Sänkyni alla oli jo melkein vuoden pyörinyt vanha hyllytaso, joka toimitti yö”pöydän” virkaa ennenkuin tuli rytinällä seinältä alas kissan otettua siitä vähän vauhtia. En ollut keksinyt sille uutta käyttöä, koska tiesin, että ainakaan vanhalla paikallaan se ei kestäisi yhtään sen kauempaa kuin viimeksikään, ja niinpä hylly olikin jäänyt aikalailla unholaan.

Onneksi isukki on melkoinen remonttimies, ja vanhempieni ollessa viikonloppuna vierailulla, tuon yksinäisen hyllyn kohtalo alkoi isäni mieltä painamaan. Pitäähän nyt kunnossa oleva hylly hyvänen aika seinälle saada, ja ennenkuin huomasinkaan, isukki hyppi vatupassi yhdessä kädessä ja hylly toisessa, ja tyrkkäsi minulle vielä tussin, että merkkaapa reikien paikat seinään.

Tuumasin sitten, että olohuoneen ja makkarin välinen seinä vaatelipastoni vieressä on ainoa paikka, mihin hyllyä kannattaisi ajatellakaan, ja muutaman minuutin kuluttua se jo paikallaan nakottikin. Sitten alkoikin tuumailu, että millähän ihmeellä minä tuon hyllyn nyt täyttäisin.

Onneksi tälläkin tytöllä edes joskus välähtää. Hyllyn kiinnikkeet ovat mukavan koukeroiset, ja päätin testata, mahtuisivatko kaikki lipaston päällä lojuvat kaulakoruni roikkumaan noista koukeroista. Mahtuivathan ne, ja seuraava idea oli siirtää kahdet rakkaimmat korkokenkäni kirjahyllystä näkyvämmälle paikalle. Tadaa, ideahan alkoi jo näyttämään hyvältä!

Rannekorunikin ovat olleet vähän heikosti löydettävissä kaapin perukoilla, joten niille taivuteltiin omat paikat paksusta rautalangasta. Vielä pisteeksi i:n päälle sain hyvän paikan palmuvehkalleni, joka on ollut tähän asti liian varjoisassa paikassa kirjahyllyn päällä, koska se maistuu kissojeni mielestä liian hyvältä…

Siinä ne korut koukeroissa roikkuvat. Tulkaa vanhemmat useammin kylään, oli kivaa, kun kävitte (eikä vain hyllyn takia).