Kenen joukossa seisot

pexels-photo-622135.jpeg

 

Kenen joukoissa seisot,
kenen lippua kannat
Ei synny rakkautta ilman oikeutta
ei synny oikeutta ilman taistelua
ei taistelua ilman yhteistä rintamaa

 
Nuo laulunsanat ovat 70-luvulta, jolloin taistolaiset ottivat tämän lauseen tunnuskappaleekseen. Tuolloin laulu oli poliittinen kannanotto, mutta nykyisinkin se kuvastaa mielestäni hyvin metoo-kampanjan ja sen aihepiirien ympärillä olevaa keskustelua – kenen joukossa seisot eli kenen puolta asioissa pidät. 
 
Jo pitkään on teatteripuolella kuhissut pinnan alla alalla olevien tiettyjen miesten vallankäyttö naisia kohtaan. Tammikuun viimeisenä päivänä YLE räväytti yhden nimen julki, jonka olin itsekin kuullut lukuisilta eri ihmisiltä, jotka ovat sisällä elokuva-, teatteri-ja tv-puolella. Tulihan se sieltä, ja tarinat olivat sitä karumpaa kuultavaa, kun pystyi lisäämään kasvot niiden likaisten puheiden, lääppivien käsien ja intiimialueille tarraavien käsien jatkeeksi. Kuvotus ja puistatus olivat seuranani koko keskiviikkoillan, kun luin tarinoita ja katselin erään uhrin kertomusta. Kyyneleet tulivat seuraksi silloin, kun katsoin uudestaan raiskauksen uhriksi opiskeluaikanaan joutuneen naisen haastattelun. Tässä ei ollut kyseessä sama henkilö, vaan samanikäinen opiskelukaveri. Sanat, joita tuo nainen käytti olivat niitä samoja, joita olen itsekin tässä päässäni pyöritellyt jo kuukausien ja kuukausien ajan. 
 
Mikään ei muutu, jos ei mitään muuta. Muuten ei ole varaa sanoa, että Suomi on tasa-arvon ja vahvojen naisten maa.
 
On surullista huomata, kuinka tämänkin julki tulleen, vaikutusvaltaisen miehen annettiin jatkaa tekojaan näinkin pitkään, vuosikymmeniä. Miksei siihen puututtu aiemmin, miksei kukaan uskaltanut aiemmin avata suutaan. Niin, oman uran ja toimeentulon vuoksi. Koska tuolla on alalla kuin alalla vaikutusvaltaisia miehiä, jotka pitävät hyvä veli -kerhon mukaisesti toistensa puolia. Jos seksuaalinen ahdistelu, häirintä ja pahin mahdollinen, väkivalta, koskettaa kaikkia yhteiskuntaluokkia, niin silloinhan se tarkoittaa automaattisesti myös sitä, että tekijöitä on jokaisessa yhteiskuntaluokassa. Niin kauan aikaa kuin asioita hyssytellään eikä niistä uskalleta puhua, niin kauan aikaa miehet saavat tehdä ja rällästää mitä lystäävät. Tässä on havaittavissa samaa ajatusmallia kuin pettämisessä. Jos ukkomies pettää ja jää siitä kiinni, asiaa voidaan hetken aikaa päivitellä, mutta se unohdetaan pian. Pian hyvä veli -järjestelmä takaa kaverille uuden työpaikan, paremman toimeentulon ja mahdollisuuden edetä elämässään. Toinen pettäjä suojelee toista. Näistä kolmiodraamoista on saatu lukea viime vuosina vaikka Suomen politiikasta. Mitä käy tälle toiselle naiselle? Hän saa yleensä syyt niskoilleen ja kauhean leiman otsaansa. Helppo tapa on leimata nainen myös hankalaksi tai alkaa vihjailla tämän henkisestä hyvinvoinnista. Sama logiikka on myös raiskaajien hyysäämisessä, kuten tässä A-studion haastattelussa. Uhrin piti ajatella tekijän mainetta ja sitä, minkälaisia seurauksia tälle tekojensa paljastamisesta tulee. Hys hys, älä nyt puhu mitään, ettei tule tekijälle paha mieli. Hällä väliä sun tuhoutuneesta elämästä tai siitä että kaikilla näillä teoilla annetaan signaalia ettei sulla ole mitään arvoa ihmisenä. Vähän niinkuin se, että tekijälle tuomiota annettaessa koetaan lieventäviksi asianhaaroiksi naimisissa olo, vakituinen työ tai hyvä yhteiskunnallinen asema. Ei v**u, antakaa mun kaikki kestää.  Ehkä Suomi onkin vahvojen naisten maa juuri sen takia, että olemme joutuneet elämään vuosikymmeniä tällaisen kohtelun alla. Kyllä siihen tarvitaan sitä perisuomalaista sisua, että jaksaa tällaista paskaa katsella sukupolvesta toiseen.
 
