Avaus

Monday blues. (kirjoitin tämän teksin maanantaina, mutta julkaisin vasta tiistaina, koska ruuhkavuodet) Mielialan laatu: asiat voisivat olla huonomminkin, kehumista ei silti ole. Nylonbeat soi ja aina kun kuuntelen kyseistä bändiä, huomaan kerta kerran jälkeen yhä enemmän kuinka sanoitukset ovat mielettömän nerokkaita. Ihanan melonkista ja ahdistavaa hukassa olevan (luultavasti hiukan alkoholisen) ihmisen ajatusmaailmaa kuvaavaa. Samaistun.  Huolestuttavaahan asiassa lienee se, että kyseiset sanoitukset on laatinut useimmiten Risto Asikainen, 58-syntynyt mies. Nerokasta, kai.

Olen 27-vuotias ruuhkavuosista kärsivä äiti. Haluan kirjoitusteni pysyvän suhteellisen anonyymeinä joten en paljasta ammattiani tai muita tunnistettavia seikkoja, mutta sen voin kertoa että toimin ihmisläheisessä asiakaspalvelutyössä.

Aloin kirjoittaa koska nautin siitä, kirjan kirjoittaminen tuntuu hiukan liian pitkältä prosessilta, ja koen muutenkin helpommaksi kirjoittaa pienissä pätkissä draamantäyteisestä elämästäni. Ystävänikään eivät välttämättä enää jaksa kuunnella vuodatustani joten tämä olkoon tapa kanavoida erilaisia tunteita rakentavasti. Uskokaa tai älkää rakkaat lukijani (joita ei varmastikaan vielä ole), jokainen asia on tosi, ja lisätäkseni vielä sen että en itse edes hakeudu draamatilanteisiin mutta draama vaikuttaa seuraavan minua. Astrologiasta viimeaikoina kiinnostuneena luulen että planeetat ovat olleet draama-asennossa syntymäni hetkenä.