Pyöräilystä I: Maastopyöräharrastuksen alkumetrit

Viime kesänä hankin ensimmäisen ihan kunnollisen pyöräni, cyclocrossin. Siitä ja retkipyöräilystä tulkoon oma tekstinsä myöhemmin. Koska pyörä vuodessa on vissiin ihan hyvä tahti, tänä kesänä investoin maastopyörään, ja voi pojat, miten se harrastus onkin vienyt mennessään.

Pähkäilyn ja budjetoinnin jälkeen päätin, että 700-800 ernestoa saa kelvata maastopyörän hankintaan. Selvää oli, että täysjousitettua peliä ei sillä saa. Täysjousitettu on tavallaan maastopyörien aatelia – joustaa sekä edestä ja takaa, mikä tekee ajamisesta pehmeää. Pyörä lipuu hienosti yli vaikeistakin paikoista, erityisesti jos sitä osaa ajaa. 

Se edullisempi, ja toisaalta paikoitellen kivempikin vaihtoehto on ns. jäykkäperä, eli joustoa on vain etuhaarukassa. Jäykkäperän kaksi hyvää puolta ovat 1) se, että se rullaa paremmin ja sillä on helpompi kulkea kovempaa, ja 2) sillä oppii kyllä totisesti ajamaan, koska se ei anna juuri mitään anteeksi. Ilman täysjoustoa pyörä kolisee milloin mihinkin paljon helpommin. Nopeasti siinä oppii oman painonsiirron ja hyvän ohjaamisen merkityksen. Mitä tiukemmin istuu koko ajan satulassa ja mitä vähemmän miettii mistä ajaa, sitä enemmän sattuu perseeseen ja joutuu hankaliin kohtiin.

Mun armas Pambini (kai teidänkin pyörillänne on nimet?) on XXL:n alesta hankittu jäykkäperä. Rengaskoko 27,5″ asettuu kahden muun standardikoon väliin ja on lyhyelle ihmiselle oikein hyvä koko. Runkokoko on 17 tuumaa, mikä on vähän iso, mutta stemmin (sen putken, johon ohjaustanko tulee kiinni) vaihtamalla minunkin ulottuvuuteni riittää hyvin. Levyjarrut löytyy ja osasarjat ovat Shimanoa, edessä kelvollista ja takana parempaa. Alla virallista promokuvaa Pambista, kuvan lähde http://whitebikes.com/bikes/white-xc-275-lite-ane/.

pambi.jpg

 

Paljon muutakin muistettavaa tulee harrastusta aloittaessa kontoille. Ajattelin jakaa muutaman minua helpottaneen jutun – kiitos näistä kärsivällisille opettajille ja kanssa-ajajille.

1. Opettele heti ajamaan alamäet – ride, don’t slide. Jatkuva jarruttaminen aiheuttaa helposti sen, että pyörästä katoaa ohjattavuus, mikä voi tarkoittaa komeaa luisua ulos reitiltä. Siispä: tsekkaa, että painosi on tasaisesti pyörän päällä (ei liikaa edessä ettet kippaa, eikä liian takana, että voit ohjata vielä etupyörääkin). Jarruta tasaisemmilla kohdilla ja päästele jyrkemmät.

2. Katso, minne ajat. Älä katso ihan eturenkaan eteen, vaan pidemmälle, ja valitse sopivan näköinen kohta mistä ajaa eli ajolinja. Jos tuijotat sitä ainoaa terävää kiveä edessä, on satavarmaa, että ajat juuri siihen.

3. Varusteista: Urheilulasit suojaavat silmiin meneviltä mutaroiskeilta, ajohanskat suojaavat käsiä kaatumisissa ja helpottavat hien pyyhkimistä naamalta, ja korkeavartiset sukat (suunnistussukat, jalkapallosukat, kompressiosukat… mitkä vain about polviin yltävät) suojaavat oksien ynnämuun raapimiselta ja kuraroiskeilta.