On hirveää, että tästä joutuu puhumaan. Nämä ovat häveliäitä ja rumia asioita, eikä näistä voi nätisti puhua. Mutta puhumisen tarkoituksena ei ole eheyttää vaan muuttaa kulttuuria.
 
Sain vastata kerta toisensa jälkeen kahteen kysymykseen, kun aloin kirjoittaa kirjaani ja aloin puhua sen aihepiiristä. Ensimmäinen kysymys oli se, miksi kirjoitan kirjani. Siksi, että haluan nostaa esiin seksuaalisen väkivallan yleisyyden ja sen, kuinka pahasti se uhrinsa tuhoaa. Toinen kysymys oli, oliko kirjoittaminen terapeuttista ja eheyttikö se? En alkanut kirjoittaa toipuakseni rikoksesta, vaan olin käynyt terapiassa useamman vuoden. Olin siis rikoksen jo mielessäni käsitellyt, mutta ei kirjoittaminen todellakaan mikään helppo projekti ollut. Kun sain ekan kirjani valmiiksi, meni voimien keräämisessä kuukausia. 
 
Miksi näistä asioista pitää puhua? Sen vuoksi, että seksuaalinen häirintä, ahdistelu ja väkivalta ovat hyvin yleisiä. Väitän, että jokainen nainen on kokenut elämässään seksuaalista ahdistelua ja häirintää. Meitä väkivallan kokeneitakin on aivan liikaa. Joka kerta sydämeni jättää lyönnin välistä ja kylmät väreet kulkevat pitkin vartaloani, kun kuulen itselleni läheisen ihmisen joutuneen tämän rikoksen uhriksi. Näitä ihmisiä on aivan liikaa. Viimeisen vuoden aikana olen huomannut järkyttävän asian – joka kerta kun olen ulkona suuremmassa porukassa, on joukossa yksi seksuaalisen väkivallan uhri. Tunnistan nämä uhrit jo pelkästä katseesta, eikä muut paikalla olijat välttämättä huomaa tätä. Tällä hetkellä tunnen raiskauksen uhreja yli 100. Näiden joukossa on ihan normaaleja kaduntallaajia, mutta myös julkisuudessa olevia henkilöitä. Meidän on ihan turha päivitellä ja kauhistella ulkomailla tapahtuvia raiskauksia, kuinka siellä naiset ovat kakkosluokan kansalaisia ja kuinka siellä naisia joukkoraiskataan. Itselleni yksi järkyttävimmistä tarinoista joita olen kuullut, on tarina naisesta, joka joutui joukkoraiskauksen uhriski vuosikymmeniä sitten. Miesjoukko oli ottanut tytön väkisin mukaansa ja pitänyt tätä vankinaan mökillä tuntikausia. Sinä aikana nainen oli raiskattu eri miesten toimesta lukuisia kertoja. Tämä rikos on tapahtunut ihan täällä Suomessa. Miten uhri on selvinnyt – huonosti. Kantaako teon seurauksia elämässän edelleen – kyllä. 
 
Yhden asian toivoisin muuttuvan suomalaisessa kulttuurissa. Annettaisiin tukea uhreille näkyvimmin. Seksuaalirikokset ovat hajottavimpia, intiimeimpiä ja koskettavimpia rikoksia. Vaatii suunnattomasti rohkeutta tulla kertomaan tällaisesta asiasta omilla kasvoillaan. Vaatii suunnattomasti rohkeutta tehdä asiasta rikosilmoitus ja vaatia itselleen oikeutta. Seksuaalirikoksen uhri on muutenkin täysin hajalla ja yrittää kerätä maasta ihmisarvonsa palasia. Jos kulttuuri on se, ettei kukaan osoita uhrille tukeaan, vaan pysyy hiljaa, se tekee suuria tuhoja. Tuen antaminen on esimerkiksi sitä, että katkaisee välit seksuaalirikolliseen. Ei ole ystävä Facebookissa tai istu iltaa tämän ihmisen kanssa.  Uhrillehan tämä kaikki antaa signaalin siitä, ettei hänellä tai hänen kokemuksillaan ole mitään väliä. Ja siltähän se oikeasti on. Kenen joukossa seisot – uhrin vai tekijän?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *