F*ck the Rain, F*ck the Photos

Laittaisin tähän ”mukavia, mielenkiintoisia, hienoja sekä todellisia artsu-kuvia”, joita olen ottanut tämän ensimmäisen sateisen ja aurinkoisen viikon aikana pyöräreissuiltani, keikoista, paikoista sekä vanhoista skoottereista, joita bongailen täällä, mutta kadotin kuvat MacBookistani. Tähän liittyy tietämättömyys Time Machinen, roskakorin ja ulkoisen kovalevyn käytöstä.

img_2710.jpg

Löysin kuitenkin kuvan pyörätelineestä, jonka maalasin kesällä.

Kirjoittaisin kaiketi vinkkejäkin kuvien lomaan ja eksymisistä pyörällä.

Hehkuttaisin Prenzlauer Berg:ä. Aluetta, jossa asun.

Myös mainitsisin ajoittaisesta tylsyydestä omien fiilisten kanssa ja miltä tuntuu olla itsekseen ei-niin-tutussa-ympäristössä. Kuinka se muistuttaa niitä aikoja, kun muutin ulkomaille eikä ollut mitään tukikohtaa, ystäviä ja perhettä lähellä. Tai muistuttaa niiden reissujen alkuja, kun lähdin itsekseni matkalle tiukan työputken jälkeen taskut tyhjinä ja henkisten voimien ollessa loppu.

Miten helppoa kotona on ollut vain juosta porttikongeista toisiin, täyttää kalenteri huutomerkeillä ja vilkaista nopeasti peiliin laittaessa kengät jalkaan janon ollessa suurimmillaan eikä lainkaan olla läsnä.

Toki mainitsisin ihanista epeleistä keiden kanssa olen täällä kävellyt kaduilla, istunut puistoissa ja baareissa, keskustellut haaveista, unelmista sekä peloista, nauranut kaskuille, läheltä-piti-tilanteille ja nauranut pelkästään ilosta. Heidän kanssaan olen syönyt vatsan kylläiseksi ja juonut viiniä humaluuteen saakka. Päivittelisin päätäni puistellen tämän kämpän omituisesta asukkaasta. Hänestä, jonka kanssa vaihdoin päittäin asuntoja.

Nyt mietin vain, että miksei tämän enempää sydäntä tykytä, käsiä hikoiluta tai itkuraivaria ei ole tiedossakaan vaikka -kaikki-joka-ikiset-kuvat-vuosien-varrella- ovat kadonneet.

Huomenna on F*uck the Rain -festarit kadun toisella puolella.

http://www.youtube.com/watch?v=m2mTmNXm6ZM&feature=related

Jona Byron on paikalla.

Kulttuuri Matkat Musiikki Ajattelin tänään