Säännöt ja Cosmo

Bestiksen kanssa ollaan ihmetelty miehiä niin kauan kun ollaan toisemme tunnettu. (Huimat viisi ja puoli vuotta jo. On muuten neljäsosa elämästäni, mitenköhän sitä tuli selvittyä ensimmäiset kolme?)

Joskus vitsillä Kirjatorilta ostettu Säännöt- miten vangita herra oikean sydän (Ellen Fein & Sherrie Schneider), kaivettiin taas esille pitkästä aikaa kun ei saatu suhteista selvää.  Aloitan jo lukioaikaa käsittelevästä osiosta kun kerta silloin tutustuimme.

LUKIO

Kohta 1: Lauantai-iltoja ei saa viettää kotona. Kokeilepa toteuttaa tämä kun asut kolmenkymmenen kilometrin päässä kaupungista (60km päässä bestiksestä), olet alaikäinen ja bussi ei kulje.

Kohta 2: Käytä lapsenvahtirahat kaunistautumiseen. Meillä ei maksettu edes kuukausi- saati viikkorahaa ja pikkuveljen vahtiminen oli pakko josta ei maksettu.

Kohta 3: Ei saa olla hyvä jätkä. Entäs jos nyt oikeasti haluaa kattoa lätkää telkkarista, mieluumin toki livenä.

Kohta 4: katso kohta 1

Kohta 5: Ei saa hankkiutua vahingossa raskaaksi. Ensimmäinen kohta mitä kannatan ja tämä koskee myös ennen ja jälkeen lukioajan.

Kohta 6: Älä käytä päihteitä. Kannatan ainakin siihen saakka kunnes olet täysi-ikäinen. Yläastekännit eivät olleet läheskään yhtä hauskoja kun kunnon yökerhobileet

Kohta 7: Urheile. Ihan toimiva siinä mielessä että voit tavata poikia. Paitsi siinä vaiheessa kun oli joka viikonloppu SM-sarjan turnaus ja jouduit aina sanomaan kavereille ettet pääse mihinkään.

Kohta 8: Ole varma vaikka olisit epävarma.

Kohta 9: Älä pyydä ihastustasi deitiksesi penkkarijuhliin ellei hän kutsu sinua. Taidettiin olla porukalla baarissa kunnes ensimmäinen sammui pöytään ja käveltiin nukkumaan 25 asteen pakkasessa ilman yhtään yökerhoa.

Kohta 10: Älä valitse jatkokoulutuspaikkaa miehen mukaan. Se me ainakin osattiin. Minä lähdin hornan tuuttiin ja bestis jätkiä fiksumpana teknilliseen.

Mutta ei kyllä löydetty lukioaikana herra oikeaa.

KORKEAKOULU

1: Opiskele!!! (entä jos ei vaan jaksa)

2: Syö järkevästi. (aina nyt vaan ei jaksa sitäkään, etenkään baari-iltojen jälkeen)

3: Käytä meikkiä. (no tätä nyt ei ainakaan jaksa aina)

4: Extra-curricular activities. (ainoa missä ollaan onnistuttu kun molemmat saavat jopa taloudellista hyötyä hyperaktiivisuudestaan.

5: Perjantai ja lauantai-ilta ovat bilettämistä varten (kannatetaan, mutta aina ei tätäkään jaksa)

6:  Älä ole bimbo! (mutta kun se on osa minua :D)

Heikolta näyttää menestys tällä saralla myös opiskeluaikana.

Onneksi uusin Cosmo (tammikuu 2013) tarjoaa sentään piristystä harmaaseen arkeen.

! Ensimmäinen asia mikä Cosmossa ihmetytti oli juttu vihreästä meikistä. Ollaan vissiin joko todella edellä tai todella perässä kun ollaan käytetty vihreää luomiväriä ja kynsilakkaa viimeiset kymmenen vuotta. Kunnollista vihreää ripsaria en kyllä ole löytänyt.!

