Pitkän tauon jälkeen pääsin taas kirjoittamaan fiiliksiä. Viimeiset 1,5 kuukautta ovat menneet kuin lennossa, kun valmistelin kirjaa julkaisukuntoon, hoidin painojuttuja, sain kirjan vihdoin ja viimein painosta ja lopulta pääsin sitä juhlimaan rakkaimpieni kanssa. Sen jälkeen purkautui kamala stressi ja tulin kipeäksi. Pääkin kumisi, taas kerran, tyhjyyttään, kun olin saanut kirjan puserrettua ulos.

Kirjan nimi on Sentillä rakkautta. Nimi viitaa siihen, kuinka minua on pienestä pitäen arvosteltu kiloistani. Oma ulkomuotoni on ollut aina muille isompi asia kuin itselleni. Todella moni ihminen on omasta mielestään ollut oikeutettu arvostelemaan sitä, kuinka paljon painan ja kuinka paljon elämäni olisi parempaa jos olisin laihempi. Nyt vanhempanana muiden ihmisten mielipiteet ei paljon hetkauta, tai edes ollenkaan, mutta nuorelle tytölle sanat olivat myrkkyä. Vaikka esitin ulospäin, etteivät sanat satuttaneet, ne viilsivät syvälle sieluun todella syviä haavoja. On kamalaa, kun ei tule hyväksytyksi omana itsenään. On kamalaa, kun olet joidenkin mielestä huonompi ihminen sen vuoksi, ettet paina 60 kiloa. On kamalaa, kun sulle sanotaan ettei sulla ole oikeutta edes elää sen näköisenä kuin olet. Ennenkaikkea on kamalaa, kun alat itse ajattelemaan ettet ansaitse elämääsi hyviä asioita –  kunnon parisuhdetta, unelmien työpaikkaa, mahtavia ystäviä. Itselläni ei tilanne ole mennyt koskaan noin huonoon jamaan, mutta olen jutellut lukuisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole olleet ”yhteiskuntaan sopivia yksilöitä”. Kuka on pienestä pitäen saanut kuulla ylipainostaan, lannistunut puheista niin ettei ole koskaan edes yrittänyt. Ei ole koulutusta, ei työpaikkaa, vaan eletään yhteiskunnan tuilla. Toinen on taas saanut kuulla jostain muusta ”virheestään”, uskonut muiden puheita niin, ettei ole ymmärtänyt ansaitsevansa parempaa parisuhdetta. On jääty siihen suhteeseen, jossa on henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Näitä tarinoita on tuhansia ja tuhansia, jossa muut ihmiset ovat omasta mielestään olleet oikeutettuja arvostelemaan toisia ihmisiä niin, etteivät he enää itsetunto murskana ja tallattuna enää usko itseensä ja menevät yli siitä, mistä aita on matalin tai onko aitaa ollenkaan. 

Itselleni tämä koko ikäni jatkunut arvostelu johti siihen, etten rakastanut itseäni enkä ymmärtänyt omaa parastani. Se johti taas kauhujen yöhön syyskuussa 2008, kun ventovieraan miehen mielipide oli minulle niin tärkeä, että pyysin hänet kotiini oluelle. Se tilanne päättyi hengenvaaraan ja siihen, että jouduin nöyrtymään ja alentumaan karmealla tavalla. Tuo hetki jätti minuun niin syvät arvet, että niistä toipuminen kesti kauan. Onneksi vuosien ja vuosien jälkeen olen nyt päässyt takaisin jaloilleni, kirjoitin kokemuksistani tarinan auttaakseni muita naisia ja pääsin puhumaan asiasta arvostamaani Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmaan Maikkarille torstai-iltana.

Olin hyvin jännittynyt ennen omaa vuoroani. Yritin muistaa ne asiat, jotka halusin sanoa ja saada ne ulos suustani edes jotenkin järkevällä tavalla. Ajattelin ennen lähetystä niitä kymmeniä ja kymmeniä muista raiskauksen uhreja, joita tiesin. Ajattelin heitä  ja halusin kertoa tarinani auttaakseni muita. Halusin mennä, vaikka tiesin ohjelmaa katsovan satojatuhansia ihmisiä, heidän joukossaan ihmisiä, joiden tiedän olevan pahansuopaisia ja ilkeitä. En voinut kieltää, etteikö minua hermostuttanut telkkariin meno myös sen takia, koska tiesin kameran lihottavan ainakin sen viisi kiloa. Ja sitten kun katsoin itseäni telkusta, niin näyttihän se nyt ihan erilaiselta kuin mitä itse näen, kun peilistä katson. 

Ja sitten tapahtui jotain sellaista, jota olin osannut odottaakin. Kuulin trollista, joka oli ottanut asiakseen haukkua minua törkeästi esiintymiseni aikana. Tämä trolli oli perustanut feikkiprofiilin Twitteriin ja pommittanut ohjelman sivustoa neljällä hyvin ala-arvoisella viestillä. Julkaisen näistä viesteistä kaksi ensimmäistä, jotka jo kertovat sen lähettäjästä kaiken oleellisen. 

On kamalaa, että tämän henkilön mielestä ylipainoni vuoksi minun pitäisi olla onnellinen siitä, että olen kelvannut edes raiskaajalleni. Minun pitäisi olla onnellinen siitä, että olen saanut ”munaa” oman henkeni uhalla. Toisen viestin mukaan se, että olen pyytänyt miehen kotiini oluelle, on tarkoittanut automaattisesti seksiä ja se, että hän raiskasi minut raa’asti ja kuristaen, on valittamista koska olen saanut sitä mitä halusinkin. Ehkä kaikkein sairain kommentti oli se, että kaikki mitä minulle oli tapahtunut oli oikein. Eli toisinsanoen olen ansainnut tulleeni raiskatuksi. On järkyttävää, että toinen nainen on tätä mieltä vielä nykypäivänä, että joku nainen ansaitsee tulla raiskatuksi. Tutkimuksen mukaan 11% suomalaisista hyväksyy raiskauksen tietyissä tilanteissa ja tämä trolli minun kohdallani 100%. 

Ehkä kaikkein surullisinta on se, että tiedän kuka tämä trollaaja on. Hän puhui muissa twiiteissä sellaisia asioita, jotka ovat vain kourallisen ihmisiä tiedossa. Tiedän tällä ihmisellä olevan tytär. Olisivatko kommentit yhtä törkeitä ja ala-arvoisia, jos oma tytär joutuisi seksuaalisen väkivallan uhriksi? Onko hän edelleen silloin sitä mieltä, että raiskaus on oikein tietyissä tilanteissa ja uhri ansaitsee tulla raiskatuksi? Kuinka paha olo ihmisellä täytyy olla, että alentuu näin alhaiselle tasolle? Kuinka musta täytyy ihmisen sisin olla, että itku kurkussa televisiossa omasta raiskauksestaan kertonut nainen on hänen mielestään ansainnut tulleensa raiskatuksi ulkonäkönsä takia? Ennen kaikkea, kuka voi elää parisuhteessa tällaisen ajatusmaailman omaavan ihmisen kanssa?