Seikkailijattarenne teki viikon mittaisen maakuntamatkan lapsuuden kotiseuduille Keski-Suomeen. Vanhan kotikaupunginkin voi nähdä uudessa valossa pitkän eron jälkeen.

Vaikka Jyväskylä oli kotikaupunkini 19-vuotiaaksi asti, tulee silti siellä käytyä vain harvoin. Vanhemmatkin asuvat nykyisin vanhan sukutilamme mailla Koskenpäällä. Tällä kertaa juhlanhumuinen vierailu siskon syntymäpäiville jäi vain vuorokauden mittaiseksi.

Juhlahumun lisäksi ehdimme käydä kävelyllä idyllisissä rantamaisemissa. Jyväskyläläiset saisivat olla ylpeitä järviluonnostaan.

Jyväskylässä on muitakin järviä kuin keskustan viereinen Jyväsjärvi: niitä tuntuu ihan putkahtelevan esiin joka nurkalla.  Olin ihan unohtanut miten paljon järvenrantaa kaupunkiin yhteen kaupunkiin voikaan mahtua!

Uimarantoja tuntuu olevan joka suunnalla. Täällä rantaan lähteminen ei ole mikään projekti, vaan ranta elää mukana kaupungin menossa.

Tyhjät uimarannat ja teloillaan odottavat veneet saivat jo odottamaan kesää ja pitkiä hellepäiviä veden äärellä.

Kaiken huipuksi tutusta kaupungista oppii uusilla reiteillä jotakin uutta. Tällä kertaa kävelimme Lohikoskella Palokkajärven rannoilla, joka on aivan vierasta seutua Nenäinniemen kasvatille.

En ollut aikaisemmin edes tajunnut, että Palokkajärvi on näin lähellä, ihan tutumman Tuomiojärven vieressä. Aikaisemmin olin nähnyt Palokkajärven lähinnä vain vastarannan moottoritieltä käsin.

Jotain tuttuakin  maisemista löytyi – nimittäin lapsuudesta tuttu nostalginen Keski-Suomen puhelimen logo. Sitä enää harvemmin näkee, sillä firma fuusioitui Elisaan jo vuosia sitten.

Pian koitti kuitenki paluu kohti arkea ja Koti-Turkua. ”Oisko susta seikkailijaksi?”, kysyi mainostarra Jyväskylän asemalla. Minun seikkailuni jatkuvat kuitenkin pääosin Turussa. Sallin kuitenkin itselleni pienen syrjähypyn muihinkin kesäkaupunkeihin silloin tällöin.