woodoo-onnellisuus ja belizen lapset oppivat elämän rakkautta

Viikon olen ollu kotiHelsingissä ja lumikin saapui sopivasti. Mun pää on ollut sekasin, kun unirytmikin on ollut sekaisin. Onneksi sain melatoniinia lääkäriltä ja pikkuhiljan olen nukkunut enemmän. Kylmyys hämmentänyt toki, mutta myös tämä valon määrä! Meksikossa tuli ilta seitsemältä ja se oli aika jees, kun oli kuitenkin lämmintä. Nyt en oikein tiedä milloin pitää nukkua ja milloin ei. Olenkin täällä nukkunut kun nukuttaa, ja syönyt kun on nälkä, ottanut siestaa kun siltä tuntuu ja antanut itseni hiljalleen toipua kulttuuriin, töihin ja yksinoloon.   

Mielessäni tuulee kuin Caye Caulkerilla, Belizen pikkusaarella. Pääsääntöisesti on ollut hyvä olla, mutta sitten aina pulpahtaa pieni suru ja kaihomielisyys. Olen niin tottunut ihmisiin ympärillä, väreihin ja puheensorinaan. Viimeiset kolme kuukautta on aina joku nukkunut vähintään kanssani samassa huoneessa. Se on tuntunut rauhoittavalta. Tietenkin muistan kuinka matkalla ajoittain kaipasin omaa rauhaa, mutta nyt tajuan ettei se tarkoittanut pois ihmisten läheltä, vaan hetkiä omassa päässäni. Ja se hetki voi olla juoksumatka rannalla, meditaatio ja jooga. Tai ettei minusta olla niiiin riippuvaisia, joka hetki. Mutta kaipaan elämää ympärilläni pienessä yksiössäni. Tarvitsen sitä. Tarvitsen syödä ateriani muiden kanssa. Muuten en osaa syödä.

Los Amigos Guatemalan Floresissa, ehkä maailman söpöin ja energiavoimaisin hostelli, missä olen ollut.

Olen onnellisessa asemassa, että ystäväni täällä ovat ottaneet minut taas vastaan riemuiten ja halunneet tehdä asioita, nähdä jälleen ja olla. He ovat valmistautumassa kevääseen ja kesään, sekä varmasti kun pimeä aika on ohi täällä, se vaikuttaa.

Kiitollinen olen siitä, että eräs ystäväni soitti ja sovimme vuoden 2012 teatterivierailut alkaneet sekä sain kutsua hänet viettämään pääsiäistä perheeni luona. Myös toinen ystävä on ollut tukena ja kuunnellut kun murheita sydämeni on saanut. Siskoni otti saunomaan minut avosylin. Hauskaa oli myös eilen kiropraktikkoni kanssa ja hänen kollegoittensa seurassa, söimme meksikolaista ruokaa ja rakastimme elämää ilman huolta huomisesta. Ja sain taas puhua kieliä. Ääni vuosien takaa soitti ilmoittakseen olevansa Helsingissä ja tulemme tapaamaan jälleen. Joogatunnitkin lämpimässä huoneessa alkoivat. Ville on niin hieno opettaja, että tuntui taas kotoisalta tämä aamu.

 Belizen lapset ovat maalanneet elämänohjeita koulunsa seiniin. Minusta ne ovat kullanarvoisia ja tärkeitä meille jokaiselle. Yksinkertaiset asiat johdattavat meidät oikealle polulle elämässä. Rakkautta.