Kuka, mitä, häh?

Puolitoista viikkoa on hujahtanut ihan ohi. Toissa viikolla menin siis lauantain vastaisena yönä päivystykseen uudestaan kun aamun käynnin jälkeen kurkku oli turvonnut entisestään ja oksensin antibiootit ylös. Odotin saavani pahoinvointilääkettä persuuksiin ja passituksen kotiin, mutta tulikin parin päivän osastoreissu. Olihan se ihan ammatillisesti kasvattavaa. Mutta silti olen iloinen että sain heilua omissa vaatteissani ja että pääsin pois jo maanantaiaamuna. Olin niin harvinaista potilastyyppiä terveyskeskuksen vuodeosastolla, että lääkäri ei meinannut muistaa kuinka kirjoitetaan sairaslomatodistus. Eläkeläiset kun niitä harvemmin tarvitsevat.

Maanantai meni ihan vielä hoomoilleissa kotona. Oli vain paljon vaikeampi olla tekemättä kaikkea kesken jäänyttä kun se pyöri silmien edessä. Maanantaista alkoi myös virallisesti uusi sinkkuaikani. Sunnuntaina laitoin miehelle osastolta viestiä että sä et vissiin haluu enää olla mun kaa ja kun vastausta ei tullut niin jopa oma mammani antoi vapaat kädet.

Tiistaina eksyin postissa käydessäni ostamaan kengät. Mietin vain että voiko erosta johtuvan kenkäshoppailun laskun laittaa miehelle vaikka periaatteessa on jättävä osapuoli. Ei sillä että kokisin oloni jätetyksi tai jättäneeksi, kolmen viikon hiljaisuus valmisteli jo hyvin, ei tosin niin hyvin että se estäisi lauantain lynkkausbileitä.

Keskiviikkona aloitin harjoittelun ja sen jälkeen onkin ollut melkoista haipakkaa. Olen joka päivä ollut eri puolilla polia joten kokemuksia on kertynyt enemmän kuin olen oppimispäiväkirjaa ehtinyt päivittää. Ihana kun tulee onnistumisia ja kokee oikeasti osaavansa jotain käytännössä. Sain myös seurata vastavalmistuneen hoitajan uurastusta ja koin erittäin lohduttavaksi nähdä kuinka pihalla sitä onkaan uudessa työtehtävässä ja että kaikkea ei tarvitse heti osata. Vaikka harjoittelussa on hirveä kiire kaikilla, ovat sekä hoitajat että lääkärit jaksaneet neuvoa ja ohjata. Ainakin itsellä on semmoinen fiilis että tuolla voisi vaikka olla töissä ja sehän tietysti harjoittelusta pitäisikin jäädä fiilikseksi. Toki olen itsekin huomannut että joku erikoisala kiinnostaa vähemmän kuin toinen mutta silti plussalle pitäisi aina jäädä harjoitteluviikon jälkeen.

Itselle on kyllä aina sattunut tosi hyvä säkä ohjaajien kanssa, on ollut helppo tulla toimeen ja ohjaajat ovat osanneet selittää ja ovat antaneet tehdä itse. Toki haluan uskoa osittain sen johtuvan myös siitä, että he huomaavat minun osaavan tehtäväni ja että kanssani on työyhteisössä helppo tulla toimeen, vaikka siviilissä näin ei aina ole.

Viikonloppuna TO-DO-list oli vielä täysi A4 ja väsymys antibioottejen ja matalan hemoglobiinin takia aivan hirveä, mutta onneksi lista tyhjenee tehtävä kerrallaan. Nyt olisi suurimpana siivous ja pyykkäys huomenillalla, alkaa nimittäin hoitajakelpoiset alkkarit olla lopussa. Opiskelijat kun saavat kaikkein kauhtuneimmat valkoiset housut.

Enää huominen ja laskiaisviikonloppu voi alkaa, bestiksen, bileiden ja roskaruuan merkeissä. Ja huominenkin on kiva työpäivä kun pääsee avustamaan lääkäriä. Kaikkea muuta talosta löytyy paitsi lantrinkia.