On p**seestä olla sinkku vuonna 2017

 

 

Heipä vaan hei pitkästä aikaa. Aivan liian pitkästä aikaa. Herätelläänpä henkiin tämä blogin poikanen, joka ei oikein ole vielä päässyt siivilleen. Sen enempää jaarittelematta mennäänkin suoraan seuraavan aiheen kimppuun. On ihan, sanonko mä mistä, olla sinkku vuonna 2017. Ja vieläpä tällainen onneton ikisinkku, jonka suhdeviritelmien kestot voi laskea päivissä tai kuukausissa eikä todellakaan vuosissa. Ja nyt puhun kaikkien suhteiden yhteenlasketusta pituudesta. Että terve vaan vanhan piian elämä! Tuo kammottu kolmenkympin rajapyykkikin kun on aivan oven takana. Eikä sillä, että itse hankkisin siitä mitään kriisiä, mutta ympäröivä maailma tuntuu katsovan kieroon ja säälien tällaista ikuisesti sinkkuillutta naisihmistä.

Mutta nyt itse asiaan. Päätin listata tähän tekstiin asioita, miksi on vaikeaa olla sinkku ja vielä etsiä sitä puolisoa vuonna 2017.

Tinder ja ääretön määrä vaihtoehtoja

Päädyin poistamaan Tinder-profiilini aivan äskettäin kolmen vuoden vasemmalle ja oikealle swaippailun jälkeen. Mitä tuosta ajasta jäi käteen? Useammat treffit (osa ihan jees, joista olisin halunnut osaa tavata uudestaankin), yksi todella kova ihastuminen ja epämääräisen pituinen epämääräinen suhde erään exän kanssa, jonka olisi kyllä syystäkin pitänyt jäädä exäksi jo kauan kauan sitten. 

Päällimmäisenä tunteena mulla on tällä hetkellä pettymys. Pettymys siihen, että viimeisen vuoden sisään en ole päässyt Tinderin kautta normaaleille treffeille. Syytä on toki itsessänikin. En ole jaksanut lähteä tuntemattoman kanssa deiteille kotikaupunkia kauemmaksi ja kiireisen arkeni takia moni mies on menettänyt kiinnostuksensa, kun en ole heti samassa hetkessä voinut sännätä deiteille. Viime aikoina eniten on tarjoutunut mahdollisuuksia päästä sellaisille deiteille, joissa hypättäisiin suoraan sänkyyn, eikä vastapuoli ole ollut pätkääkään kiinnostunut valloittavasta persoonastani. Enemmän on kiinnostanut annanko persettä ja otanko suihin. Itsesuojeluvaiston ja itsekunnioituksen omaavana naisena olen kohteliaasti kieltäytynyt panotreffeistä. Viime kuukausien aikana olen myös törmännyt ghoustaus-ilmiöön jo niinkin alkuvaiheessa, että treffit on sovittu esim. parin päivän päähän ja hieman ennen h-hetkeä tyyppi onkin lakannut vastaamasta viesteihin ja treffejä ei luonnollisesti ole tullut.

Pointtina lähinnä tässä vuodatuksessani on se, että Tinder tarjoaa parisuhdemarkkinoilla äärettömän paljon vaihtoehtoja, ja koska en koe ulkoisesti olevani mikään saalis, niin pinnallisessa Tinder-maailmassa jään auttamatta kauniimpien kanssasisarieni jalkoihin. Valitettavasti Tinderissä en pysty näyttämään valloittavaa persoonaani. Ja monella  naisella kuin miehelläkin on varmasti se, että runsauden pulassa sitä helposti alkaa ajatella, että olisiko pyyhkäisyn päässä jotain vielä parempaa? Tällä hetkellä tuntuu varsin hyvältä päätökseltä hylätä Tinder, koska siitä on viime aikoina poikinut vain pahaa mieltä ja alemmuuskomplekseja. 

Villi sinkkuelämä

Yhä edelleen elää voimissaan myytti villeistä sinkuista, jotka hurvittelevat illasta toiseen kaupungilla ja nauttivat vapaudestaan liitäen deiteiltä toisille. Kuin Sinkkuelämän Carrie ja kumppanit aikanaan. Ja kun vierestä seuraa joidenkin tuttujen sinkkujen villiä elämää ja vaihtuvia suhdeviritelmäkiemuroita, ei voi välillä olla tuntematta alemmuutta kun oma sinkkuelämä muistuttaa lähinnä vitsiä. Useimmiten raahaudun baarista kotiin kainalossani kebab, vaikka toivoisin päätyväni kotiin jonkun elävän olion kanssa. Olen liian laiska ja kiireinen lähteämään ex tempore-deiteille. Seksielämästä ei tarvitse sen enempää kertoa, kuin että sitä ei ole. Että se siitä villistä sinkkuelämästä. Sen lisäksi, että sitä onnistuu tuntemaan alemmuutta ettei ole onnistunut pariutumaan, sitä vielä onnistuu tuntemaan itsensä huonoksi sinkuksi. Toisaalta, miksi asettaa itselleen paineita omien oletusten perusteella. Osaisipa sitä ottaa rennosti ja olla vertaamatta itseään muihin.

