selvisin. taas.

11.4.2012 tuovinte

yritin päästä eroon.

se oli tammikuuta 2009 kun hoksasin että nyt on exässä jotain outoa. pian se selvisikin mikä tämä outo juttu oli – exällä oli toinen nainen. olin niin exäni huumassa, ja rakastunut (inhottaa käyttää tuota sanaa häntä kohtaan) etten ollut uskoa koko asiaa, mutta näin se tilanne vain oli. Olin erittäin vihainen. Revin parisänkymme erilleen, ja tein exälle oman huoneen olohuoneeseen, ja pysyin itse makuuhuoneessa. kaiken tämän tein, kun exä oli töissä. kun hän sitten saapui kotiin, hän vähän ihmetteli tapahtunutta, mutta ei reagoinut asiaan sen kummemmin.

Toukokuussa exäni kertoi muuttavansa tämän naisen kanssa yhteen. Olin jo saanut käsiteltyä asiaa sen verta, etten enää ollut moksiskaan – olin pikkuhiljaa alkanut tajuamaan, että minun pitää saada itseni irti tästä ihmisestä. hain siis avioeroa. En vieläkään tiedä miten sain hänet allekirjoittamaan avioerohakemuksen – tämän jälkeenhän on 6kk harkinta aika, jonka jälkeen haetaan sitten virallista eroa. Ajattelin mielessäni, että vielä 6kk ja sitten se ihminen ei voi määrätä elämääni enää.

No exänihän ei tykännyt tästä asiasta etten ollut moksiskaan hänen uudesta suhteesta, minun kun olisi pitänyt olla edelleen hänen vallassa. Olinkin jo pikkuhiljaa pääsemässä eroon hänestä. Noh, hänhän alkoi ensin uhkailemaan, että vie tyttäreni minulta jne.. Pahimpia uhkauksia mitä äiti voi koskaan kuulla. Sitten kun hän näki että alku järkytyksen jälkeen, aloin saamaan itseäni kuosiin, ja en reagoinut enää hänen uhkailuihin – hän yllättäen jätti tyttöystävänsä, ja sanoi tekevänsä kaikkensa, että saisi minut takaisin – itse totesin hnelle, että voi pysyä siellä missä onkaan, ja kotiin ei tarvitse tulla – mutta hän tuli silti. Kesäkuusta – elokuulle exä oli kun unelma, kaikki oli taas hyvin, ja jotenkin olin taas antanut periksi hänelle – toisaalta sen takia, että aloin olla itse jo henkisesti niin väsynyt hänen henkiseen pahoinpitelyyn.

Kun veljeni kuoli syyskuussa 2009 – heräsin. En voisi enää elää tässä suhteessa. Lokakuussa kun 6kk oli harkinta aikaa takana, ja virallisen avioeron saisi nyt – olin pelottavan toiveikas. Hän allekirjoitti se, HÄN ALLEKIRJOITTI SEN! voitte kuvitella miten iso pala hartioiltani tippui. Laskin kirjekuoren eteisen pöydälle, ja ajattelin vieväni sen seuraavana päivänä postiin. Menin omaan huoneeseeni, hetken kuluttua exäni tuli seisomaan eteeni, SE kirjekuori kädessä – hän repi kirjekuoren joka sisälsi meidän avioerohakemuksen pienen pieniksi silpuiksi, ja tokaisi ”sinä et tule koskaan pääsemään minusta eroon”. Hajosin. Muistan ajtelleeni, että onko hän tosissaan, enkö ikinä pääse hänestä eroon. Pian tämän jälkeen alkoi fyysinen pahoinpitely, ja uhkailu tappamisella, minun ja tyttäreni – koska kukaan ei tule saamaan meitä. Kerran hän kuristi minut lähes tajuttomaksi. Kotia tullessani töistä, hän oli joinakin päivinä ajamassa minut nurkkaan puukon kanssa. Päivittäin oli henkistä vakivaltaa, tunsin itseni täysin nollaksi. Joka ainut päivä, varsinkin sen lokakuun jälkeen sain pelätä, että heräänkö seuraavaan aamuun.

Tiedän sen nyt että vika ei ollut minussa, exä oli sairas, psyykkisesti hyvin sairas ihminen, mielestäni jopa psykopaatti (se miksi sanon häntä psykopaatiksi selitän myöhemmin toisella kertaa) – jonka oli turvauduttava fyysiseen väkivaltaan henkisen väkivallan lisäksi, koska hän ei halunnut päästä minusta irti. Hän ei halunnut että olisin onnellinen kenenkään muun kanssa. Hän halusi tuhota minut

Moni varmasti ihmettelee näitä lukiessa, että miksi et lähtenyt suhteesta pois?! Kuule, sitä olen miettinyt itsekkin – mutta kun olen lueskellut kirjoja narsisteista, ja opiskellut heidän käyttäytymismallejaan – olen ymmärtänyt, että en olisi itse voinut tehdä asian eteen mitään. Exäni oli valinnut minut uhrikseen, ja oli päättänyt tehdä kaiken, että pysyn hänen kanssaan. Yhdessä vaiheessa ajattelin, että koska ulospäin meidän suhde näyttää unelmalta, niin ei kukaan usko jos kerron minkälainen tuo ihminen oikeasti oli, miten ilkeä ja itserakas ja välinpitämätön ihminen exä oli. Narsisti osaa kietoa uhrinsa niin pikkurillinsä ympärille, että uhri alkaa luulemaan, että vika on hänessä itsessään – että hän on ansainnut kaiken vihan, pahoinpitelyn ja nöyryytyksen – ja näin minä luulinkin – en onneksi enää!

Suhteet Oma elämä Rakkaus

11.4.2012 tuovinte

tästä se kaikki alkoi.

Koko tarina sai alkunsa marraskuussa 2005.. olin ollut exäni kanssa samalla luokalla tammikuusta 2005 alkaen. Jo ensi tapaamisellamme exä oli saanut huomioni kiinnitettyä – hän oli komea, itsevarma, rohkea, hyvällä tavalla rohkea, sanoi vastaan opettajille – oli ns. paha poika.. se iski. Olisi kyllä saanut olla iskemättä.

Erosin marraskuussa 2005 edellisestä poikaystävästäni, jonka kanssa olin ollut 3vuotta, ja olin juhlimassa 19vuotis syntymäpäiväjuhliani. Exäni oli edellisenä päivänä koulussa antanut numeronsa, kun oli kuullut että olen eronnut. Tottakai siinä illan aikana tuli nautittua alkomahoolia, ja rohkaistun soittamaan exälleni. Loppuilta menikin sitten exän kanssa, ja yöksihän hän tuli sitten.

Aamulla heräsin mielin kielin. Olimme jutelleet lähes koko yön. Exäni poistu paikalta aika nopeasti, jätti minulle t-paitansa – ja soitti illalla heti. Halusi nähdä, ja muistaakseni tapasimmekin heti seuraavana iltana. Tästä lähtien tapasimme lähes joka päivä. yhdessä vaiheessa sanoin jo exälleni, että koska olen vasta eronnut, en halua vielä yhtään vakavempaa – huomasin että exä hieman loukkaantu tästä, mutta hyväksyi asian. Pian hän sai mieleni jotenkin muuttumaan. (en vieläkään osaa sanoa miten hän sen teki) Ja aloimme seurustelemaan, ekasta yöstä oli kulunut ehkä 3viikkoa, kun jo seurustelin exän kanssa. Ja siitä 3 viikosta meni 6viikkoa, niin asuimme jo saman katon alla. Ja 3viikkoa + 6 viikkoa + 4 viikkoa niin olimme kihloissa ja tästä + 9 viikkoa niin olin raskaana. Kesällä 2006 olimme naimisissa. Olin pikkutytöstä asti päättänyt etten koskaan mene naimisiin, omat vanhempani olivat eronneet, ja en vain ollut nähnyt ikinä mitään tarvetta mennä naimisiin, mutta exä mahtavine puhuja lahjoineen sai voitettua minut puolelleen.

Siihen asti kun olimme menneet naimisiin, kaikki oli ihanaa – elämä oli kuin ruusuilla tanssimista, kunnen se kaikki loppui kuin seinään. yhtäkkiä exäni käytös muuttui holhoavammaksi, mustasukkaisemmaksi, ja ärtyisemmäksi – vielä tässä vaiheessa ei ollut fyysistä väkivaltaa, mutta henkinen väkivalta oli nostamassa otettaan. olisi pitänyt tajuta jotain jo silloin, kun kerroin hänelle että olen raskaana niin hän tokaisi ainoastaan: ”hienoa, nyt sä et enää koskaan häntä jätä”

Raskauden ajan exä oli suhtkoht ystävällinen, pieniä haukkumisia lukuunottamatta. Synnytyksen lähestyessä, exä oli koukussa nettipokeriin. Koska olimme joutuneet käymään sairaalassa 2 kertaa turhan takia, synnytys ei ollut vielä käynnistynyt aktiivisesti, exäni oli hyvin vihainen. Kunnes sitten lopulta klo 23 illalla supistukset alkoivat kunnolla tulemaan, ja yritin kestää niitä, ja tehdä kaiken mahdollisen mitä kotona voi tehdä helpottaakseni oloa. Exän mielestä tein kaiken liian äänekkäästi, supistukset kun ei voi sattua niin paljon, että joutuu ääntä käyttämään, ja huutamaan – hän huuti minulle, että ”turpa kiinni!” Kärvistelin supistusten kanssa klo 06:00 asti seuraavaan aamuun, kunnes menetin itsehillintäni ja karjasin hänelle, että nyt mennään sairaalaan, jos et vie niin menen ambulanssilla – ja tämähän ei exälleni käynyt – koska hän oli itse sairaankuljettaja. Lopulta päädyimme lähtemään siaraalaan, ja exäni uhitteli autossa: ”että jos taas joudutaan turhaan käymään niin..”

No turhaan ei tarvinnut mennä, minut ohjattiin suoraan synnytyssaliin, ja vaadin epiduraalia. Exäni ei ollut minkäänlaisena tukena synnytyksessä – hän kertoikin minulle jo heti synnytksen alettua, että hän ottaa tämän opiskelun kannalta. nice.

Epiduraalin laiton aikana mieheni tuli iso hymy naamalla kasvojeni eteen, ja näytti sormilla miten iso piikki selkääni on tulossa. Sanoin exälleni siinä vaiheessa, että voi painua sinne missä pippuri kasvaa. Loppujen lopuksi synnytys meni hyvin, mutta yksin sen sain suorittaa, exästä ei ollut tukihenkilöksi. Pelkästään tämän synnytyskokemuksen takia – en halunnut lapsia pitkään aikaan. Nyt viime aikoina mieleni on muuttunut. Tosin oma tyttö on nyt jo 5vuotias, jos lisää lapsia minulle siunaantuu, tulee sisaruksille iso ikäero.

Huhh.. tässäpä oli taas jonkin verran elämääni. Kyllä sitä itsekkin alkaa miettimään, että miten olen kestänyt. Mutta tässä sitä ollaan 🙂

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe