Kolmen kuukauden rajapyykki
Kolme kuukautta tulee kohta täyteen Etelä-Afrikan maalla ja ajattelin taas kirjoitella tämänhetkisistä fiiliksistä erilaisten kysymysten ja vastausten muodossa. Viimeiset viikot ovat menneet rakkaiden Suomivieraiden tour guidena toimiessa sekä rentoa arkea viettäessä. Huomenna alkaa virallinen reilun viikon kestävä pääsiäisloma ja lähdemme pienellä kaveriporukalla Garden Routille, eli Kapkaupungista katsoen rannikkoa pitkin itään. Postauksen kuvat ovat viime viikkojen varrelta, suurin osa niistä vähän spesiaaleimmista tapahtumista. 🙂
LSCE kurssin opetustuokio, aiheena muodot ja värit.
Miten minulla sujuu
Oikein hyvin! Viihdyn Stellenboschissa edelleen todella hyvin, vaikka koti-ikävä painaa aina välillä. Täällä ollessa on myös huomannut kuinka mukavaa se oma arki Suomessa on ja olen alkanut kaipaamaan ihan jokapäiväisiä asoita kuten vaarattomuuden tunnetta pimeällä iltaisin sekä julkista liikennettä. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, oma arki rullaa mukavasti eteenpäin ja olen löytänyt oman henkisiä ihmisiä ympärilleni keiden kanssa viettää aikaa. Kurssien tehtävistä suurin osa alkaa olla kasassa, joten pääsiäisloman jälkeen voikin sitten alkaa odottelemaan loppukokeita ja niihin valmistautumista. Aika täällä on mennyt todella nopeasti ja loppuaika tulee varmasti menemään vielä nopeammin.
Waterfront Food Marketin ostereita
Mitä uutta olen kokeillut
Esimerkiksi yllä olevan kuvan ostereita! Tai no, olen niitä aikaisemminkin kokeillut mutta siitä on jo aikaa ja edellisen kerran jälkeen olen kehittänyt jonkilaisen yliherkkyyden/allergian äyriäisille. Entisenä katkarapujen rakastajana on ollu tylsä olla syömättä rapuja, varsinkin paikoissa joissa ne ovat tuoreita, halpoja ja jatkuvasti saatavilla. On ollut huippua huomata, että simpukat, mustekala ja nyt myös osterit eivät aiheuta pahaa oloa!
Olen myös käynyt ensimmäistä kertaa ikinä yksin elokuvissa. Yliopistolla on elokuvakerho ja kampuksen pienellä ostarilla oma kaksisalinen leffateatteri ja liittyessä Pupl Film Societyyn saa käydä elokuvissa niin paljon kuin haluaa koko vuoden ajan. Leffat vaihtuvat joka viikko ja genrejä sekä eri vuosikymmenten elokuvia näytetään laidasta laitaan. Tällä viikolla ohjelmistossa oli esimerkiksi suht uusi elokuva Hidden Figures, jonka kävin maanantaina extempore luennon jälkeen katsomassa.
Ihanan Airbnb asuntomme näkymät parvekkeelta Sea Pointin yli merelle.
Mieleenpainuvimmat kokemukset
Viimeaijoilta päällimäisenä tulee mieleen äidin ja isän kanssa vietetty aika Stellenboschissa sekä Kapkaupungissa. Oli ihana päästä näyttämään vanhemmille paikkoja ja viettämään kunnolla aikaa yhdessä. En edes muista olemmeko koskaan olleet näin pitkää aikaa yhdessä vai kolmistaan, yleensä mukana on ollut myös siskoni sekä veljeni. Vanhempieni ensimmäinen ilta Etelä-Afrikassa on jäänyt myös hyvin mieleen, kävimme upealla Delaire Graffin viinitilalla juomassa lasilliset sekä ihailemassa maisemia. Pääsin heti kättelyssä näyttämään heille Stellen parhaita paloja.
Pöytövuoren huipulla käyminen kirkkaana päivänä! Kuten kirjoitin aikaisemmin, päästyämme huipulle Skeleton Gorge haikin jälkeen näkymät olivat sumuiset joten Kapkaupungin maisemat eivät avautuneet aivan koko kauneudesaan. Äidin ja iskän ollessa täällä otimme yhtenä päivänä cable carin ylös vuorelle ja oi että ne maisemat olivat hienot… Täytyy ehdottomasti tehdä vielä ainakin yksi haikki vuorelle, ehkäpä ihailemaan auringonnousua.
Maisemia Tokaran viinitilalta
Mikä on ärsyttänyt eniten
Ruokamyrkytys ja pöpö joka ei meinannut lähteä millään…! Viikon verran olin veto veks enkä oikein jaksanut tehdä mitään muuta kuin maata kotona. Vaikka kraanavesi täällä on juomakelpoista olen siirtynyt pikkuhiljaa pullovesiin ihan oman vatsan hyvinvoinnin kannalta. Veden laatu myös vaihtelee jopa taloittain todella paljon, esimerkiksi salilla on mielestäni paljon parempaa vettä kuin asunnollani.
