Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no toshi)
Kirjastosta tarttui mukaan pikalainana Haruki Murakamin uusin teos Värittömän miehen vaellusvuodet. Eilen luin tämän päänsärkyäkin uhmaten loppuun ja ehdin tuohon viikkoon tämän suorittaa. Värittömän miehen vaellusvuodet on näin suomalaisen silmissä mielenkiintoinen jo siitä syystä, että tässä kirjassa matkustetaan Suomeen. Minusta on aina hauska kuulla omasta maasta ulkomaalaisen silmin. Toinen kiinnostava asia kirjassa on se, että tämä on ensimmäinen Murakamin kirja, joka on käännetty suoraan alkuperäiskielestä, japanista. Aiempien kirjojen käännökset on tehty englanninkielisen käännöksen pohjalta.
Värittömän miehen vaellusvuodet kertoo Tsukuru Tazakin tarinan. Nuoruudessaan Tsukuru kuului tiiviiseen viiden hengen kaveriporukkaan. Eräänä päivänä hänet kuitenkin kylmästi ja selittelemättä suljettiin porukan ulkopuolelle. Tsukurua tämä satutti niin kovasti, että kuolema oli varteenotettava vaihtoehto. Vielä 36-vuotiaanakin veri vuotaa arpien alla ja Tsukurun on selvitettävä mitä aikanaan tapahtui. Uuden rakkauden, Saran, vuoksi asiat on selvitettävä täysin.
Haruki Murakami ei pettänyt taaskaan! Kirja oli alkuvaiheessa hiukan liian filosofinen minun makuuni, mutta ei mitenkään vaikeaselkoinen kuitenkaan. Kirja oli myöskin aika tummasävyinen ja hetkittäin jopa synkkä. Valonpilkahduksiakin löytyi ja olen vain niin rakastunut Murakamin kieleen, että lopulta jäi kuitenkin hyvä mieli.
Eri pudisti hitaasti päätään. ”Se on samanlaista kuin asemien suunnitteleminen. Jos on edes ohimennen kyse jostakin merkittävästä ideasta ja päämäärästä, kaiken ei saa antaa epäonnistua tai raueta pikku virheen vuoksi. Asema on rakennettava, vaikkei se heti olisikaan täydellinen. Eikö vain? Ellei asemaa ole, juna ei voi pysähtyä. Eikä rakkaitaan voi mennä vastaan. Jos joitakin puutteita ilmenee, niin niitä voi sitten korjailla jälkeenpäin tarpeen mukaan. Rakenna ensin asema. Erityinen asema Saraa varten. Sellainen, jolle juna haluaa pysähtyä, vaikkei mitään erityistä asiaa olisikaan. Se asema nousee mieleesi, ja annat sille konkreettiset värit ja muodon. Raapustat naulalla nimesi sen betoniin, puhallat sen elämään. Sen verran voimaa sinussa kyllä on. Uithan yksin yli hyytävän öisen merenkin.”
****