Viikko 3. Inspiroituminen.

Viime viikolla inspiroiduin hakemaan töitä erääseen inspiroivaan työpaikkaan. Työnhaun inspiroimana täytyi myös hieman verestää muistia siitä, mitäs inspiroivaa sitä on tullutkaan tehtyä viime vuosina.  Harvoin sitä muutoin tulee noin konkreettisesti mietittyä, missä on viime vuodet vaikuttanut ja mitä ehkä saavuttanut. Ehkä pitäisi.

Tämän syksyn teema on ollut enemmän päämäärätömänä villisti pyöriminen kuin suunnitelmissa ollut hetken hiljentyminen ja itsensä löytäminen. Mutta kerrankos sitä harhaan menee. Välillä olo kieltämättä on kuin lapsella karkkikaupassa, kun inspiroivia mahdollisuuksia pursuaa ovista ja ikkunoista. Harmi vaan, ettei pelkästä inspiroitumisesta taida kukaan vielä maksaa palkaa. Heti kun niin tapahtuu, olen kärkipäässä jonossa.

Kaiken kaikkiaan sitä voisi oppia antamaan enemmän arvoa sille, mitä tekee ja on tehnyt. Se ei tarkoita jumiutumista menneeseen vaan kasvua ja itsensä oppimista. Joskus pysähtyminen voi myös olla ainoa keino päästä eteenpäin. Jatkuva tekeminen kun ei automaattisesti ole mikään synonyymi eteenpäin kulkemiselle. Satunnaisella räiskimisellä voi saavuttaa tuloksia hyvällä tuurilla, mutta takuu varmaa on, että siihen kuluu paljon enemmän energiaa kuin harkittuihin liikkeisiin.

Loppuvuoden yritän siis harjoitella pääosin paikallaan olemista. Nyt voisi olla hyvä aika löytää jokin inspiroiva keino välttää liikaa inspiroitumista.