Mahat ja opet samaan sakkiin

Pariin päivään kun ei ole angiinan takia voinut syödä muuta kuin kermavaahtoa kivuttomasti, alkaa olla aika nälkä. Itseasiassa niin nälkä, että on jo huono olo.

Maha ei ole tajunnut muun kropan sairastavan vaan vaatii silti ruokaa. Kurkku vaan on niin turvonnut että nesteitten ja särkylääkkeidenkin alas saanti on hankalaa. Antibiootit pääsen onneks aloittamaan kunhan kaveri kerkiää koulun jälkee ne apteekista hakea.

Yksin asumisessa on kyllä se kurja puoli, että sairastaessa on todellakin yksin. Eilen aamulla itkua jo väänsin kun en ollut tajunnut varata vettä ja särkylääkkeitä sängyn viereen. Itkua tulee kyllä muutenkin kohtuu helposti kun kahteen yöhön on kurkun ja korvien kivulta pystynyt nukkumaan yhteensä viisi tuntia. Ei auta vaikka eilenkin söin maksimimäärät Buranaa ja Panadolia.

Opettajalle laitoin tekstiviestin, että lähettäisi harjoittelun yhteystiedot sähköpostilla, että voin maanantaina tarvittaessa soittaa etten pääse. Luokkakaveri laittoi äsken viestiä että kyseinen opettaja oli sanonut soittavansa minulle. Ei mene sairaanhoidon opettajalle perille, etten välttämättä välitä enkä pysty puhumaan kurkku ummessa.

Haluan kananugetteja, ääh!!!!! Ja nukkua! Nyt ei tosi edes nukuta, väsyttää vaan. Ja harmittaa kun viime lauantain kovasti odotetut bileet siirrettiin tälle päivälle ja nyt en pääsekään.

Eilen nauratti labrassa käydessä kun labran täti kysyy että onko kuumetta. Ei kun normaalistikin hikoilen hupparin läpimäräksi.  Ja kiva kun on pienen paikan keskussairaala ja terveyskeskus niin, joka kerta tulee joku vastaan kun käy.