Chica llorosa ja mi casa es su casa ja elämän siesta

Kyyneleinen tyttö halasi argentiinalaista ystäväänsä DeFen kentällä. Olimme odottaneet tunnin verran tietoa, että voisiko sittenkin tämä chica llorosa jäädä yhdeksi yöksi Mexicoo ja saada siitä hyvästä 600 euroa.Vapaaehtoisuudesta. Ei ne tarvinnut. Jätin hyvästit Pericolle, suuntasin turvatarkastusta kohden, viimieiset kädenheilutukset ystävälle rakkaalle jonka koti oli myös mun koti. Koti, jossa ei aina toiminut lämmin vesi, tai vettä ei tullut lainkaa, mutta missä oli lämmin puheensorina, iltaisin ihmisiä punaviinipäissään metelöimässä, kahvintuoksua aamuisin ja yöllä näki ikkunasta tähtiä sekä lentokoneita. mä pidin olla siellä. ihan vieressä oli ihana baari, jota kutsuin Looseksi. Sitten rafloja, comida y correr ruokaa sai 45-50 pesolla. menu oli keitto, riisi tai pasta, ja sit joku lihaisa tai kasvisvaihtoehto ja jälkkäri. ja tortilloja tietty. omnom.

rt.jpg

joitain ihmisiä kun reissatessa kohtaa, ja hyvästejä jättää, ei tule ikävä, ei tule kaiho, ei tule suru vaikka tietä ettei ehkä koskaa näe tätä ihmistä ikinä. mutta jotkut ja ne harvat jäävät mieleen. Jo ajatuskin että oliko tämä viimeinen kerta kun näemme saa itkemmään. Luz, Mali ja Perico ovat olleet tällä reissulla selalisia jotka pysyvät aina mielessäni. ja vaikka niin moneen tutustuin, osaan jättää ne kohtaamiset siihen hetkeen, se kuuluu kiertävän ihmisen elämään.

mulla oli hengähdyspaussi saksassa. söin suklaata jotka säästin lennolta meksiko-frankfurt.

mietin, mitä jäi käteen. fyysisesti.. noh. murtunut varvas, kasvojen iho meni huonoon näppyläkuntoon, jaloissa rupia, selkä meni huonompaan kuntoon (aijai kiropraktikkoani), lokakuussa revähtänyt jalka alkoi vihoittelemaan, hiukset poltii aurinko oranssiksi ja vaaleaksi ja haparoiksi, ne rastoittu tai takuttu.. ja tosiaa, espanja ei kauheesti parantunut ja englanti huonontu ja suomi sekaisin meni.

löysin kuitenkin henkisen polkuni, tutustuin herkempään ja nöyrempään puoleeni, astenteeni muuttui ruahallisemmaksi, nauravaisemmaksi, kepeäksi. tiedän enemmän minkälaista elämää en halua. ja paljon paljon muutakin mitä en osaa edes sanoiksi pukea.sitten ne maisemat, tapahtumat, rakkaus, seikkailut, hetket, ihastumiset, ajat, luonnonmullistukset, tanssiminen, syöminen, kulttuurien väliset kohtaamiset.. voi että. ma niin pidän meksikolaisesta meiningistä ja toisinaan en. mutta maailma on taas näyttäytynyt kauniimpana, minkä unohdin oravanpyörässä, kiireessä murheissa ja suorittamisessa. noihin ajautuu vääjäämättä jollei pidä varaansa. yhtäkkiä on vaan paha olla eikä tiedä että se johtuu yhteiskunnan oksentamisesta sun intuition, oman tien ja sisäisen energia päälle.

elämänrytmi päänsisällä on hidastuntu. meillä on vain tää yksi elämä, minne meillä on siis kiire. mä jatkan siesta- manana- ja ei yksi bisse janojuomana ole paha -elämän.

