Lokeroita, laatikoita

Kavereiden kanssa naurettiin joululomalla tulevaisuudensuunnitelmaani. Vitsillä olin pistänyt itseni valmiisiin lokeroihin; vaimo, äiti, terveystieteiden tohtori, kliininen seksologi. Ja että tulevaisuudessa kiertäisin maailmaa luennoimassa ihmisille siitä että seksin kuuluu olla hauskaa.

Lääkärini soitti tänään lopullisista labratuloksista ja päätettiin seurata tilannetta, mutta ettei lääkitystä aloiteta kun raskaus ei ole suunnitelmissa aivan lähitulevaisuudessa. Tämä nosti pintaan aiemmat mietinnöt siitä, kuinka lopulta en välttämättä voikaan vaikuttaa tulevaisuuteeni. Tai eihän siihen voi kukaan.

Toki olin aiemminkin ajatellut tilannetta etten saisikaan lapsia, mutta jotenkin olin ajatellut sen aina johtuvan siitä etten löytäisi miestä. Jossain vaiheessa mietin että hankkisin yksinäisenä naisena klinikkalapsen, mutta toisaalta kun kuuntelen kavereitani jotka jonottavat lapsettomuushoitoihin, olen tullut siihen tulokseen että tyytyisin yksinäni ollessa ystävien ja sukulaisten lapsien tädittämiseen.

Jotenkin vain edes teoreettinen ajatus siitä, ettei joskus pystyisikään saamaan halutessaan lapsia iski kohtuuttoman kovaa. Jotenkin sitä on jo nuoresta pitäen identifioinut itsensä niin tiukkaan siihen ÄITI-laatikkoon.

ÄITI-laatikko on varmaan se ensimmäinen tulevaisuusboksi mihin olen itseni aikoinaan laittanut. VAIMO- boksi tuli todennäköisesti mukaan siinä vaiheessa kun tajusin, että tarvitsen miehen tullakseni äidiksi. Ammatilliset boksit ovat tulleet vasta lukion jälkeen kun lopulta lähdin hoitajakouluun, lukion opon hellästä kehotuksesta, ei siusta ikinä lääkäriä tule, hae hoitajaks. En ikinä ymmärtänyt hänen logiikkaansa, mutta kaipa hän jotakin näki, sillä tässä vaiheessa hoitotiede tuntuu paljon omemmalta kuin lääketiede.

Etenkin kun lääkärin ohjeet ovat seuraavanlaisia. Aloitetaan lääke X sitten kun suunnittelet raskautta ja lääke Y sitten kun olet vierottanut viimeisenkin lapsen tissistä.

 

Suhteet Oma elämä Terveys Ajattelin tänään

Sotasuunnitelma 2013

Aika ryhdistäytyä taas alkaneen vuoden kunniaksi ja potkia itselleen kunnon vauhti persauksiin. On siis aika tehdä kunnollinen sotasuunnitelma, jotta vuoden päästä voi todeta tämän olleen hyvä, parempi, best ever!

Näin kevyenä aloituksena aion olla tämän vuoden suklaalakossa, koska kaikki tai ei mitään ja todellakin päästä tavoitepainooni.

Tammikuussa aion hoitaa kaikki koulurästit pois ja vihdoin ja viimein alkaa käyttämään uintikertoja ikivanhasta hallikortistani.

Helmikuussa jatkan uimista, tanssia ja lentistä sen minkä harjoittelu ja muu pieni ylimääräinen puuhailu antavat ja treenata saksaa hurjaa vauhtia. Tähän voisi lisätä myös että teen päätöksen parisuhteen jatkamisesta tai lopettamisesta (minkä kannalla kaverini ovat), mutta itsekurini riittää vain yhteen asiaan kerralla ja jos en saa suklaata…

Maalis- toukokuussa yritän pärjätä Saksassa, kerätä tarpeeksi opintopisteitä tuen takaamiseksi ja edelleen jatkaa diettiä ja liikkumista.

Kesäkuun ensimmäinen tavoite on ehtiä pikkuveljen lakkiaisiin Saksasta ja mennä töihin, jos niitä on. Koko kesän tavoitteeksi olen laittanut juoksemaan opettelun ja jos ei töitä ole niin ehtiipähän harjoitella. Toinen hyvä tavoite olisi toki tienata kesän, syksyn ja alkutalven aikana sen verran mitä on Saksaan (ja pariin ylimääräisiin kenkiin) opintolainaa ottanut.

Syyskuussa palataan sorvin ääreen kouluhommiin ja tavoitteena olisi saada syyslomaan mennessä 140 op täyteen että saisi tehdä sairaanhoitajan sijaisuuksia.

Marras-joulukuulle en nyt keksinyt mitään järkevää suunnitelmaa, mutta jos sitä vaikka pyyhkisi pölyt huoneestaan kerran vuoteen.

 

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään