Ladataan...
S.Back

Tämä ruoka on meidän yksi lemppareista ja jos ei keksitä mitä syödään niin tämä on varma vastaus. Yhteen väliin taidettiin syödä tätä niin paljon, että piti pieni tauko jo pitään. Meillä näköjään on tapana ''kuluttaa'' yks ruokalaji aina loppuun, niinkuin kävi sen Cape Town -pastan kanssa, se kyllä maistuisi kans jo.

En muista mistä löysin tämän reseptin, mutta se on jo muokkautunut jonkin verran alkuperäisestä meidän omannäköiseksi. Tässä muuten loistava vinkki lapsiperheille, joissa lapset eivät halua kasviksia. Tämä menee alas koko perheelle!

Tarvitset:

Luomu naudan jauheliha 400g (voit toki halutessasi vaihtaa kasvisvaihtoehtoon)

Luomu Dolmio Classic pastakastike 2 prk

3 porkkanaa

1 kesäkurpitsa

1 parsakaali tai kukkakaali

Varsiselleriä

1 pieni palsternakka

1 iso sipuli

2 valkosipulin kynttä

Suolaa

Mustapippuria

Luomu lihafondi

Oliiviöljyä

Pastaa 

Raasta porkkanat, kesäkurpitsa ja palsternakka sekä pilko varsiselleri ja parsakaali.

Pilko sipuli ja valkosipuli, kuullota ne runsaassa öljyssä pannulla ja paista samalla jauheliha. 

Lisää raastetut ja pilkotut kasvikset pannulle ja lisää tarvittaessa oliiviöljyä. 

Lisää Dolmio -pastakastikkeet ja hiukan vettä sekaan, lisää samalla myös suolaa, mustapippuria ja luomu lihafondia.

Laita pastavesi keittymään ja keitä pasta kun vesi kiehuu, lisää veteen reilusti suolaa.

Sekoita hyvin ja anna hautua n. 20 min. 

Valmis, tosi helppoa ja nopeaa vaikka sotkua meinaa tulla raastaessa ja pilkkoessa. Kivaa tekemistä pienemmillekin lapsille.

Ladataan...
S.Back

Tää on ollut jotenkin tosi hurjaa sen alun virkeyden ja ketteryyden jälkeen. Nyt ihan viimeaikoina vasta oon tuntenut etten oikeesti enää pystykään ihan mihin vaan. Yksi päivä laitoin pyykkejä pesuun ja käytin Pepin niin sen jälkeen alkoi ihan tosi kovat supistukset. Luulen, etten ole aiemmin ehkä edes tuntenut supistuksia tai harjoitussupistuksiakaan, mutta nyt voin kertoa tietäväni todella. Varasin lääkärillekin ajan paniikissa ja onneksi ei ollut tapahtunut mitään kohdunsuulla. Oon lukenut kauhujuttuja miten yksikin supistelukerta, jopa harjoitussupistukset voivat avata paikkoja ja joutuu vuodelepoon tai jopa sairaalaan vuodelepoon loppuraskaudeksi. Se olis mulle ihan kamalaa, pelkään sairaaloita yli kaiken. Jopa niin paljon, etten ole vieläkään käynyt siellä sokerirasituksessa. Okei, siihen on myös syynä se että tulen tosi pahoinvoivaksi jos joudun paastoamaan. Täytyy yrittää hoitaa se jotenkin muutoin, olisi se kuitenkin vauvallekin hyvä että sokereita seurataan. 

Vauva liikkuu ihan tosi paljon. Se on milloin mitenkin päin ja potkii ja tökkii mihin milloinkin. Huomaa, että potkut ja iskut ei ole enää mitään kevyitä ja koko vatsa hytkyy niiden mukaan. Ei ole onneksi kovin montaa hiljaisempaa päivää sattunut, joten alkuraskauden pelkojen jälkeen voin hyvillä mielin todeta aina vauvan olevan hengissä. 

Tänään pesin kaikki vaatteet, peitot ja lakanat vauvalle. En kestä miten pieniä ne on, oli ihana laitella niitä kuivumaan ja viikkailla säilöön. Laitoin myös lakanat ja kehdon valmiiksi, supersöpöä on kyllä kaikki tuollanen pieni. Näitä tehdessä ja samalla vähän siivoilin muutenkin, mulla lähti jalat alta ja luultavasti verenpaine menee välillä niin alas ja aiheuttaa tuon. Ihan kamala tunne kun päässä pimenee ja tuntuu just siltä, ettei veri kierrä päässä ollenkaan ja lyyhistyy vaan maahan. Tosi pelottavaa yksin ollessa kotona. Ehkä pitää oikeesti nyt alkaa hidastamaan tahtia ja uskoa, ettei musta enää olekaan kaikkeen. Tänään mietin, että tältäköhän tuntuu olla vanha kun vaan fysiikka ei anna periks vaikka kuinka haluisi toimia. Hui.

Oon myös ostellut taas paljon uusia vaatteita, millon joku vois sanoa että nyt oikeesti jo riittää. Mutta mietin, ettei mun tarvitse pestä pyykkiä sitten niin usein. Ja oikeesti niitä tarvitsee paljon jos mietit kaikki vaatekappaleet eri koossa niin kyllä niitä melkoinen pino vaan tulee. Ja toisekseen ne on niin uskomattoman söpöjä. Miehen kanssa kaupoilla ollessa hän osaa jo ohjata mut pois kaikilta lastenvaateosastoilta, ihan hyvä vaan kun rahat säästyy, välillä.

Ja yksi ilouutinen, meidän vaunut tuli eilen!!! En kestä, ne on just sellaiset kun toivoinkin. Täällä ei päästy niitä mihinkään kokeilemaan ja tilattiin vaan sokkona runko, vaunukoppa, turvakaukalo ja jalusta. Vein ne vaunut vielä äidin luokse, just sen taikauskon takia. Turvakaukalo jäi meille ja pitäis mallailla sitä autoonkin, tuntuu vaan aina todellisemmalta ja kohta hän on täällä <3

Ladataan...
S.Back

Peppi. Siitä sais kirjotettua kokonaisen kirjan, millainen koira se oikeesti onkaan. Peppi tuli meille vähä vahingossa, kun äitini siskon koiralle syntyi pentuja enkä voinut niitä vastustaa. Eikä näköjään sekään voinut estää minua saamasta kauan haaveilemaani koiraa, miehelläni on astma ja paha koira-allergia. Sain sen kuitenkin synttärilahjaksi häneltä itseltään ja sovittiin, että luovutaan siitä jos tulee jotain ihan kamalia oireita. Helppoa se olisi ollut sijoittaa uudelleen tätini kautta. 

Ei mennyt kyllä kauaa kun mies ei saanut happea ja silmät turposivat ja nenä vuoti. Se oli ihan kamalaa. Hän joutui sairaalaan ja joutui olemaan siellä useamman yön. Siellä kuitenkin oli onneksi mukava lääkäri (mun mielestä siis), joka neuvoi ettei koirasta tarvitse luopua vaan ottaa oikeanlaiset lääkkeet ja yrittää siedättyä. Ja hyvin hän onkin siedättynyt, onhan Peppi ollut meillä kohta jo viisi vuotta! Välillä tulee kausia, että on selkeästi huonompi ja ahdistaa henkeä. Varsinkin siitepölykauden aikaan se on ihan kamalaa. Tähän siis haluisimme kokeilla sitä homeopatiaa, mistä moni on saanut avun. Onko teillä kellään kokemuksia tästä? Emme siis kummatkaan tiedä yhtään mitään koko homeopatiasta, mutta kuultuamme tutuilta kokemuksia koen sen olevan ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Ei kai se ainakaan pahemmaksi voi mennä.

Peppi on chihuahuan ja kleinspitzin sekoitus ja koen että se näyttää ihan just sille sekoitukselle. Moni vastaantuleva on kysynyt onko Peppi pystykorvan pentu, voi pientä. Sillä on todellakin chihun luonne, se haluaa kaiken ja valitettavasti varmaan saa myös kaiken. Ainakin jos minulta kysytään. Mies koittaa välillä epätoivoisesti pitää sille kuria. Sen takia se vähän pelottaakin kun vauva tulee, toivon kyllä todella että se tottuisi siihen. Oonhan kuitenkin pitänyt sitä tämän viisi vuotta pienenä vauvana, joka on saavuttanut melkein ihmisen aseman meillä. Ajattelin vielä sillon kun Peppi tuli, etten todellakaan anna koon ja söpöyden hämätä vaan pidän sille kovaa kuria. Niin varmaan. Se me ollaan kuitenkin saatu pidettyä, ettei Peppi saa tulla ollenkaan yläkertaan, siihen se on oppinut. Ja ei se niin kuriton kuitenkaan ole kun teksti antaa olettaa. Kleinspitzin oppii tosi nopeesti temput ja rutiinit, tästä on ollut superpaljon apua. Uskon, että jos minulla olisi aikaa Pepistä tulis ihan tosi hyvä agilitykoira. 

Virtaa sillä riittää enemmän kun kellään. Jos joku sanoo, ettei pienten koirien kanssa voi lenkkeillä niin tervetuloa kokeilemaan tätä. Yhteen väliin jouduimme viemään sen hoitoon äidille, että hän vois lenkittää sitä vielä lisäksi. Helposti menee 10km lenkkikin. Ei olla vielä saavutettu sitä väsymispistettä, mutta toisaalta kiva ettei se ole mikään haluton ja apaattinenkaan. Niinkuin meidän Minni, joka siis oli siskoni koira ja kuoli muutama vuosi sitten. Sitä ei saanut lenkkeilemään, se iski jarrut pohjaan ja rupesi makaamaan vaikka keskelle suojatietä jos ei kiinnostanut. 

 

Tykkään siitä, että Peppi on sekarotuinen. Sitä ei ole koskaan jouduttu käyttämään eläinlääkärissä *kopkop* muutoin kuin rokotuksissa tietysti. Eli on ollut terve onneksi tähän asti, eikä taida vatsakaan olla koskaan sekaisin. Tai sitten en vaan halua muistaa mitään pahaa siitä. 

Pidin tässä kohtaa vähän taukoa tämän postauksen kirjoittamisesta ja kävin ruokakaupassa. Sillä välin Peppi oli mennyt sinne yläkertaan minne se ei koskaan mene ja söi mun korvatulpat. Just ajattelin, että seuraavaksi kehun miten se ei koskaan ole tehnyt mitään tuhoja. No nyt on. Tosi kummaa, se osoittaa varmaan mieltä nyt jostain, pakosti johtuu tulevasta vauvasta. 

Peppi on supervilli, siis oikeesti. villi. Kaikki ketkä on nähnyt Pepin ihmettelee miten ihmeessä sillä voi olla niin paljon virtaa. Jos joku tulee kylään, se hyppii kun vieteri niin pitkään että se saa huomion. Se ei rauhoitu kun syliin, joskus tuntuu ettei siihenkään. Ollaan monesti mietitty onkohan sillä adhd, voiko sellainen olla koirilla? Kaksin ollessa se on mitä kultaisempi, eikä yhtään villi. Käyttäytyy myös lenkeillä tosi hyvin, mutta auta armias kun vaikka mies lähtee mukaan. Se ei kestä jos huomio pitää jakaa, selvästi. 

Mutta silti niin ihana, etten kestä jos siitä pitäisi tuon allergian takia luopua. Tai sen, jos Peppi ei tule toimeen vauvan kanssa. Tietysti ihmiset menee edelle, mutta silti. 

Ladataan...
S.Back

Mulla on ihan kamala matkakuume, tuntuu että on oikeesti pakko päästä jonnekin lämpimään. Tai tarkemmin kun mietin, ei tarvitse edes olla kauheen lämmintä. Pois vaan Suomesta hetkeksi, tekisi tosi hyvää! Mutta tuskin ollaan menossa enää minnekään ennen vauvan tuloa. Oon jo miettinyt minne mennään kun vauva tulee ja meillä on mahdollisuus lähteä. Haluaisin jo kesällä, mutta jos Suomessa on yhtä hyvät kelit kuin viime vuonna oon valmis siirtämään matkan syksyyn. Ja vauvankin kanssa on kivempi mennä kun hän ei ole ihan ihan pieni kuitenkaan enää. 

Viimeksi ollaan käyty Tanskassa Kööpenhaminassa toukokuussa ja oli tarkoitus lähteä elokuussa Kroatiaan, mutta sen mun hurjan alkuraskauden vuoksi jouduttiin se matka perumaan. Ei ole varmaan koskaan harmittanut niin paljon. No, onneksi meidän ystäväpariskunta sai hyvän matkan kahdestaan. Ollaan käyty viime vuosina kolmisen kertaa jossain lämpimässä ja siksi tämä pitkä väli tuntuu ihan todella hurjalta ja ei ihme jos matkakuume jo on kova. 

Minnekään kaupunkilomalla ei varmastikaan lähdetä sillon vauvan kanssa, enkä muutenkaan itse niistä niin paljon välitä. Tosin jos kaupungin ja rannan voi lomalla helposti yhdistää niin mikä ettei. Barcelona oli ihana kyllä ja sinne voisin ehdottomasti suunnata vaikka heti, mutta se turistien määrä ei houkuta ehkä pienen kanssa. Mulle kävisi vaikka Kanarian loma ihan tosi hyvin, vaikka moni sitä haukkuu ja pitää ei-niin-ulkomaana, koska siellä on suurin osa suomalaisia ja ruokakin suomalaista. Mutta ensimmäiseksi lomaksi vauvan kanssa varmasti tosi hyvä ratkaisu. Ja siellä voisi oikeasti vaan lomailla ja makoilla. Kun ei siellä juurikaan mitään sen kummempaa tekemistä ole. Ja jos saisimme lennot vielä suoraan kotikaupungistamme niin olisi se matka tehty kyllä tosi helpoksi. 

