Tänään tulin miettineeksi, miksi minun ennen teki mieli alkoholia. Päteviä syitä juoda edes vähän löytyi kyllä aina. Kun mietin oikeita syitä niiden taustalla, niin aika usein join tylsyyden tunteeseen. Ei ollut mitään tekemistä. Äkkiäkös bileet sai pystyyn ja usein jonkun kaverinkin paikalle, kun tajusi kertoa, että tarjolla voisi olla skumppaa tai viiniä. Aika usein se viinipullo aukesi myös ihan yksin ollessa. Alkoholi turruttaa tunteita ja siten myös tietysti tylsyyden tunnetta. Joskus join alkoholia ihan vaan pystyäkseni olemaan avoimempi keskustelija. Eli join niin sanotusti rohkaisuksi. Jälkikäteen ajateltuna en tullut rohkeammaksi. Rohkeaa olisi ollut kohdata tilanne ihan selvin päin. Kun vahvistaa koko ajan käsitystä, että ilman alkoholia en pysty johonkin, niin vähitellen usko itseensä murenee. Näin ollen alkoholi tekee lopulta entistä aremmaksi, kun kuvittelee, että tarvitsee sitä ollakseen jotain.

Olen myös juonut kuuluakseni porukkaan. Ollakseni ”tavis”. Tulen vahvasti uskonnollisesta kodista, jossa tehtiin hyvin selväksi alkoholin juomisen olevan syntiä. Irtautuessani yhteisöstä, halusin ehdottomasti olla tavallinen ja mielestäni tavallisuuteen kuului alkoholin käyttö. Nyt en enää tunne tarvetta erottautua uskovaisista sillä, että juon. Taitaa nykyisin myös olla aika tavallista, että tuohon yhteisöön kuuluvat juovat viiniä ruon kanssa ja seurassa.

En ole tainnut koskaan juoda suruun. Suru on ollut tunne, jonka olen jostain syystä aina uskaltanut tuntea ihan selvin päin. Olen kai myös tarkoituksella varonut vajoamasta siihen ansaan, että alkoholi helpottaisi oloa. Ennemmin olen juonut pitääkseni hauskaa. Moni myös perustelee juomistaan juuri tällä. ”Juon vain seurassa ja kun on hauskaa”. Näin minäkin muistan perustelleeni ainakin itselleni juomistani. En vaan enää tiedä, joinko, koska olin seurassa vai olinko seurassa juodakseni.

Kesälomani alkaa olla puolivälissä. En tarvinnut skumppaa loman aloittajaisiksi enkä kylmää valkkaria, kun olin mökkireissulla. Yhden alkoholittoman oluen join, koska pidän oluen mausta. Hassua, mutta en oikeastaan koskaan alkoholia vielä juodessani juonut olutta. Juodessani huurteista 0% olutta tunsin jonkinlaista voitonriemua tai huumaavaa vapautta, että voin tuosta noin vaan kiskaista keskellä päivää kitusiini oluen ja hypätä saman tien auton rattiin. Toki tuota olutta ei tekisi mieli juoda useampaa tölkillistä. Niinpä. Jos juo vain maun vuoksi, niin yksi tölkki/pullo riittää mainiosti. Vaikka Jaffa on maultaa hyvää, harva kiskoo sitä korillista kerralla.

Olin myös ihanissa pool partyissa viime viikonloppuna. Juhlissa oli lisäkseni pari muuta, jotka eivät ottaneet ollenkaan alkoholia. Oli kiva huomata, ettei kukaan juhlissa kyseenalaistanut sitä, etten kippistellyt skumpalla. Kukaan ei tyrkyttänyt, että ”kyllähän sä nyt tän yhden voit juoda”. Minulla oli hauskaa ja oli kiva lähteä juhlista omalla autolla omaan aikaan pois. Oli ihana ajella valoisassa kesäillassa kotiin ja mennä nukkumaan tietäen, ettei huomenna pää jyskytä vaan voi herätä aamuun virkeänä. Eikä tullut tunne, että jäin jostain paitsi, kun en juonut alkoholia. Päin vastoin, keskustelut olivat mukavia ja ilta hirmuisen hauska.

Alkoholitonta elämää nyt takana 75 päivää. Matka jatkuu!