Elämänsiesta.

rita.jpg

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Matkat

Maa järisi Méxicossa, Equinox Teotihuacanissa,Tarot kortit tulivat käteeni Tepoztlanissa.

Kolme kuukautta vierähti meksikossa, belizessä ja guatemalassa. Tänään lähden lattaritunnelmista skandimeininkeihin. Miten kummassa pärjään..? 

img_5321.png

Viimeinen viikko Mexico Cityssä oli nasta. Asuin argentiinalaisten ystävieni luona. Taitällä mä vielä olen tovin. Nämä on rockibändi johon tutustuin tulumissa tammikuussa. Perico (papukaija), Paloma (kyyhkynen) ja sebastian. Hauskaa väkeä. Periko on ollut turistiopas ja ollaan käyty monissa paikoissa. Asutaan condesan lähellä ja siellä on ihana baari, vähän niinkuin vanha Bar loose. Ohlala. Rakastan condesan ja Roman aluetta. Pieniä toreja, bazaareja ja tacocornereita. Mun lempivesi on alfafla. Omnom. Siihen tulee kaikkia herkkuvitamiinihedelmiä! 

Ja pari päivää tuli vietettyä maagisessa, hiljaisessa, ehkä meteoriitin tekemässä pikkukylässä Tepoztlanissa, jossauni ja reiki tehosi. Vielä kakskyt luvulla oli se  sellaista maailmaa, jossa ei tunnettu pyörää ja tyypeillä oli temascaleja, hikoilumajoja pihoillansa. Tepoz oli myös asteekkien pyhiinvaelluspaikka. Me kiipeiltiin mun reikiopettajan kanssa Ja Telepatiaystäväni kanssa 400 metriä korkealle, jyrkkäseinämäisen vuoren huipulle, jossa sijaitsi aikoinaan humaltumisen tärkeä alttari. Siellä ne rauniot vielä ovat. Jyrkkä polku ja ja tikkaat eivät ole humalasia varten, joten en tiedä mitä sitten atseekit siellä touhusi. Ehkä ne kantoi mukanaan sinne juomassa, humaltui ja jäi yöksi. 

Luz Antoi mulle myös tarot kortit. Nyt mä alan sitten tutustumaan korttien ihmeelliseen maailmaan. Pahaksi harmiksi,sain pikku vatsahankaluuden Tepoztlanissa ja Luzin Zihuatanejo  parasiitit olivatkin jääneet pyörimään elimistöön joten Méxicossa jouduttiin turvautuu paikalliseen apteekkiin. Sekä viettää perjantai pedissä ja riisiä syöden. 

Niin se järistys tapahtui just silloin kun oltiin equinox eli kevtäpäiväntasaustunnelmissa Teotihuacanissa! Varmaan just hengailin itseasiassa Kuun pyramidin päällä, mun lempipaikka maailmassa. Kolme vuotta sitten viimeksi, ja kelasin että Tuun taas 3 vuoden päästä takas, ku täytät 30. Ei paha idea vai hä? Tunnettiin jotain jytinää, mutta oltiin ihan fiiliksissä että se on Quetzalcoatl joka meille ärjyy. Haha. Sitte tuli iskältä viesti että onko kaikki hyvin.. Ööööö Jooo! Ihana iskä. Aina Pitää huolta. 

img_5420.jpg

Meillä on fäsärissä eli feisbuukissa sukusivusto jonne aina päivittelen kuvia ja tunnelmia reissulta, ni suku tietää että oon ihan ok ja Bueno meininki. Harmi ku tänne en oo voinu tällä iPadillä postaa kuvia, mut mä lisään sit jälkikäteen, hahah. 

Nyt juon kahvet ja alan pakkaamaan. Meksikoviltin otan lentokoneeseen ja uuden villamyssyn pistän laukkuun, kevät ei ole kuulemma ihan vielä täysillä lämmittämässä. 

Heikaverit! Coronassa nähdään pian! <3

Suhteet Oma elämä Mieli Matkat