4. Maastopyöräily ei ole vaarallinen laji. Kaatumisia tulee, mutta suurin osa tapahtuu hyvin hiljaisissa vauhdeissa. Klassinen esimerkki on varmasti se, kun pyöräilijä jää arpomaan että mistäpäs menisin, vauhti hidastuu ja kaadut sivulle. Tai eteen tulee yllättävän liukas juuri, ja luisut kumoon. Hengissä niistä selviää, ja siksi tärkeintä on uskaltaa edetä.

5. …mistä sujuvasti voikin jatkaa näin: valitettavasti maastopyöräilyä ei voi harrastaa niin, että polkujen vaikeustaso kasvaa tasaisesti, eikä eteen tule mitään liian vaikeaa. Usein valittavana on leveä paana, esimerkiksi latupohja tai pururata, tai sitten tekninen, hankalahko polku. On siis pakko mennä rohkeasti sinne poluille. Aina voi taluttaa, käydä jalkaisin tsekkaamassa pätkiä etukäteen tai mennä jotakin kohtaa niin kauan että se sujuu. Pelko pois!

+ 1. Helppo tapa parantaa pyörän hallittavuutta on pitää rengaspaineet matalina. Eli ei renkaita pinkeiksi, vaan sen verran vähän ilmaa, että rengas joustaa alla hieman, jos painat sitä peukalolla. En voi uskoa, että opin tuon perusasian vasta viime viikonloppuna. Melkein nolottaa.

 

Alla taukotunnelmia viime lauantailta Jyväskylän kierrosta – siinäpä myös tapahtuma, joka todella ansaitsee oman postauksensa.

dsc_0857.jpg

Hyvinvointi Liikunta Terveys

Helsinki ei ole toivoton tapaus

Lapsuudenkodissani Laukaassa ja kaikissa myöhemmissä kodeissani Jyväskylässä oli yksi valtavan hieno puoli: metsään pääsee kutakuinkin takapihalta, ja siellä ei juuri ollut ruuhkaa. Sellaiseen tottuneena Helsinkiin muuttaminen oli hitusen ahdistavaa. Olkoonkin, että Helsinki vaikkapa Euroopan mittakaavassa on varmasti luonnonläheisimpiä pääkaupunkeja. Standardit vaan ovat niin erilaiset: pekingiläiselle tämä lienee yksi iso puisto tahi metsä, mutta minä tulin Jyvääskyläästä! Minulle tämä on betonihelvetti!

No, ei se ihan ollutkaan sitten niin. Onnekseni (kuinkakohan moni toteaisi näin) muuttokuorma lähti itään, metroraiteiden toiseen päähän. Monelle Vuosaari edustaa epäilemättä ihan muita juttuja, mutta minulle tämä on pienehkö lottovoitto. Kivenheiton päässä kodista on Aurinkolahden ranta, Kallahdenniemi, Uutelan luonnonsuojelualue ja Mustavuoren lenkkipolut sekä komeat, historiallisesti merkittävät muinaiset valtaväylät ja linnoitukset. Vartissa pyöräilee Viikkiin ja Vanhaan Herttoniemeen fiilistelemään poikkeuksellisen monipuolista luontoa tai Sipoon ja Helsingin rajamaille, joka on jo ihan todellista landea. Tämä kaikki on ihan kotiovella!

Keskuspuisto

Julkisilla kipaisee nopeasti Keskuspuistoon, joka on tämän kaupungin sydän ja keuhkot. On valitettavaa, että sitä ollaan valmiita supistamaan asuntorakentamisen tieltä. Oi kyllä, minä tiedän varsin hyvin että asuntopula on kova, mutta en lakkaa ihmettelemästä sitä, miksi koko kaupungin merkittävin liikunta- ja viheralue joutuu siitä kärsimään. Helsinki kuitenkin monelta osin on hyvin väljästi rakennettua, joten ei se tila ole totaalisen loppu. Pro tip: Maunulan maja, mainio kahvila ja tietopankki keskellä loistavia polkuja, on auki about vuoden ympäri. Siellä on nähtävissä karttoja ja monenlaista infoa koko Keskuspuiston alueesta.

Ai niin – jos et allekirjoita tarvetta siitä paljonpuhutusta pöhinästä Keskuspuiston alueella, allekirjoita sitten tää: http://www.adressit.com/keskuspuistoa_ei_saa_supistaa

Saaret

Sisäsuomalaiselle uusi juttu on tietysti meri ja sen mahdollisuudet. Helsingin edusta on saaria pullollaan, ja niistä kaiken kansan virkistyskäyttöön varattuja hoidetaan mainiosti. Saaria on kaiken kaikkiaan ainakin 300, ja niistä monet tarjoaa ihan oikeasti hienoja luontoelämyksiä vierailijoille. Idän saaristo on multa kokonaan koluamatta, mutta viimeisin visiitti toukokuussa avattuun Vallisaareen (kirjoitan vielä siitä erikseen) herätti himon kiertää saaria perusteellisemmin.

Kansallispuistot

Pääkaupunkiseudulla on kaksi kansallispuistoa, monelle tuttuakin tutumpi Nuuksio ja pari vuotta sitten statuksen saanut Sipoonkorpi. Nuuksioon pääsee kivasti julkisilla, Sipoonkorpeen mennäkseen saa nähdä vähän enemmän vaivaa, mutta sinnekin pääsee kyllä. Nuuksio on varsinainen El Clasico, jäätävät kävijämäärät ja hieno kattaus todella monenlaista luontoa. Passaa vauvalle, vaarille ja kaikille siltä väliltä. Pyöräreittejä, ratsastusreittejä, hyviä mustikkamaita ja tulipaikkoja siellä täällä. Tarvittaessa kartan kanssa pääsee myös ryysiksestä rauhallisempaan maastoon. Pro tip: mene arkena! Ja kartta mukaan, niin pääreiteiltä poikkeaminen muuttuu hyväksi seikkailuksi.

Sipoonkorpi on hauska, repaleinen alue Sipoon, Vantaan ja Helsingin rajallal. Puisto on vielä vähän kesken, merkinnät ovat osin puuttellisia. Uskon kuitenkin, että Sipoonkorpi tulee ottamaan paikkansa metsänkävijöiden toisena olohuoneena piakkoin. Pro tip: Kalkkiruukin luontopolun varrella olevia kallioita parempaa eväspaikkaa et löydä.

Emmää yksin viittis?

Hesalaisia hemmotellaan erilaisten ryhmien ja seurojen määrässä. Jos metsään tai muualle luontoon meno kiinnostaa, mutta pienelle ohjaukselle olisi tarvetta, sitä kyllä löytyy. Helsingin Latu (www.helsinginlatu.fi) tarjoaa ihan kaikenlaista luontopuuhaa ja -retkeä ympäri vuoden, samoin Suomen Latu (www.suomenlatu.fi). Helsingin Polkupyöräilijät (www.hepo.fi) järkkäävät yhteisiä pyöräretkiä jokaiseen makuun, ja maastoon pääsee ajamaan esimerkiksi Mountainbikeshop Helsingin kanssa (https://www.facebook.com/mountainbikeshop.helsinki/?fref=ts). Polkujuoksua järkkäävät sekä Helsingin Latu että yksittäiset ihmiset Facebookin Helsinki Trail Running Club. Suunnistamaan pääsee ihan keltanokkakin esimerkiksi Helsingin Suunnistajien (www.helsinginsuunnistajat.fi) Iltarasteilla – halutessaan siellä saa opastusta! Löytyyhän näitä.

 

Kahvihetki Sipoonkorvessa.

Sipoonkorpi feat Ai-Rami.

 

Hyvinvointi Mieli Syvällistä Vastuullisuus