Äiti. Sinä annoit minulle elämän, vaikka tiedän että olosuhteet eivät olleet ihan parhaat mahdolliset uudelle perheenjäsenelle. Olit nuori, vasta 23, vastikään tavannut isäni pari kuukautta aikaisemmin ja sinulla oli jo kaksi pientä lasta ennestään. Kun minä olin pieni, sinä opiskelit ammatin ja teit töitä. Viikonloput vietin Mummon ja Papan luona toisessa kaupungissa, nykyisessä kotikaupungissani. Erosit isästäni ja löysit uuden miehen, jonka kanssa sait vielä kaksi lasta lisää. Opiskelit uuden ammatin, kotona kaksi taaperoa ja minä, teini-ikäistyvä siinä kyljessä. Uusperhe-elämämme ei ollut mikään paratiisi, sen varmaan voit itsekin myöntää. En pitänyt miehestäsi, enkä pidä oikein vieläkään. Kaipasin omaa aikaa äidin kanssa ja ne hetket kun sisarukset isänsä kanssa olivat poissa kotoa, olivat yhtä juhlaa minulle. Niitä hetkiä oli vain aivan liian vähän. Olin kovin ulkopuolinen kummankin vanhempani elämistä kymmenestä vuodesta siihen päivään kun muutin pois kotoa, itkimme yhdessä. Olen iloinen, että nykyään soittelemme viikoittain, ellei jopa päivittäin. Tänä päivänä sinä teet työtä, josta pidät ja jossa olet hyvä. Kaikki me lapset olemme niin isoja jo, että sinulla on omaakin aikaa ja voit harrastaa valokuvausta sekä käydä ystäviesi kanssa ulkona ja siitä olen iloinen, olihan sinulla melkein kolmekymmentä vuotta joku koko ajan lahkeessa kiinni. Sinä ymmärrät minua, meillä on samanlainen ylivilkas ajatuksenjuoksu, tapa yliajatella sekä analysoida kaikkea. Vaikka kukaan muu ei minua ymmärtäisi ja pitäisi minua outoja ja skitsona, tiedän, että sinä ymmärrät minua. Rakas Äiti <3