta, sitä on oppinut näkemään kuinka rikas köyhinkin suomalainen todellisuudessa on. Toisaalta minun on vaikea asettua sellaisen ihmisen asemaan, jonka täytyy miettiä miten saa rahat riittämään ruokaan, koska en ikinä ole vielä kokenut sellaista elämäntilannetta. Eli tässäkin minä puhun etuoikeutetun ihmisen suulla enkä oikeasti ymmärrä yhtään mitään sellaisesta elämästä jossa on jatkuvasti pelko siitä, miten seuraavasta päivästä selvitään.
Sitä on oppinut olemaan tyytyväinen vähempään. Sanoin juuri yhdelle ystävälle, että musta on tullut henkisesti tosi vanha, koska nautin ihan älyttömästi siitä että voin kävellä metsässä ja kuunnella sen ääniä. Ystävä totesi siihen viisaasti että ” se että ruoho kasvaa ja ötökät pörrää, saa tajuamaan miten pieniä muurahaisia me osaltamme ollaan. Saa oikeeseen suhteeseen omat ”isot” ongelmat. ”
Muutenkin kun somea seuraa, sieltä löytää tarinoita täydellisistä ihmisistä, täydellisestä elämästä, johon kuuluu drinkkilasi ja sininen meri, viimeisen päälle huolliteltu ulkonäkö ja kurinalainen keho, illallisia kattoteransseilla, joista voi ihailla kaupungin valoja, uusinta uutta.
Mutta hyvä elämä voi olla myös sitä että lämmittää mikrossa edellispäivänä äkkiä kyhättyä pastaa, lukee päivän lehden ja keittää kupin kahvia. Ei sellaiseen mielekkääseen elämään paljoa oikeasti tarvi.