Paluu alkuun vol.2

Saman tien kun olin postannut Paluu alkuun-tekstin, tajusin että tässähän olisi ollu mahdollisuus jatkaa itsensä kehumista vaikka kuinka pitkään. Olen sitten niin itserakas että kirjoitan toisen tekstin omista ihanista puolistani.

1) Olen eläissäni saanut ehkä kolme finniä. Kasvojeni iho on luonnostaan aivan käsittämättömän hyvä kuntoinen, enkä tarvitsisi mitään meikkituotetta iholle ellen helottaisi punaisena kuin paloauto jatkuvasti. Jatkuvasti nahattomista kantapäistäni ei sitten voikaan puhua samassa lauseessa kasvojen ihon kanssa, tai talvella auki repeytyvistä käsistä tai polvisuojien hiertämistä polvista.

2) Hampaani. Sain Facebookissa tuntemattomalta ihmiseltä seuraavan kommentin: wow!!! am blown away by your angelic smile…… this is the type of smile i will love to see forever. En kyseiselle tyypille vastannut mutta jos olisin : hammaslääkärini on ihan samaa mieltä, etenkin kun olen pullistanut hänen palkkapussiaan kymmenen vuoden ajan.  Mutta oikeasti olen tosi kiitollinen siitä, että pieni kotikuntani on maksanut oikomishoitoani kuusivuotiaasta asti ja että vanhempani pakottivat pitämään rautoja silloinkin kun ei olisi huvittanut, hymyni on oikeasti kaunis ja hampaat suorat. (Eikä yhtään reikää ikinä!)

3 Olin aikeissa kirjoittaa kokonaisen tekstin siitä kuinka eri tavalla eri elämänvaiheideni ihmiset minut näkevät ja tätä varten pyysin kavereitani ja perhettäni lähettämään minulle minua kuvaavia adjektiiveja mutta homma vähän kusi. On hankalaa kirjoittaa koko tekstiä seuraavista adjektiiveista: viisas x2, kokeilunhaluinen, ahkera x2, tunnollinen, äänekäs, kunnianhimoinen, energinen, toimelias, puhelias, järjestöihminen (ja tässä kohtaa isälle huomautus että tämä on substantiivi), mukavuudenhaluinen, tarmokas, sanavalmis, mukava, vastuutakantava, avoin, huolehtiva, tekevä, aikaansaava, iloinen, empaattinen, toimelias ja keksivä. Läheisimmät kaverini eivät uskaltaneet sanoa mitään kun pelkäsivät suututtavansa ja exä ei vaivautunut vastaamaan. Ne adjektiivit olisin todella halunnut tietää.

Ajattelin sitten maalata nämä ylisanat seinätauluksi, jota voisi tuijotella silloin kun kouluhommat ei maistu.

Kauneus Iho Meikki

Mopo karkaa käsistä vai kuinka kännissä pitää olla ettei tunne omaa tyttöystäväänsä?

Vietettiin eilen tyttöjen iltaa kun oli tiedossa että poikkis on menossa omien kavereidensa kanssa. Aloiteltiin tyttöjen kanssa kuoharilla ja mansikkaorkuilla, joita siis ei tehdä maitoon vaikka melkein kaikissa ohjeissa niin lukee. Itse tein vaniljajäätelöön kun oikeaoppista pehmisainetta ei nyt lähikaupassa sattunut olemaan.

Jossain vaiheessa ennen baariin siirtymistä laitoin poikkikselle vielä viestin, että olen liikenteessä tyttöjen kanssa ettei tarvitse ihmetellä jos törmäillään. Eipä tuo olisi ihmetellyt vaikken viestiä olisi laittanut, oli vissiin niin paljon poikien kanssa pohjia juonut, että pokkana vaan käveli ohi eikä tunnistanut.

Toisaalta tekisi mieli raivota ihan suoraan, että sitä juomista voisi rajoittaa eikä ihan vähänkään, mutta aika toivoton idea taitaisi olla tässä vaiheessa. Hän kuitenkin ymmärtää sen että opiskelijaelämä ja bilettäminen vähenevät huomattavasti kunhan ollaan töissä ja lapsia on kuvioissa. Enkä minä tasan tarkkaan anna hänen kavereidensa punkata meillä jatkuvasti kunhan meillä on yhteinen asunto.

Tulipas taas fiksu valitusteksti :D. Tänään olisi itselläkin vielä yhdet synttärit/pikkujoulut joten ei tuota nyt voi itsestäänkään niin malliesimerkkiä tehdä kun koko viikko on mennyt bilettäessä/krapulattomassa krapulapäivässä. Krapulattomat krapulapäivät on vaan niin ihana tekosyy olla tekemättä mitään järkevää.

Suhteet Ruoka ja juoma Rakkaus