Äitiäkin olen jo alkanut suostuttelemaan mukaan lapsenvahdiksi, ei se ainakaan laittanut yhtään vastaan. Äiti onneksi tykkää kans Kanariansaarista kun siellä voi vaan ottaa aurinkoa ja se lämpö on varmaa. 

Näiden lomajuttujen jälkeen iskee todellisuus kyllä vasten kasvoja kun vilkaisen pihalle. Siellä on ihan järkyttävä määrä lunta ja ilma on ihan harmaa, tulisi kevättalvi niin saadaan se aurinko tänne. 

Ladataan...
S.Back

Meidän ruokailutottumukset on kyllä käännetty ihan päälaelleen siitä, mitä ne oli kun tavattiin mieheni kans. Nyt kun taaksepäin miettii, en voi käsittää että oon edes hengissä. Tai että mieheni on. Minun ja mieheni ruokailutottumukset oli kyllä kans ihan eri maata. Minun jääkaapista löytyi se tomaattirasia, raejuusto, ananas ja riisiä kaapista. Siinäpä se. Töihin evääksi lämmin kuppia tai mikropuuroa. Ihan hullua, en kyllä koskaan kokenut varsinaista näläntunnetta. Nyt raskauden aikana oon vasta oppinut tuntemaan näläntunteen ihan oikeesti, en tiiä mikä minulta on aiemmin puuttunut. Söin kyllä jo ennen raskauttakin säännöllisesti ja hyvin, mutta jos ruokaväli venyi, ei minulla ollut koskaan varsinainen nälkä. Kiukkuiseksi saatoin tulla, muttei mahassa tuntunut ''nälältä''. 

No, ne mieheni ruokailut sitten. Hän työskenteli raksalla silloin ja varmaan heidän juttuun kuuluu se einiinterveellinen ruoka. Mun miehellä on vielä diabetes ja en voi käsittää ettei se ole joutunut ongelmiin sen kanssa niillä eväillä. En usko, että kovin montaa kertaa hän on itse laittanut kotona ruokaa. Eli siis on mennyt eineksillä, pizzoilla, kebabeilla, lihapiirakoilla ym. Ja muistan kun tavattiin niin hän söi ihan käsittämättömiä määriä leivoksia. Itse en niistä juuri välitä ja siksi varmaan kauhistelinkin, että kuka voi syödä pellillisen mokkapaloja illassa. Ja vielä diabeetikko, hullua. Mutta siis ei hän ollut missään vaiheessa lihava, tietysti kulutti töissä kaiken, mutta silti se ei todellakaan ole terveellistä. Mistä kaikki vitamiinit? Samaa voin kysyä itseltäni tuona aikana, varmasti kaikki puutostilat on ollut. 

En tiedä mistä sain silloin aikoinaan kärpäsen, että ruokailutottumukset on oikeesti muututtava. Ehkä kun olin jonkin aikaa kotona ja minulla oli aikaa laittaa ihanaa kotiruokaa ja suunnitella ne hyvin, niin siitä on voinut jäädä päälle ateriarytmi. Ja ruuat on jalostuneet puhtaimmiksi ja aina vaan terveellisemmiksi ja ravitsevimmiksi ennenkaikkea. Ei käytetä juuri lainkaan maitotuotteita, ei siis juoda maitoa eikä tehdä sellaisia ruokia mihin tulisi maitoa. Voi ja juusto on ainoat mitä käytämme leivän päällä. Emme syö vaaleaa leipää koskaan, en tiedä mistä tämä on tullut ja kumpi lopulta on terveellisempää mutta näin nyt vain on ollut. Karkkia tai muita herkkuja mies ei syö lainkaan, itse syön joskus lauantaikarkit :D 

Puuro on myös ihan ehdoton, otan sitä Suomesta mukaan jopa ulkomaille. Ilman sitä ei lähde aamu käyntiin eikä vatsa toimi lainkaan. Hedelmät kuuluu myös jokapäiväiseen ruokavalioon, syön hedelmäannokset aina iltapalalla, nam. Kun vaan tuon miehen saisi niitä syömään niin sitten olisi hyvä! Syödään myös paljon erilaisia puhtaita vitamiineja, niistä voin kertoa myöhemmin miten ne on vaikuttanut meidän elämään. 

