Her way is the only way

Tänään töissä ei tiennyt itkeäkö vai nauraako kun iltapäivällä tuli terrori-täti käymään meidän työpisteellä ja teki kaikki mahdolliset terrori-täti – temput.  Tuli  ”hyvää hyvyyttään” neuvomaan, loukkaantui kun en halunnutkaan tehdä asiaa niinkuin hän halusi, melkein pilasi ryhmän päivän työn ja lopulta ryhtyi marttyyrina paiskomaan töitä niin, että  meinasi hajota muun ryhmän tärykalvot, itse tuote ja vielä toimitilatkin.

On omituista kuinka melkein jokaisesta työpaikasta, jossa on työkokemusta tullut kerrytettyä löytyy näitä terrori-tätejä, karkeasti yleistäen keski-ikäisiä, ei työpaikan korkeinta koulutusta omaavia naisia, jotka kyllä tietävät kuinka kaikki asiat tulisi tehdä.

Hoitajaopiskelijana on ollut mielenkiintoista huomata kuinka nämä terrori-tädit jostain syystä ovat usein osastolla määräilemässä muita, etenkin vaihdevuotiset perushoitajat tuntuvat tätä harrastavan. Heillähän on niin paljon työkokemusta, etteivät alle kaksikymmentä vuotta sitten valmistuneet sairaanhoitajat voi sitä voittaa. Väliäkö sillä että oman koulutuksen aikainen ohjeistus on aikoja sitten vanhentunutta. Heille ei kukaan aikoinaan maininnutkaan ergonomiasta niin miksi siitä pitäisi välittää nykypäivänäkään.

Huvittavinta koko asiassa on terrori-tätien sivusta seuraaminen. Heiltä tuleva ohjeistus kun on niin tarkkaa, mutta kummasti ne ohjeet jäävät vain sanoiksi eivätkä muutu teoiksi. Keillähän ne pisimmät kynnet ja rikkinäisimmät kynsilakat onkaan?

Itse toivoisin työpaikoilla niin muilta työntekijöiltä kuin pomoiltakin uskallusta sanoa suoraan terrori-tädille suoraan tämän toimien häiritsevyydestä. Käy kesäharjoittelijana nimittäin pidemmän päälle hermoon olla terrori-tätien palloteltavana. Eikä varmaan hirveän kivaa ole muillakaan töissä kun her way is the only way no matter what´s the result.

P.S. Kannatti syödä eilen se suklaalevy. Tänä aamuna paino oli enää kaksinumeroinen. Jotain vaikutusta tosin voi olla eilen töissä litkityllä teellä. 😀