Kotiinpaluu

Vasta hetki sitten pakkailin kesävaatteita matkalaukkuun Suomen päässä ja toisaalta tuosta hetkestä tuntuu olevan jo ikuisuus. Viime päivinä nuo samat kesävaatteet ovat löytäneet tiensä siihen samaan matkalaukkuun, valmiina hyppäämään syksystä taas kesään. Huomenna on edessä lähtö takaisin kotiin ja olen todella innoissani – pääsen näkemään perhettä sekä ystäviä, nauttimaan Suomen kesästä, joka onneksi alkoi kuulemma kunnolla hetki sitten, ja järjestelemään tulevan kesän isoja tapahtumia omassa elämässä. Toisaalta tuntuu myös haikealta ja oudolta lähteä Stellenboschista, vaikka tällä hetkellä kaupunki on todella autio kokeiden päätyttyä ja kampuksen kaduilla näkee kävelevän enää muutamia ihmisiä. Tämä paikka oli kuitenkin koti viiden kuukauden ajan, jonka aikana kehitin omat jokapäiväiset rutiinit, opiskelurytmin, lempi lounasravintolat ja sain uusia ihania ystäviä sekä kavereita. Vaihdon päätyttyä päättyy myös oma opiskeluni yliopistossa (jos kaikki menee putkeen), gradun tekoa sekä syksyn tulevaa harjoittelua lukuunottamatta. Monet ovet sulkeutuvat mutta kaikkea hauskaa on onneksi edessä!

DSC_0615.JPG

Kun reilu vuosi sitten mietin pitäisikö hakea vaihtoon mielessä pyöri asiat kuten olenko liian vanha (jälkikäteen ajateltuna, en todellakaan!), kotona on tällä hetkellä kaikki erittäin hyvin, on työ ja mielekkäitä harrastuksia, joten miksi lähteä puoleksi vuodeksi toiselle puolelle maailmaa. Tai valmistuisinko nopeammin, jos en lähtisi vaihtoon. Loppujenlopuksi, olen niin tyytyväinen että hain vaihtoon, pääsin juuri Stellenboschiin ja laitoin itseni oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Lähden täältä takaisin reppu täynnä uusia kokemuksia, oppeja sekä ystäviä ympäri maailman. Olen oppinut niin paljon Etelä-Afrikasta sekä sen uskomattoman monisyisestä historiasta, useista kulttuureista, ystävällisistä ihmisistä sekä upeasta luonnosta. Toisaalta, paljon jäi vielä nähtävää ja koettavaa kun katsoo maan pinta-alaa sekä ihmismäärää. Mutta aina täytyy jättää jokin syy tulla takaisin!

DSC_0646.jpg

Minulta on kysytty, mitä Stellenboschiin hakevan Helsingin Yliopiston opiskelijan tulisi ottaa huomioon. Stellenbosch on todella Eurooppalainen kaupunki, joten sitä ”todellista” Afrikkafiilistä ruohokattoisine hutteineen ja viidakkoineen ei täältä saa. Toisaalta, jokaisen käsitys siitä mikä on todellista Afrikkaa on varmasti erilainen. Jokaisella maalla sekä kaupungilla on oma historiansa ja ne ovat aina yhtä todellisia, oli sitten kyseessä Kapkaupunki tai Namibian aavikko. Jos päätät hakea vaihtoon juuri tänne, suosittelen alkamaan säästämään rahaa jo nyt. Vaikka hintataso on täällä alhaisempi kuin Suomessa, varsinkin mitä tulee palveluihin sekä ulkona syömiseen, on lähistöllä mitä upeimpia paikkoja jonne matkustaa, joka taas vaatii hieman kukkaron nyörien löysäämistä. Sillä Etelä-Afrikka on niin suuri maa, etäisyydet noihin siisteihin paikkoihin eivät aina ole lyhyitä joten lentäminen on usein myös kustannustehokkaampi vaihtoehto. Mitä turvallisuuteen tulee, varoitukset sekä ohjeistukset sitä koskien tulee ottaa vakavasti ja niitä kannattaa noudattaa. Etelä-Afrikka on edelleen yksi maailman vaarallisimmista maista ja rikollisuus on valitettavasti läsnä jokapäiväisessä elämässä. Itse olen säästynyt ryöstöiltä ja mikä tärkeintä oma henki ei ole ollut uhattuna, mutta tunnen monia, keiltä on lähtenyt puhelimia, pyöriä sekä luottokortteja parempiin käsiin. Myös keskellä kirkasta päivää. Lopuksi kuitenkin vielä varoituksena se, että saatat ihastua paikkaan ikihyvin etkä tahdokaan lähteä takaisin kotiin. Ja kannattaa pakata kunnon vaelluskengät messiin! 😉

DSC_0688.jpg

Etelä-Afrikalla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni, ja olen varma, että tulen tänne vielä uudestaan. Niinhän tapahtui ensimmäisen reissuni jälkeen ja tässä sitä ollaan. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että on hyvä hetki lähteä takaisin kotiin ja sulatella vaihdon aikana koettua ja opittua parinkymmen tunnin paluumatkan aikana Dohan kautta Helsinkiin. Stellenbosch kuittaa, mutta palataan vielä Helsingin päässä!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *