E.L. James: Fifty Shades Darker

 

 

Tadaa, normaali lukurytmi on saavutettu! Tästä alkaen postaukset varmasti harvenevat huomattavasti. Eilen sain loppuun Fifty Shades -trilogian toisen osan. Tätä odottelin jonkun aikaa ennen kuin löysin sen kirjastosta.

Toisessa osassa Ana Steelen ja Christian Greyn myrskyisä suhde jatkuu. Päänvaivaa aiheuttavat ex-tyttöystävät ja ahdisteleva pomo. Suhde itsessäänkin on yhtä vuoristorataa ja Ana pääsee paremmin perille Greyn salaisuuksista.

Kirja on aivan liian pitkä. Monet tutuistani ovat jättäneet sarjan tämän kirjan aikana kesken ja on pakko myöntää etten voi heitä siitä moittia. Darker toistaa ensimmäistä osaa ja sen jälkeen toistaa vielä itseään. Loppuvaiheessa vähän innostuin kun juoni alkoi vihdoinkin kehittyä, mutta viimeinen kappale oli niin kökkö, että se vähän vesitti loppua. Ehdottomasti olisi voinut karsia ainakin 200 sivua pois ja suosittelisin myös tekemään tarkempaa oikolukua. Kirja ei nimittäin toistanut itseään vain aiheellisesti vaan myös kirjaimellisesti. Oli tässä hyvätkin puolensa, romantiikka on aina mukava asia.

 

It’s such a liberating realization, as if a crushing millstone has been tossed aside. This beautiful, fucked-up man, whom I once thought of as my romantic hero – strong, solitary, mysterious – possesses all these trtaits, but he’s also fragile and alienated and full of self-loathing. My heart swells with joy but also pain for his suffering. And I know in this moment that my heart is big enough for both of us. I hope it’s big enough for both of us.

 

**