Huh huh, mikä viikonloppu takana. Sain kunnian olla mukana WOW Finland -festivaaleilla Tampereella. Kyseessä on Lontoosta alunperin lähtenyt festivaali, joka on nykyisin levinnyt joka mantereelle ja lukuisiin maihin. Suomessa se järjestettiin ensimmäistä kertaa juuri Suomen 100-vuotissynttärivuonna. Ja mikä kunnia oli olla mukana!!

Minut kutsuttiin mukaan Miksi seksuaalisesta väkivallasta on niin vaikea puhua -paneeliin, jossa kanssani oli keskustelemassa työpaikallaan raiskauksen uhriksi joutunut Jasmin Helenius sekä Tyttöjen talon seksuaaliväkivaltatyön vastaava ohjaaja Kristiina Hannila. Kummatkin naiset olivat aivan ihania ja mahtavia persoonia, jonka vuoksi paneeli oli hienoa viedä läpi. 

Itselleni iski joku jännityspaniikki-itku reilua tuntia ennen paneelia, ja itkeskelin hotellihuoneessa. Tein siitä videonkin, joka on nähtävissä Sentillä rakkautta face-sivuilla. Tunteet nousivat pintaan, kun ajattelin kaikkea sitä, miten olen tähän pisteeseen joutunut. Miten tuona syyskuisena yönä liki yhdeksän vuotta sitten tuhoutui paljon, kuinka pitkä matka siitä on ollut tähän päivään ja kuinka nyt pääsen omalta osaltani auttamaan muita raiskauksen uhreja.

Itse paneeli oli hyvin lämminhenkinen ja tila oli täynnä naisia, ja muutamia miehiäkin, kuuntelemassa. Itse jännitin hiukan etukäteen omaa temperamenttiani, koska jos joku aihe on lähellä sydäntäni, en pysty peittämään kehonkieltäni ja ääntäni. Nytkin ääneni hiukan nousi, kun kerroin omia mielipiteitäni tästä aiheesta, mutta sen takiahan minut oli sinne kutsuttukin 🙂 Olen edelleen sitä mieltä, ja jonka vuoksi olen kirjani kirjoittanutkin, että aiheesta keskutellaan aivan liian vähän, eikä asiat tule koskaan muuttumaan jos yhteiskunta hyväksyy nämä teot. Joulukuussa uutisoitiin Euroopan unionin tekemästä kyselystä, jonka mukaan 11% suomalaista hyväksyy raiskauksen tietyissä tilanteissa. Nämä tilanteet ovat vapaaehtoinen mukaan lähteminen sekä selkeä kieltäytyminen raiskaustilanteessa. Sain poliisilta myös uusimmat tilastot, jonka mukaan alkuvuoden aikana keskimäärin kolme naista päivässä on joutunut raiskauksen uhriksi. Se on aivan järkyttävä luku, sillä sehän on vain jäävuoren huippu. Eli tehtävää on, ja paljon.

Sydäntäni lämmitti myös paneelin jälkeen käydyt keskustelut muutaman yleisössä mukana olleen naisen kanssa. On aina kunnia ja etuoikeus, kun joku tulee kertomaan sinulle omasta järkyttävästä väkivaltakokemuksestaan ja haluaa sinulta jotain lohduttavaa sanaa. En voi kuin puhua nainen naiselle ja kertoa, miten olen itse toipunut ja antaa muutamia vinkkejä paranemiseen. Huomasin myös, että monelta naiselta on asian käsittely jäänyt tekemättä, jonka vuoksi itse rikos vaikuttaa elämään vuosikymmeniä myöhemmin. Sen vuoksi tälle aiheelle pitää saada enemmän myös yhteiskunnan tukea ja enemmän palveluita.

Tapasin festivaaleilla myös paljon muita upeita, kansainvälisestikin menestyneitä rohkeita suomalaisnaisia. Sain kunnian tutustua mm. Meeri Koutaniemeen. Sain seurata vierestä, kun presidentti Tarja Halonen leikkimielisesti osallistui Jenni Pääskysaaren vetämään ohjelmanumeroon sekä upeat legendat Lenita Airisto, Seela Sella sekä Hilja Grönfors antoivat ohjeita nykypäivän naisille. Jos noista puheista ei saanut pontta ja uskoa itseensä, niin mistä sitten.

Koko gaalan päätti Maria Veitolan vetämä Miten minusta tuli minä -gaala, jossa oli esiintymässä Maija Vilkkumaa, Jonna Tervomaa sekä Maarit Hurmerinta, joka muuten yritti vahingossa tulla hotellihuoneeseeni lauantaina liian lähellä olleiden huonenumeroiden vuoksi. Ei siinä, kyllä siinä olisi voinut Maaritin kanssa muutama henkevä sana vaihtaa Lapland Hotelsin upeassa huoneessa. Oli muuten ihana, persoonallinen hotelli, jonne suosittelen menemään yöpymään, jos on mahdollisuus.

Erityisen kiitoksen haluan esittää Rosa Meriläiselle, joka kutsui minut festivaaleille, sekä Pauliina Ahokkaalle, joka oli paneelissamme moderaattorina. Kummatkin aivan upeita, rohkeita naisia, jotka eivät kumartele ketään.