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tuota Komeron linssicurrya, maailman parasta. Kasvisruuat on aina ollut vähän hankalampia toteuttaa, tässä se on tehty ihan liian helpoksi. Ollaan kokeiltu myös muita Komeron ruokapusseja ja aiemmin meidän lemppari oli Cape Town -pasta, se ruoka kulutettiin loppuun kun syötiin sitä joka viikko. Mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, helppoo ja nopeeta! Ja ihan liian hyväää. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan ihan omasta oikeasta kokemuksesta suosittelen.

Onko teillä ruokailutottumukset muuttuneet radikaalisti?

Ladataan...
S.Back

Just kun oikeesti aloin nauttimaan tästä raskaudesta niin kaikki ihmeelliset oireet tuli kun rv 29 starttasi. Aamulla heräsin hyvillä mielin ja virkeänä, mutta sen että sain rappuset alas käveltyä niin ihan kamala heikotus alkoi ja tuntui että päässä sumenee. Mulla on tosi alhaiset verenpaineet, mutta tämä oli jotain uutta. Söin aamiaisen normaalisti ja lähdin Pepin kanssa laahustamaan ulos. Ne lenkit ei Pepille ole varsinaisesti liikuntaa, ehkä vain pissien haistelua ja ulkoilua. Sen siis siellä lenkillä tajusin, etten enää jaksakaan kävellä mitenkään rivakasti tai muuten lenkkivauhtia. Lenkiltä tultua mulle tuli ihan super huono olo ja tässä sitä nyt ollaan. Se sama kamala ihan maailman hirvein pahoinvointi ja oksentelu on tullut takaisin. Hyi olkoon. 

Huomaan vauvan painavan tosi paljon ihan vatsan yläosassa, mikä edesauttaa sitä huonoa oloa kyllä ihan tosi paljon. Toivotaan ettei tämä vaihe kuitenkään kestä niin kauan kun mulla kesti alussa. Pahoinvoinnit ja viimeisetkin rippeet siitä taisi kestää jonnekin rv 20, se oli kyllä oikeesti jo melkoinen koettelemus. Kiitän kyllä ettei minun tarvitse olla töissä tällä hetkellä, nukahtaisin varmaan samantien. Eli siis väsymys on kans aika hurjaa ja heräämisen jälkeen olisin jo valmis uudelleen nukkumaan. 

Onneksi saan yöt kuitenkin nukuttua hyvin, enkä heräile kun ne pakollist kaksi wc reissua ja aina kun pitää kääntää kylkeä. Mutta näissä väleissä saan nukuttua kuitenkin syvää unta. Kiitän siitä sitä uudelleen aloittamaani meditointia, se kyllä todella toimii, pakko taas todeta. Joudun nukkumaan ison tyynykasan keskellä, koska mulla on tosi kipeet lonkat ja ilman tyynyvuorta en nukkuisi varmaan minuuttiakaan. Huomaa, että paikat löystyy. Hurjaa. 

Mulla olisi tänään ollut sokerirasitus, mutten sinne kyllä selvinnyt näissä oloissa. Katsotaan josko vielä ehdin siellä käymään vai hoidetaanko se jotenkin muuten. Onko teillä millaisia kokemuksia siitä? Oon kuullut vaan, että se on ihan kamala. Ja että se litku maistuu hirveelle. Eniten mua siinä ehkä suututtaa se, että siellä pitää olla kaksi tuntia paikallaan. Inhoan sairaaloita muutenkin, en tiedä miten kestän jossain labran aulassa olla niin kauan ilman, että saan ahdistuskohtauksen. En ole tuon sairaalakammon takia antanut itselleni ajatustakaan synnytyksestä, en tiedä miten aion siitä selvitä. Pahinta mulle on se jos mun pitää jäädä sairaalaan yöksi ja niinhän siinä tulee käymään. Jos saisin oman pienen eristetyn huoneen, mihin mies saa tulla kans yöksi niin uskoisin selviäväni. En usko, että tuollainen kuitenkaan on mahdollista. 

Ei ole enää kuin muutama kuukausi ja vauva on täällä, ihanaa <3 Mä aion kestää kyllä kaiken pahan olon, tuli mitä tuli. Ja ihanaa kun kevätkin tulee (rupeen oottamaan sitä heti joulun jälkeen). Ja tilattiin muuten ne vaunutkin, päädyttiin niihin Stokken Xploryihin. Uskon, että ne on meille se paras vaihtoehto vaikka sen näkee sitten käytännössä. 

Ihanaa päivää <3

Pages