”Se (itsetyydytys) on vähän kuin hiustenpesu, kuuluu jokatoiseen päivään” (Cosmon miespaneeli). Olen ihan iloinen että hiukseni tarvitsevat pesun joka päivä 😀

” Humalassa se , että unohtaa ottaa tamponin pois ennen seksiä”, Cosmon miespaneeli kysyttäessä pahinta mahdollista menkkaseksin aikana.  Olin itse luullut sen olevan mahdotonta, mutta onnellinen se nainen joka pystyy unohtamaan menkkansa noin totaalisesti. Ja inttiaikana kuulin näin myös miespuoliselle kaverille käyneen.

¤Cosmon horoskooppi 2013 oli perseestä, mutta ainahan sille on kiva nauraa¤

¤ Uusimmassa Cosmossa on myös miesten seksipäiväkirja ja sen jälkeen kommentteja suomalaiselta seksuaaliterapeutilta, joka sanoo ettei seksiä vastentahtoisesti pitäisi koskaan harrastaa. Ei tietenkään pakolla koskaan!, mutta australialainen seksuaaliterapeutti Bettina Arndt on tutkimuksessaan todennut että moni nainen (etenkin pidemmässä parisuhteessa) lopulta nauttii seksistä vaikka ei alunperin olisi ollutkaan sillä tuulella. (plus mies on paljon paremmalla tuulella)Eli suora ei, ei välttämättä ole itsellekään se paras vastaus.

En muista olenko kirjoittanut asiasta aiemmin, mutta sama pätee tavallaan myös ystävyyssuhteisiin. Välillä kannattaa sanoa kyllä vaikka ei niin hirveästi huvittaisikaan juuri sillä hetkellä.  Yleensä kuitenkin on hauskaa. (Huom, ystävien kanssa voi olla kyse muustakin kuin seksistä, mutta yleispätevä periaate)

 

 

Suhteet Rakkaus Ystävät ja perhe

Patterit loppu

nimittäin minusta, vaa´asta ja vibraattorista.

Perseestä.

Pitkä tauko bloggailussa johtuu yksinkertaisesti siitä, että ensin räkä täytti otsaontelot ja yritin saada sitä valumaan alas ja nyt se on vallannut keuhkoputket ja yritän saada sitä ylös. Kiitos pikkuveli joululahjasta.

Pariin viikkoon onkin ehtinyt kertyä jos jonkinlaista jutun aihetta. Aivotoiminnan ollessa normaalia tehottomampaa, laatu ei välttämättä ole mitenkään korkeinta mahdollista. Niimpä piti eilen jo kirjata paperille mitä tuli ajateltua.

Hiljaisimman vibraattorin patteri hyytyi kesken kaiken toissailtana ja kun edelleen kerrostalossa ollaan niin kovaäänisempää ei uskalla yöaikaan käyttää kun ei voi samalla huudattaa stereiota. Eilen illalla totesin sitten yösyöpötteleväni puutteeseen. Suklaata ei ollut joten vanukas ja juusto saivat kelvata.  Uskokaa vaan hoitajan sanaa, orkku auttaa paljon enemmän jännityspäänsärkyyn kuin yösyöminen.

Joulun ajasta huolimatta vaaka näytti tänä aamuna 84,2 eli -5 kg joululomalla. Patterit menevät uusiksi heti keskiviikkoaamuna, en voi uskoa joulun syömisillä. Mahduin tosin tänä aamuna lukioaikaisiin rintsikoihin joita en ole käyttänyt aikoihin.

Jouluna tätini rupesi kyselemään eikö hän saisi nähdä blogiani (isä kysyi samaa) ja oli hiukka hankalaa kierrellä että ette tasan saa nähdä. Täti tosin teki aikoinaan uraa seksitutkimuksen saralla, mutta isän vitsailut siitä että olen liian nuori harrastamaan seksiä rajaavat hänet lukijakunnasta ulos, aivan kuin hänestä kirjoitetut tekstit eivät sitä tekisi.

