Tag: Etelä-Afrikka

Viisi päivää lähtöön

Viisi päivää lähtöön

Joulukuu ja tammikuun alku ovat menneet hurjaa vauhtia ja aika-ajoin iskee todellisuus, että lähtö on vain muutaman hassun päivän päässä! Lopetin kokopäivätyöni marraskuun puolivälin paikkeilla, jonka jälkeen kävin yliopistolla vielä yhden kurssin sekä olen kirjoitellut gradua (pikkuhiljaa). Tällä hetkellä tuntuu kuin tuosta marraskuusta ja viimeisestä työpäivästä olisi ikuisuus. Gradu alkoi vihdoinkin edistymään, ja huomenna tapaan […]

Miksi Etelä-Afrikka?

Miksi Etelä-Afrikka?

Kevättalvella 2015 poikaystäväni kertoi valmistujaislahjamatkasta, jonne suuntaisimme toukokuun lopulla jonnekin päin Eurooppaa. Matkalle lähdön ehtona oli, että kandin työ olisi palautettuna ennen sitä ja valmistuminen kesäkuussa varmaa. Asuin tuolloin vielä Tallinnassa, jossa opiskelin Tallinnan Teknillisessä yliopistossa pääaineena kansainväliset suhteet. Suoritin viimeiset kurssit, palautin kandin ajallaan ja mysteerireissun odotus tiivistyi. Olin saanut vinkkejä mitä pakata mukaan, […]

Lähtö konkretisoituu

Lähtö konkretisoituu

Ensimmäinen blogipostaus. Koen, että tätä kautta pääsen helposti jakamaan kokemuksia, odotuksia, tuntemuksia, ihmettelyä, fiilistelyä sekä pohtimaan sitä mitä tuleva talvi ja kevät uudessa maassa ovat tuodakseen. Uusi väliaikanen kotimaa tulee olemaan Etelä-Afrikka, kaupunki Stellenbosch sekä lähdön perimmäinen syy vaihto-opiskeluissa, Stellenboschin yliopistossa viinitilojen ja vuorten kupeessa.  Tervetuloa seuraamaan matkaani! SaveSave SaveSave SaveSave SaveSave SaveSave