Seikkailijatar esittäytyy!

Turkulainen seikkailijatar palveluksessanne.

 Tällä palstalla olisi tarkoitus julkaista kuvia seikkailumatkoiltani ympäri Suomen Turkua. Tarjolla on kuvia kaupungin kaduilta ja puistoista, lenkkipoluilta ja takamailta – kaikkialta, mistä löytyy yksityiskohtia herättämään seikkailijattarenne mielenkiinnon. Tällä palstalla kiipeillään rohkeasti kallioille tiirailemaan näköaloja kaupungin sykkeeseen.

Seikkailu tässä yhteydessä tosin on varsin laimea ilmaus. Seikkailua tällä palstalla on esimerkiksi se, että lenkillä poikkeaa polulta ja lähteekin suuntaan, jossa ei ole aiemmin käynyt.

Kulman takana voi odottaa mitä hienoin näköala tai mitä upein puutalorivistö, jonka olemassaolosta sinulla ei ole aiemmin ollut aavistustakaan.

Seikkailemista voi harrastaa vaikka omalla kotikadulla – riittää kun katsoo ympäristöään uusin silmin. Kameran kanssa kulkiessa huomaa tarkkailevansa ympäristöään erilailla. Pieniä kiinnostavia yksityiskohtia tuntuu putkahtelevan esiin joka puolella!

seikkailijatar_074.jpg

Pinkit kukkaballeriinat kuuluvat seikkailijattaren vakiovarustukseen. Tyyli ennenkaikkea, seikkailuissakin!

Kameran kautta todellisuus myös rakentuu erilailla. Vaikka valokuvassa on valheellinen todellisuuden tuntu, vaikuttaa rajaus ja näkökulma aina siihen, miten asiat linssin läpi nähdään. Objektiivi on kuin maaginen kaleidoskooppi. Sen kautta voi tuttu ja turvallinenkin muuttua toisenlaiseksi. Valokuva on  kuitenkin aina subjektiivinen kuvaajansa tuote.

Koska seikkailijattarenne on hyvinkin kulttuuriperintötietoinen persoona, haluan nähdä myös maisemien ja rakennusten taakse. Miksi tämä on tässä? Mitä  ketä varten se on rakennettu  ja kuka sen on rakentanut? Nämä ovat usein itselleni esittämiä kysymyksiä tutkimusretkilläni. Turussa historian siipien havinaa löytää yllättävistä paikoista.

seikkailijatar_202_0.jpg

Seikkailijatar nauttii erityisesti Turun merinäkymistä.

Seikkailun lisäksi tämä palsta on haaste. Se on haaste itselleni jatkaa uusien polkujen löytämistä yhä tutummaksi käyvässä kaupungissa.  Se on myös haaste etsiä joka päivä jotain uutta ja kiinnostavaa tutustakin ympäristöstä.

Ennen kaikkea se on haaste oppia valokuvaamaan entistä paremmin. Kirjoittaminen on minulle ollut aina luontainen tapa ilmaista itseäni. Haluaisin oppia kertomaan asioita enemmän myös kuvin. Ehkä tämä palsta voi auttaa siinä.

Joten hypätkää matkaan. Seikkailuretket apostolinkyydillä ja pyörällä alkakoot! Ensimmäisen tutkimusretken valokuvat jo odottavat jälkikäsittelyään.

 

 

 

Hyvinvointi Sisustus Hyvä olo Suosittelen
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.