Rannikolla

Tänään heräsin ihan muina ulkoilmanaisina ennen seitsemää vaeltaakseni koko päivän.

Yliopiston vaellusklubi järjesti syksyn ensimmäisen retkensä, johon minä ja muutama muu vaihtarikamu osallistuttiin.

Suuntasimme Pembrokshiren maisemiin, sinne ajoi bussilla rannikkoa pitkin pieniä ja mutkaisia teitä noin puolitoista tuntia.
Torkuttuani aamun bussissa ensimmäinen klubin johtajan asettama kysymys oli tahdoinko mennä lyhyelle, keskiverrolle vai vaikealle reitille. Kokeneena retkeilijänä (ostin vaelluskenkäni perjantaina periaattella puoleen hintaan on paras) valitsin tietysti keskiverron 16 kilometrin rannikkopolun.

Ja ai että se oli oikea valinta.

Lähdimme matkaan Newportin sympaattisesta merenrantakylästä. Maisemat olivat upeat, kuljimme ihan kirjaimellisesti rannikon kallioseinämien päällä ylös ja alas kukkuloita. Aika ajoin reitti oli myös aika, hmm, haastava kun ylöspäin piti kiivetä melkein neljän raajan avulla reppu selässä ja nousut eivät olleet mitään pikkuisia yliopistonmäkiä. Nähtiin kuitenkin vaikka mitä ihanaa: kiviaitoja, lampaita, puisia portteja, huikeita nummimaisemia ja meri koko ajan siinä vieressä. Polku kulki välillä laidunten halki, tiheän saniaismetsän läpi, jyrkänteen reunalla tai metsikössä. Korkeus- ja maastovaihtelut tekikin siitä niin jännittävää. Olin tosi ylpeä itsestäni kun vihdoin päästiin määränpäähän, Fishguard Fortiin, uupuneina mutta iloisina retkeilijöinä.

 

 

 

 

Eipä tässä muuta kuin cha-cha-cha, aikamoinen lämmittely mun uudelle vaellusharrastukselle.