Inttimuistoja osa.1

Yle Tv2:lla alkoi tiistaina uusi sarja Naissotilaat ja lisäksi kaikki jaksot on jo julkaistu YleAreenassa. Sarjassa kuvataan neljän naisen armeijataivalta.  Uuden vuoden päivänä sairaslomalla ahmin kaikki yhdeksän jaksoa putkeen ja iski mieletön nostalgia tuonne 10 vuoden taakse. Suoritin itse 270 vrk mittaisen naisten vapaaehtoisen asepalveluksen lääkintämiehenä Parolannummella Panssariprikaatissa. Tietyllä lailla voin kuvata tuota yhdeksi elämäni parhaista ajanjaksoista. Se 9 kk muutti mua monella tapaa ja esim. nykyinen ammattini löytyi tuona aikana. Nostalgiahuumassa ajattelin valottaa täällä blogissa inttimuistoja tuolta vuosikymmenen takaa.

Mä päätin jo ala-asteella että menen armeijaan. Ja lukiossa tuo päätös konkretisoitui. Yhden lukiokaverin kanssa suunniteltiin asiaa yhdessä ja ahmittiin kaikki saatavilla oleva tieto aiheesta. Ahkeraan tuli luettua läpi aamukamman keskusteluketjuja. Vihdoin heinäkuussa 2007 koitti palvelukseen astuminen. Reilun vuoden olin tiennyt palveluspaikkani ja saapumiseräni. Ja muistan että vanhempani hieman järkyttyivät kun heille aikanaan esittelin palvelukseenastumismääräyksen kun olin aika salavihkaa palvelukseen hakenut.

196061_1004594035506_3643_n.jpg

Mä olen varmaan ihmisenä tietyllä lailla ihanteellinen sotilas. Olen tunnollinen, kuuliainen ja tykkään säännöistä ja niiden noudattamisesta. Myös rutiinit luo mulle tietynlaista turvaa. Missä vaiheessa en varusmiespalveluksen aikana kokenut suurta tarvetta kyseenalaistaa meille annettuja käskyjä. 

Mulle p-kausi oli ikimuistoinen ja rankka. Tutustuin tuvalliseen mahtavia naisia, joilla kaikilla oli erilaiset taustat ja tultiin eri puolilta Etelä-Suomea. Ja meidän ikähaitarikin oli 19-28. Osa asui kotona ja moni jo omillaan ja oli ehtinyt ammatin hankkia. Tupa Y5 never forget <3. Rankan tosta ekasta kahdeksasta viikosta teki se, että aika alkumetreillä tuli todettua, että palveluksen alkua olisi helpottanut se, että olisin ollut paremmassa fyysisessä kunnossa. Olin lähinnä vähän lenkkeillyt ja silloin tällöin käynyt body pumpissa. Oikeasti olisi pitänyt käydä juoksemassa ja treenata juurikin aerobista kuntoa. Ja kun ottaa huomioon mun pituuden 156cm, niin paremmalla fyysisellä kunnolla olisin voinut vähentää sitä eroa, mitä auttamattomasti oli fyysisesti vahvempiin miehiin. Olin fyysisesti aika loppu monta kertaa p-kaudella ja aina vihon viimeinen. Muistan ekan marssin, jonka lopussa tuntui ettei tossu enää nouse ja miehet tarjoutui jo ottamaan osan mun varusteista kantoon. Aina jos juostiin jäin viimeiseksi ja keuhkot huusi hoosiannaa. Olin jo vähällä lyödä hanskat tiskiin ennen 45 vrk aikarajaa (naisten ns katumusaika, jonka jälkeen naisista tulee asevelvollisia) kunnes meidän jaoksenjohtajan kanssa käyty keskustelu sai mut uskomaan että kyllä mä pärjään. Alokasleirillä meidän jaoksen johtaja siis jututti jokaista kahden kesken ja kyseli huolia ja murheita. Kerroin, että pelkään olevani liian huonossa kunnossa ja vaan riippakivenä. Kouluttaja kuitenkin lohdutti mua, että näkevät mun tekeväni parhaani ja olevan motivoitunut ja sen riittävän. Tämän keskustelun jälkeen tiesin että kyllä mä tuun pärjäämään vaikka olisinkin aina vihonviimeinen.

199369_1004593875502_4404_n.jpg

Kirkkaana mieleeni on myös jäänyt yksi elokuinen sateinen yö elämäni ekassa poterovartiossa. Takana oli fyysisesti raskas päivä ja illan tule kävi selväksi että tulevana yönä ei nukuttaisi. Keskellä pilkkopimeää sateista metsää poterovartiossa mietin, että aamulla mä niin ilmoitan että peli on mun osalta ohi. Väsytti, vitutti ja oli kylmä märissä vaatteissa. Aamulla kun oltiin nukuttu se ehkä tunteroinen ja aurinko alkoi paistaa  ja heitettiin läppää poikien kanssa, totesin kuitenkin että nääh, mä mihinkää kotiin lähden. Alokaskaudella jo tuli huomattua että vähäinen uni ja nukkumattomuus oli mulle ne pahimmat jutut ja loppu palvelusajankin leirejä varjosti aina se pelko siitä, jos ei saa nukkua. Mä oon väsyneenä ihan täys kusipää ja pinna on lyhyt kun mikä. Alokasajalla tosin jo opin taidon nukkua missä vaan, esim. kahden kiven välissä taisteluvyö tyynynä.

Ekan kahdeksan viikon jälkeen edessä oli sitten toisenlaiset haasteet. Joten niistä ensi kerralla:)

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *