” Hah hah haa, kattokaa mikä perse tolla muijalla on. Hyi saatana”, eräs nainen sanoo viidelletoista muulle, samasta muotista valetuille ystävilleen, kaikki kääntyvät katsomaan ja repeävät ivalliseen nauruun. Vielä olisi puuttunut, että päälle olisi tehty sormilla L-merkki, joka tarkoittaa luuseria.

Kyseinen kohtaus ei ole kohtaus jenkkiläisestä teinielokuvasta, vaan tosielämän kohtaaminen vuosia sitten eräässä pelissä kentällä pelaavan joukkueen tyttöystävien ja erään maksaneen katsojan kesken. Seurasin kohtausta sivusta järkyttyneenä, enkä omasta tilanteesta johtuen ehtinyt reagoida tilanteeseen sen vaatimalla vakavuudella. Hiukan samantyylinen kollektiivinen haukkumisreaktio toista kohtaan tapahtui viime viikolla, kun Sara Sieppi kirjoitti harkitsemattomasti sosiaaliseen mediaan kommentin EVS-ohjelmassa vierailulla olleesta Cheynne Järvisestä. Entisen Miss Suomen purkaus alkoi saada satoja ja satoja tykkäyksiä ja innokkaimmat halusivat jopa kirjoittaa oman, aika törkeänkin mielipiteensä televisiossa esiintyneestä naisesta. Näiltä ihmisiltä tuntui kuitenkin unohtuvan klikkaushuumassaan se, että kannanotto tällaiseen purkaukseen voi kertoa enemmän heistä itsestään kun itse arvostelun kohteena olleesta henkilöstä. Eihän Saran kommentti alunperin ollut kovinkaan paha, mitä mutkat nyt oli vedetty aika suoriksi. Enemmän huomiota sai kommentoijien reaktiot asiaan, jossa monen nuoren tytön esikuva lähti mukaan haukkumaan toista. Olisi tekopyhää väittää, ettei meistä kukaan joskus sano pahoja asioita ihmisistä, jotka eivät ole niitä lempi-ihmisiä. On kuitenkin eri asia ruveta ryhmässä haukkumaan toista, tarkoituksena julkinen nolaaminen kaikkine sen kerrannaisvaikutuksineen.

Vanha sanonta ”seura tekee kaltaisekseenkin” ei välttämättä ole kovin kaukaa haettua näissä kahdessa esimerkissäkään. Kun oma ystäväpiiri koostuu samoin ajattelevista ihmisistä, ei asioita näe kuin siitä omasta näkökulmasta. Silloin tarvitaan joku ulkopuolinen ravistamaan ja tiputtamaan suomut silmiltä. Missien kissatappelussa sen toi esiin täysin julkkispiireistä ulkopuolinen ihminen, joka kommentoi ala-arvoista kommentointia fiksusti ja aikuismaisesti. Muistutettiin missien pystyvän esimerkillään vaikuttamaan monen nuoren naisen itsetuntoon sekä ihmeteltiin sitä, kuinka julkisesti nettikiusaamisestaan valittavat naiset syyllistyvät itse samaan. Sanottiin myös maailmassa tapahtuvan hiukan tärkeämpiäkin asioita kuin se, kuka pani ja ketä. Tämä ulostulo sai mm. Mikael Gabrielin tykkäämään vastauksesta. 

