Lähtökuopissa

Runttasin viime lauantaina lähimetsän polkuja kaksipyöräisen ystäväni kanssa ja kun aikaa ajatuksille oli, jäin pohtimaan blogia. Olisipa taas niin mukavaa kirjoittaa ja olisipa niin mukavaa löytää alusta niille turinoille, joilla ei jaksa jokaista ystävää aina vaivata.

Monet asiat kyllä kiinnostaa, mutta edellämainitut ”ne turinat” ovat sitä olennaisinta juttua elämässä. Ne turinat liittyvät Suomen luontoon – missä kävin tänään, missä kävin kesällä, millaisella pyörällä on kivointa ajaa lappilaista rakkakivikkoa ja niin edelleen. Suppea esimerkki, myönnän. Lyhykäisyydessään: luonto on mulle kirkko, koulu, kauppa ja koti. Paikka itkeä ja nauraa, ensisijainen turvasatama vitutukselta ja ensisijainen paikka nauttia elämästä. 

Suunnistan, sienestän, maastopyöräilen, polkujuoksen, marjastan, etsin luolia, retkipyöräilen, patikoin, keräilen, hiihdän, lumikenkäilen, uin. Tarkkailen ja yritän oppia. Toivon vielä joskus kalastavani enemmän ja metsästäväni silloin tällöin. Käytän rahani välineisiin, joilla edellämainitut harrastukset ovat entistä hauskempia. Seuraan silmä kovana päätöksentekoa silloin, kun se koskee kotomaan luontoa. Näistä minä aion täällä kirjoittaa. Ei fitnessiä, ei muotia, ei kuvia mun lounaista.

Noinniinkun muutoin olen kahden biologin lapsi, metsätalousinsinöörin sisko ja erittäin kiinnostunut luomaan urani luonnonvara- ja ympäristöalalla. Näiden ohella olen (melkein) gradua vaille valmis puheviestinnän maisteri Jyväskylän yliopistosta. Fyysisesti hesalainen, henkisesti yhä keskisuomalainen, joitakin vuosia yli kahdenkymmenen. 

Tervetuloa lukemaan!