Pöytävuoren huipulla
Mikä on kummastuttanut eniten
Sään nopea muutos suuntaan ja toiseen. Ensimmäisenä päivänä saattaa olla 37 astetta lämmintä ja olo on kuin saunassa ja seuraavana vajaa 20 ja todella tuulista. Syksy on kuitenkin selvästi tuloillaan, sillä illat ovat viileitä ja aurinko laskee joka ilta aikaisemmin kuin edellisenä. Kohta on hyvä syy vierailla useammilla viinitiloilla ja lipittää punaviiniä takkatulen ääressä :)
Muuten tuntuu että paikoittainen ”afrikkalainen” meno on jo tullut tutuksi. Aikataulut saattavat silloin tällöin venyä tai pettää kokonaan ja suunnitelmat muuttua kovaan tahtiin. Myös kaupassa kassalle jonottaminen ja ikuisuuden kestävä ostosten pakkailu sekä jatkuvat liikenneruuhkat ovat tulleet jo osaksi arkielämää.
Janina & Jouni Hyväntoivonniemellä
Mitä kaipaan Suomesta
Ihmisiä, ehdottomasti! Poikaystävää, perhettä ja ystäviä. Ehkä hieman myös kunnollista ruisleipää ja korvapuusteja…
Maisemia Hyväntoivonniemeltä
Suosikkiruuat ja -juomat
Olen viimeviikkoina päässyt syömään niin monissa ihanissa ravintoloissa että suositusten lista on todella pitkä! Fat Butcherissa Stellenboschissa maistoin paikallista herkkua lampaan häntää sekä myöhemmin myös munuaisia. Kloof Street Housessa Kapkaupungissa herkuttelimme strutsilla ja Scheckter’s Rawn kurpitsapannarit pitävät paikkansa parhaiden aamiaisten kärjessä. Kaverini Michelle kokkasi meille myös todella hyvää Cape Malay ruokaa, johon kuului maustettua riisiä sekä makaroonilaatikon tyyppistä jauhelihapaistosta, tosin ilman makaaronia. Näiden kanssa aprikoosi chutneyta ja banaaneja kookoshiutaleilla niin maittava illallinen oli taattu! Juomista ykkössijaa pitää ehdottomasti viini, joka on pikkuhiljaa vaihtumassa enemmän punaiseen ilmojen viiletessä.
Viininmaistelua Spierin tilalla
Hetket, jotka muistan vielä pitkään
Strutsien kohtaaminen Hyväntoivonniemen lähellä luonnonpuistossa ajellessa. Tämä strutsipariskunta jaksoi poseerata ihmisille vaikka kuinka kauan räpytellen ripsiään ja pöyhistellen sulkiaan.
Ensimmäisen oikean iltapäiväteeni Belmond Mount Nelson Hotellilla vanhan ajan tapaan. Voin suositella tätä pientä luksuskokemusta kaikille ketkä tulevat Kapkaupunkiin – hotelli on todella kaunis ja ylellinen puutarhoineen, ovimiehineen ja palmukujineen. Iltapäiväteehen kuului iso valikoima erilaisia teeitä, suolaista pikkusyötävää, lämpimiä skonsseja sekä kaiken kukkuraksi jälkiruokabuffet kakkuineen, leivoksineen ja hedelmineen. Jälkkäribuffa oli suurin syy miksi teelle menimme, mutta kokemus kokonaisuudessaan osoittautui vielä paremmaksi. Ihana iltapäivä ajassa taaksepäin tyttökavereiden kanssa!
Helloow ostriches!
Mitä olen oppinut
Viime aikoina olen oppinut todella paljon kaikista epäkohdista ja epäoikeudenmukaisuudesta mitä tässä maassa on. Yksi suurimmista syistä tähän on varmasti kurssieni sisältö sekä asiat joita luennoilla käsittelemme. Stellenboschissa ollessa voi helposti pysyä omassa pienessä kuplassaan ja sulkea silmänsä ympäröivän yhteiskunnan epäkohdilta, ja kaupunki on hyvin erilainen verrattuna esimerkiksi Kapkaupunkiin. Kun asoita ollaan käsitelty tunneilla olen kokenut, että normaaleja arjen tilanteita alkaa katsomaan myös toiselta kantilta. Minkä väriset henkilöt ovat missäkin työtehtävissä eri paikoissa, millaisissa porukoissa opiskelijat liikkuvat sekä miten paikalliset kokevat kaikki rotuun ja rasismiin liittyvät asiat eri tavoin. Elämä täällä on hyvin kontrastista; on hienoja ravintoloita, ihania retkiä, surffausta sekä kauniita maisemia, mutta myös todellista köyhyyttä tuon ihanan Airbnb asunnon parvekkeen alapuolella, johon koditon henkilö petaa itselleen yösijan. Apartheidin juuret tuntuvat olevan syvällä yhteiskunnassa ja on mielenkiintoista seurata miltä tämä maa tulee näyttämään esimerkiksi kymmenen vuoden päästä. Mutta jos jotain olen myös oppinut niin myös sen, että monet Etelä-Afrikkalaiset ovat valmiita ja halukkaita keskustelemaan näistä vaikeista sekä ikävistä asioista avoimesti.
Belmond Mount Nelson Hotelli
Mitä odotan vaihdolta seuraavaksi
Seuraavaksi odotan ehdottomasti perjantaina alkavaa roadtrippiä sekä uusien paikkojen näkemistä sekä kokemista. Odotan myös näkeväni erilaista Etelä-Afrikkaa mitä Stellenboschissa ja Kapkaupungissa on. Tahdon myös haastaa itseäni kohtaamaan enemmän erilaisuutta ja aluksi ehkä hieman oudolta ja vieraalta tuntuvia asioita.
Mukavaa pääsiäisen odotusta kaikille!