Berlin, back again
Reissuun parisuhteen kanssa, uhka vai mahdollisuus?
Eli uusin näkökulmin ja silmin kohti Berliiniä.
Uskokoon ken tahtoo, mutta kertaakaan en ole tämän melkein kolkytvuotisen elämäni aikana, matkustamisieni historiassa lähtenyt reissuun parisuhteessa.
Nyt se on tässä. H-hetki avautuu ihan pian. Pientä jännitystä ilmassa, mutten usko synkkien pilvien tulevan taivaalle, siis ainakaan metaforisesti.
Ehkäpä reissu tulee olemaan ovi uuteen maailmaan.
Mutta kyllä se hieman pohditutti, ettei ole tullut vastaan vielä yhtään miesystävää, jonka kanssa olisin seikkailuni jakanut.
Toisaalta, kuluneena talvena en matkustellut lainkaan, joka on suuri ihme. Nyt lähden miesystäväni kanssa omaaan, tuttuun ja turvalliseen Berliiniin. Sekin on ihme.
Niin kuin Teufelsbergin graffiti sanoo: ”You go girl”
I go. And I take him with me.
kuvat Berliini 2011.
Molempia, mutta ehdottomasti enemmän mahdollisuus! Yhteiset, niin hyvät kuin huonot, kokemukset syventävät suhdetta entisestään. Matkalla saattaa nähdä toisesta uusia, ärsyttäviäkin puolia, mutta toisaalta myös sen, miksi rakastaa juuri tätä ihmistä niin paljon.
Nimimerkillä Vietin juuri ällöttävän ihanan Thaimaan reissun kullan kanssa. Oli positiivista huomata, ettemme tulleet hulluiksi, vaikka olimme yhdessä 24/7 :–D