Menin kotiin junalla ja tulin takaisinkin, suuri ylläri. Mennessä oli kolme vaihtoa ja toisen vaihdon jälkeen istuin vastapäätä eläkeläisrouvaa joka leikki tabletillaan ja minä heiluttelin neulepuikkoja. Tilanteen ”nurinkurisuus” nauratti siinä ja keskustelimme siitä sun tästä matkalla. Takaisin tullessa ei enää naurattanut kun sama rouva oli viimeisellä asemalla odottamassa junaa.  Tuli vainoharhainen olo kun rouva oli selostanut olevansa Itä-Suomesta ja olikin taas lännessä.

Vainoharhainen olo tuli myös kun heräsin lauantaiaamuna kuudelta siihen että joku koputtaa ikkunaani. Tajusin vasta verhojen läpi tiiraillessani että toisen kerroksen ikkunaan on vaikea koputtaa, etenkin kun suojana on pleksi ja kalterit. Eikä siellä ketään näkynyt. Ja ei en asu suljetussa laitoksessa, meillä vaan on jostain arkkitehdin oikusta kalterit ikkunoissa.

AAMUPALATAUKO (alkaa lääkkeet vaikuttamaan kun tuli nälkä, onhan tuo kello jo melkein kaksi iltapäivällä)

No nyt on myslit kiskottu naamaan. Syödessä lueskelin samalla papereita Saksasta. Vaihtopaperit olivat tulleet vihdoin ja viimein joululoman aikana. Lentolipun varasin mamman luottokortilla ja sain vakuutuksetkin selviteltyä tänä aamuna. Kivaa toi vakuutuspuoli kun pitää olla sairasvakuutus (eli siis Kelan normi perus sydeemit ja eurooppalainen sairasvakuutuskortti), matkavakuutus (omakustanteinen) ja vastuuvakuutus siltä varalta että tappaa jonkun (tai hajottaa sairaalan laitteita).

Kävin lauantaina kirjastossa hakemassa tulevan jakson kirjat ja menneen jakson kirjat uusintaa varten. Oli niin painava reppu että oli pakko punnita kotona. 10kg plus ruokaostokset. Kirjastontäti katsoi sitä kirjapinoa jo tiskillä että tarviitko ihan varmasti kaikkia. Joooh.

Tämä ilta on taas suuri mysteeri. Mies ei sitten viittinyt/jaksanut/halunnut pitää yhteyttä joululomalla. Sain häneen yhteyden tänään ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon ja selvisi, että hän viettää Uutta Vuotta kavereiden kanssa ja ilmaantuu jossain vaiheessa baariin. Kyselin omia kavereitani luokseni valamaan tinaa ja juomaan itsensä tinaan mutta kukaan ei ole vastannut eli voi olla että teen sen perinteisen minkä joka uusi vuosi ja menen nukkumaan kahdeksalta.

Inhoan nimittäin Uutta Vuotta yhtä paljon kuin Juhannusta ja Vappu tulee hyvänä kolmosena. Kaikki nämä pyhät ovat turhia ja ärsyttäviä bilejuhlia, jotka todellisuudessa joutuu istumaan kotona vanhempien kanssa ja syömään perunasalaattia ja keitettyjä nakkeja. Perunasalaatti EI OLE juhlaruoka ja nakit pitää syödä kylminä suoraan suolaliemestä.

Hyvällä tuurilla tänään voi tulla jopa ok bileet, tosin siihen vaaditaan normaalia täydempi varustus käsilaukkuun, tonni nenäliinoja, vahvinta mahdollista nenäsumutetta ja astmakiekko. Kuumetta ei ole mutta voi olla kyllä pakko ruveta loppuviikosta soittelemaan aikaa lääkäriin kun astmalääkkeet on lopussa. Ellei kolmannen päivän soittoajalla saisi puhuttua paria lisäreseptiä. 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Seksi Höpsöä