Hyvänmielenosoitus KICK OFF
Tervetuloa mukaan tekemään historiaa!
Maailman ympäri yhdessä päivässä:
MAAILMAN ENSIMMÄINEN HYVÄNMIELENOSOITUS
LA 28.4.2012 alk. klo 10
Kaikissa maailman maissa on tehty aivan valtavan paljon hyviä asioita, mutta ne jäävät valitettavan usein huonojen uutisten varjoon. Mielestämme eri maissa keksityt, mieltä ja kehoa ilahduttaneet asiat ansaitsevat enemmän huomiota.
Lähde mukaan tekemään hyvää ja viemään avarakatseisuuden ja suvaitsevaisuuden sanomaa Suomesta maailmalle. Tule mukaan maailman ensimmäiseen Hyvänmielenosoitukseen! Tempaus järjestetään lauantaina 28.4. klo 10 alkaen Helsingissä.
Hyvänmielenosoitus kiertää yhden päivän aikana kaikki Suomessa olevat, eri maita edustavat suurlähetystöt. Lähetystön edessä osoitetaan 5 minuutin ajan hyvää mieltä kulloisessakin maassa tehtyjen hyvien asioiden puolesta. Mainittavat asiat voivat liittyä esimerkiksi ruokaan, taiteeseen, urheiluun tai vaikkapa satukirjoihin. Hyvänmielenosoittajat luovuttavat suurlähettiläille Hyvänmielenviirin kiitokseksi heidän edustamassaan maassa tehdystä hyvää mieltä tuottaneesta asiasta.
Tapahtuma ei ole millään tavalla poliittinen, eikä sen takana ole mikään liike tai järjestö. Hyvänmielenosoitus ponnistaa täysin nuorten helsinkiläisten omasta aktiivisuudesta. Päivä on täynnä iloista mieltä ja meininki sopii kaikenikäsille. Jokainen osallistuja voi päättää itse omat kiitoksen aiheensa – tai antaa yksinkertaisesti tukensa muiden esittämille kiitoksille olemalla mukana.
* * *
PÄIVÄ ETENEE NÄIN:
1. Lähtö lauantaina 28.4. kello 10:00 Senaatintorilta. Pue päälle jotain sinistä ja valkoista.
2. Jakaudumme 6 ryhmään
3. 200 ensimmäistä saavat Hyvänmielenosoitus 2012 –huivin
4. Ryhmille on varattu myös Hyvänmielenosoitus 2012 -ilmapalloja.
5. Suurin osa ryhmistä liikkuu järjestetyillä busseilla.
6. Jokaisen suurlähetystön edessä osoitetaan 5 minuutin ajan hyvää mieltä.
7. Suurlähettiläille ojennetaan Hyvänmielenosoituksen viiri
8. Hyvänmielenosoitukset kuvataan kännykkäkameroilla ja lähetetään nettiin.
9. StadiTV tekee tapahtumasta livelähetyksen. Tapahtumaa voi seurata myös www.hyvanmielenosoitus.fi -sivulta.
10. Kaikki ryhmät päättävät maailmanympärimatkansa Ruotsin suurlähetystölle n. klo 15 – joten torilla tavataan!
* * *
Osoitetaan muille maille hyvää mieltä – suurlähetystö kerrallaan. Torilla tavataan! Tule viettämään hauska kevätlauantai tärkeän asian merkeissä! Iloinen mieli ja halu tehdä hyvää riittävät. Tarkempia lisätietoja, aikataulut ja ilmoittautuminen osoitteessa www.hyvanmielenosoitus.fi
Voit seurata tapahtumaa myös Facebookissa: www.facebook.com/hyvanmielenosoitus