Ja näinhän se on, että maailmassa tapahtuu tällä hetkellä hyvin järkyttäviä tapahtumia, joissa mm. ihmisten ulkonäkö tai erinäiset suhteet ovat yksi vähäpätöisimmistä asioista. Kysy vaikka Manchesterin uhrien omaisilta, kuolemansairaan omaisen kanssa viimeisiä hetkiä viettävältä, työpaikkansa menettäneeltä tai onnettomuudessa vakavasti loukkaantuneelta. Itse sain kuulla toissa viikolla, kuinka entinen työkaverini menehtyi täysin yllättäen 37-vuotiaana. Se, jos mikä pistää miettimään elämän oikeasti tärkeitä asioita. Elämän yllättävyyttä ja raadollisuutta miettiessä ihmetellä täytyy, onko haaskalinnun tavoin muita arvostelevien ihmisten elämässä tapahtunut koskaan mitään isompia tragedioita, jos iso siivu omasta energiasta menee muiden haukkumiseen. Miten he selittävät itselleen tällaisen käytöksen? Minkälaista tyydytystä muiden haukkumisesta ja nolaamisesta saa, että siihen jaksaa käyttää energiaa? Itse en osaa vastata kysymykseen, koska ystäväpiirissäni ei ole koskaan julkisesti ketään haukuttu tai mollattu. Kaikki ystäväni ovat erilaisia ulkoisesti – on mallia, on fitnessäitiä, on pyöreämpää, on seksuaalivähemmistöä vain muutamia mainitakseni eli aivan normaaleja ihmisiä. Jos joku ystävistäni käyttäytyisi näin ala-arvoisesti, ei hän olisi ystäväni kovin kauaa. Tällainen käytös ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta, eikä sitä kiinnosta aikaansakaan viettää tällaisten tyyppien kanssa. Kun ympäröi itsensä positiivisilla ihmisillä, alkaa omakin elämä resonoimaan positiivisuuden ja rakkauden kanssa. Silloin muita loukkaava käytös saa aikaan fyysisesti pahan olon ja kuvotuksen tunteen kurkkuun.

Toinen asia mitä mietin viime päivinä oli eräs twiitti, joka osui silmiini liittyen aivan ihanaan ja sydämelliseen Maria Veitolaan. Eräs ohjelman katsoja oli nähnyt aiheelliseksi kommentoida suunnilleen jotenkin näin ”en ole katsonut ohjelmaa, mutta nyt muistin miksi en ole katsonut. Maria Veitolan ärsyttävyyden takia”. Kun Maria tiedusteli, miksi näin, oli vastaus jotenkin näin ”en osaa sanoa, joku sussa vain ärsyttää”. Hoh hoijaa, missä käytöstavat, missä toisten ihmisten kunnioitus? Millä oikeudella tämä nuori nainen koki oikeudekseen mollata toista, ihan vaan sen vuoksi ”joku sussa ärsyttää”. Kannattaisi miettiä, miltä tuntuisi joutua itse näin julkisen haukkumisen kohteeksi. Isävainaani tapasi puhua sanonnasta: ”suuta on kuin variksenpojalla on persettä, mutta odotas kun joku arvostelee näitä, niin sitten ollaan samantien itkemässä ”poliisi, poliisi, toi kiusaa”.” 

Palatakseni vielä alussa kertomaani kohtaukseen, kyseisen naisporukan tyyppien suusta en ole vielä kertaakaan kuullut minkään sorttista anteeksipyyntöä. Jotain tämän porukan pinnallisuudesta kertoo se, että aivan upean kaunis, täysin sopusuhtainen, kiltti ja hyväsydäminen nuori neito sanoi mulle taannoin, että hänkin tuntee epävarmuutta omasta ulkonäöstään tämän porukan keskellä. Yritin sanoa jotain järkevää, vaikka en pystynyt kommentoida tällaisten ihmisten olevan muita kuin k***päitä ja hyvin ala-arvoisia ihmisiä. Rumaa sisintä kun ei kauniiksi saa edes muita haukkumalla. 

Ja vielä paljon julkisuutta saaneeseen missien kissatappeluun. Sara Sieppi ymmärsi kommentillaan laittaneen liikkeelle kiven, joka oli paras pysäyttää ennen kuin tapahtuu liikoja tuhoja. Itse tunnen Saran vuosien takaa ja hän on ollut aina hyvin sydämellinen ja kiltti pohjoisen tyttö. Onneksi hänessä oli myös munaa pyytää anteeksi. Se jos mikä vaatii julkisuudessa mokan tehneeltä naiselta paljon. Se kertoo sydämen hyvyydestä. Tätä samaa ominaisuutta toivoisi löytyvän enemmänkin ihmislajin joukosta <3