Sitoutumiskammoiset sinkut

Muutamakin suhdeviritelmäni on menneinä vuosina kosahtanut siihen, että vastapuoli on pelästynyt siinä vaiheessa, kun olen edes vihjaissut jostain virallisemmasta (enkä nyt tarkoita, että heti pitäisi alkaa miettiä kihloja, päivittää statusta naamaraamattuun tms.), vaan lähinnä olen kysellyt, josko emme deittailisi enää muita. Tässä kohtaa hyvin alkanut juttu on mennyt sitten mönkään. Miehet ovat pelästyneet ja juttu on ollut siinä. Tuntuu, että moni haluaa samanaikaisesti sinkun vapauden ja naisen, jonka kanssa leikkiä kotia. Halutaan vähän niin kuin kirsikka kakun päältä. Voi myös hyvin olla, että olen vain deittaillut täysin vääriä miehiä ja kemiamme eivät ole klikanneet. Toinen teoriani on myös se, että itse olen liian varhaisessa vaiheessa keskustellut liian syvällisesti ”suhteemme” tilasta. Niin tai näin, moni ikäiseni sinkku ei halua sitoutua, mutta suhteen parhaat puolet haluttaisiin silti.

Kaikki hyvät on jo varattuja

Tämä seikka ei ehkä liity niinkään tähän aikaan, vaan pikemminkin ikääni. Miespuolinen ystäväni totesi hetki sitten, että tällä hetkellä on haastavaa olla sinkku, koska suurin osa ikäisistämme on parisuhteessa (siis ne jotka haluavat pariutua). Facebook-seinällä vilisee kihlajais- ja hääkuvia, pariskunnat ostelevat taloja ja lapsia syntyy. Ja totta tosiaan, kaveriporukastani, josta vielä viisi vuotta sitten valtaosa oli sinkkuja, on yksi jos toinen mennyt naimisiin tai ainakin elää avoliitossa ja monille on jo siunaantunut jälkikasvua. Jäljellä on enää minä ja pari muuta sinkkua. Eli suomeksi, vapailla markkinoilla ei ole potentiaalisia kunnollisia poikaystäväehdokkaita. Vielä. Toista kierrosta siis odotellessa ;)

 

 

Tervepä terve, Tuijakin täällä huutelee pitkästä aikaa. Satu tuossa ylhäällä kertoilikin jo aika hyvin minkälainen ongelma parisuhteen muodostamisesta on koitunut tällä aikakaudella, ja vielä tämän ikäisenä. Oma parisuhdehistoriani on nopeasti kerrottu, sillä sitä ei käytännössä ole laisinkaan. Suhdeviritelmät ovat harvemmin edenneet tapailua pidemmälle. Ja voitte vain uskoa, että näin lähemmäs kolmekymppisenä tämä on iso ja kipeä asia itselleni, koska niin naiivilta kuin se kuulostaakin, parisuhde lukeutuu tällä hetkellä ehkä isoimmaksi haaveekseni.

Tästä huolimatta olen tehnyt päätöksen ihan oman hyvinvoinnin vuoksi, olla määrittelemättömän ajan etsimättä parisuhdetta tai pieniäkään sutinoita. Olen Sadun tavoin luopunut Tinderistä sekä muista seuranhakupalveluista, koska niistä tuntui pidemmän päälle koituvan vain mielipahaa, kun toivottua tulosta ei saavutettu. Tinderin, Suomi24:n yms. kautta on takanani muutamat treffit, mutta siihen ne sitten ovatkin jääneet. Kerta toisensa jälkeen olen saanut maistaa pettymyksen karvaan maun, kun omasta mielestä mukavasti menneiden tärskyjen jälkeen annetut lupaukset uudesta tapaamisesta haihtuvat kuin pieru Saharaan. Aina se ihmetyttää mikä tähän johti, ja väkisin se yksi ajatus tulee mieleen, vaikkei niin haluaisikaan. Sadun sanoja lainatakseni, en myöskään koe ulkoisesti olevani mikään saalis, ja näin nykypäivän ulkonäkökeskeisessä maailmassa se ei tee asemaa sinkku-markkinoilla kovinkaan auvoiseksi. Ei treffipalstoilla eikä yöelämässä tanssilattioillakaan.

Toinen asia, jonka koen Sadun tavoin haasteelliseksi olla sinkku tämän ikäisenä, on juurikin se, että monet samaan ikäluokkaan kuuluvat miehet ovat jo varattuja. Toki myös löytyy niitä, jotka ovat samassa tilanteessa meidän kanssa, mutta syystä tai toisesta eivät tiemme ole kohdanneet. Satu mainitsi myös sitoutumiskammoiset sinkut, joihin olen itsekin törmännyt. Varsinkin näin lähempänä kolmeakymmentä ja jos takana ei ole pitkiä suhteita, on se täysin ymmärrettävää, koska tietyllä tavalla tunnistan myös itsessäni tuota piirrettä. Siltikin se saa aina ihmettelemään miksi ihminen, joka etsii seuraa treffipalstoilla vakuuttaen alkuun olevansa valmis vakituiseen parisuhteeseen, ilmoittaakin yhtäkkiä pidemmän viestittelyn tai tapaamisen jälkeen ettei haluakaan mitään vakavaa. Ja henkilökohtaisen kokemukseni turvin sanon, että näin tapahtuu yleensä silloin kun itsellä kiinnostus on herännyt enemmänkin. Onko syy tosiaan siinä, että vastapuoli säikähtää tilannetta, vai ovatko tapaamani miehet olleet niin julmia, että heistä on kiva leikkiä toisen tunteilla? Näitä kysymyksiä jään pohtimaan, ja toivon että joskus saisin todeta asioiden edenneen toisella, omalta kannaltani mielekkäämmällä tavalla.

Kertoilkaahan muutkin omia kokemuksianne kyseisestä aiheesta, niin hyviä kuin huonojakin!

Ja P.S. Jos sie tarviit hyvää naista niin täs ois siulle sellainen, tai kaksikin :D ;)

-Satu&Tuija-