yritin päästä eroon.

se oli tammikuuta 2009 kun hoksasin että nyt on exässä jotain outoa. pian se selvisikin mikä tämä outo juttu oli – exällä oli toinen nainen. olin niin exäni huumassa, ja rakastunut (inhottaa käyttää tuota sanaa häntä kohtaan) etten ollut uskoa koko asiaa, mutta näin se tilanne vain oli. Olin erittäin vihainen. Revin parisänkymme erilleen, ja tein exälle oman huoneen olohuoneeseen, ja pysyin itse makuuhuoneessa. kaiken tämän tein, kun exä oli töissä. kun hän sitten saapui kotiin, hän vähän ihmetteli tapahtunutta, mutta ei reagoinut asiaan sen kummemmin. 

Toukokuussa exäni kertoi muuttavansa tämän naisen kanssa yhteen. Olin jo saanut käsiteltyä asiaa sen verta, etten enää ollut moksiskaan – olin pikkuhiljaa alkanut tajuamaan, että minun pitää saada itseni irti tästä ihmisestä. hain siis avioeroa. En vieläkään tiedä miten sain hänet allekirjoittamaan avioerohakemuksen – tämän jälkeenhän on 6kk harkinta aika, jonka jälkeen haetaan sitten virallista eroa. Ajattelin mielessäni, että vielä 6kk ja sitten se ihminen ei voi määrätä elämääni enää.

No exänihän ei tykännyt tästä asiasta etten ollut moksiskaan hänen uudesta suhteesta, minun kun olisi pitänyt olla edelleen hänen vallassa. Olinkin jo pikkuhiljaa pääsemässä eroon hänestä. Noh, hänhän alkoi ensin uhkailemaan, että vie tyttäreni minulta  jne.. Pahimpia uhkauksia mitä äiti voi koskaan kuulla. Sitten kun hän näki että alku järkytyksen jälkeen, aloin saamaan itseäni kuosiin, ja en reagoinut enää hänen uhkailuihin – hän yllättäen jätti tyttöystävänsä, ja sanoi tekevänsä kaikkensa, että saisi minut takaisin – itse totesin hnelle, että voi pysyä siellä missä onkaan, ja kotiin ei tarvitse tulla – mutta hän tuli silti. Kesäkuusta – elokuulle exä oli kun unelma, kaikki oli taas hyvin, ja jotenkin olin taas antanut periksi hänelle – toisaalta sen takia, että aloin olla itse jo henkisesti niin väsynyt hänen henkiseen pahoinpitelyyn.

Kun veljeni kuoli syyskuussa 2009 – heräsin. En voisi enää elää tässä suhteessa. Lokakuussa kun 6kk oli harkinta aikaa takana, ja virallisen avioeron saisi nyt – olin pelottavan toiveikas. Hän allekirjoitti se, HÄN ALLEKIRJOITTI SEN! voitte kuvitella miten iso pala hartioiltani tippui. Laskin kirjekuoren eteisen pöydälle, ja ajattelin vieväni sen seuraavana päivänä postiin. Menin omaan huoneeseeni, hetken kuluttua exäni tuli seisomaan eteeni, SE kirjekuori kädessä – hän repi kirjekuoren joka sisälsi meidän avioerohakemuksen pienen pieniksi silpuiksi, ja tokaisi ”sinä et tule koskaan pääsemään minusta eroon”. Hajosin. Muistan ajtelleeni, että onko hän tosissaan, enkö ikinä pääse hänestä eroon. Pian tämän jälkeen alkoi fyysinen pahoinpitely, ja uhkailu tappamisella, minun ja tyttäreni – koska kukaan ei tule saamaan meitä. Kerran hän kuristi minut lähes tajuttomaksi. Kotia tullessani töistä, hän oli joinakin päivinä ajamassa minut nurkkaan puukon kanssa. Päivittäin oli henkistä vakivaltaa, tunsin itseni täysin nollaksi. Joka ainut päivä, varsinkin sen lokakuun jälkeen sain pelätä, että heräänkö seuraavaan aamuun. 

Tiedän sen nyt että vika ei ollut minussa, exä oli sairas, psyykkisesti hyvin sairas ihminen, mielestäni jopa psykopaatti (se miksi sanon häntä psykopaatiksi selitän myöhemmin toisella kertaa) – jonka oli turvauduttava fyysiseen väkivaltaan henkisen väkivallan lisäksi, koska hän ei halunnut päästä minusta irti. Hän ei halunnut että olisin onnellinen kenenkään muun kanssa. Hän halusi tuhota minut

Moni varmasti ihmettelee näitä lukiessa, että miksi et lähtenyt suhteesta pois?! Kuule, sitä olen miettinyt itsekkin – mutta kun olen lueskellut kirjoja narsisteista, ja opiskellut heidän käyttäytymismallejaan – olen ymmärtänyt, että en olisi itse voinut tehdä asian eteen mitään. Exäni oli valinnut minut uhrikseen, ja oli päättänyt tehdä kaiken, että pysyn hänen kanssaan. Yhdessä vaiheessa ajattelin, että koska ulospäin meidän suhde näyttää unelmalta, niin ei kukaan usko jos kerron minkälainen tuo ihminen oikeasti oli, miten ilkeä ja itserakas ja välinpitämätön ihminen exä oli. Narsisti osaa kietoa uhrinsa niin pikkurillinsä ympärille, että uhri alkaa luulemaan, että vika on hänessä itsessään – että hän on ansainnut kaiken vihan, pahoinpitelyn ja nöyryytyksen – ja näin minä luulinkin – en onneksi enää!