Kun kahvista tulikin kaveri.

Kahvinjuonti on saapunut elämääni kuin varkain. Se on aiemminkin yrittänyt houkutella minua koukkuun. Selvisin silti vuosia bilehuuruisten iltojen jälkeiset aamuluennot ja ylitöiden uuvuttamat illat satunnaisilla energiajuomaövereillä ja muutamilla kokouskahveilla. Siksi olin jo ehtinyt identifioitua osaksi Niitä. Jotka kieltäytyvät kohteliaasti kahvista.

Vaan toisin kävi. Töiden ja väsymyksen jäätyä taakse olenkin alkanut aamuisin heittämään huiviini kupin kahvia v a p a a e h t o i s e s t i. Keitän sen lähes yhtä sujuvasti kuin unohdan syödä aamiaisen ja talsin tyytyväisenä bussipysäkille, jonka saavuttaessani sisällöstä on jäljellä lähinnä vieno haju. Tänään koko hulluus nousi  jo aivan uudelle asteelle, kun ostin elämäni ensimmäisen automaattikahvin. Enkä edes katunut.

Olisihan se yllätysmomentti tähän hetkeen toki jotain muutakin voinut olla. Niin kuin vaikka arpajaisvoitto. (ei niin, että koskaan mitään arpoja ostaisin, mutta sittenhän se vasta yllättävää olisi ollutkin) Mutta eiköhän mekin tästäkin jotain ihan hyvää saada aikaiseksi. Minä ja kahvi.