Viime yönä näin mielenkiintoisia unia. Olin ostamassa Tiimarista joulukorttitarpeita ja yhtä-äkkiä ostamisen kohteena olikin pannukakkujauhe. Onneksi omatunto rupesi yläasteen opon muodossa muistuttamaan pannukakkujen olevan tällä hetkellä turhan ylimääräisen hiilarimössön listalla. Tilanne rauhoittui kokonaan kun diettini tukihenkilö löytyi.

Tukihenkilö on oikeasti fyysisesti poissa ja kännykän tavoittamattomissa, mutta extremely tarpeellinen. Potkii ulos, vahtii syömisiäni ja kehittää ruuan tilalle ihan hoopoja puheenaiheita läpi käytäväksi. Ala tulla jo takaisin!

Paino on tällä hetkellä 89,2 ja monta kertaa päivässä huomaa ajattelevansa että on nälkä ja vähän aikaa kun miettii niin oikeasti onkin jano.

Moni hehkuttaa kuukauden päässä häämöttävää joulua. Minä lähinnä kauhistelen ajan kulua kun ennen joulua olisi vielä kahdeksan esseetä palautettavana ja Saksaan lähtö lähestyy päivä päivältä.

Myös kotiin meno jouluksi ahdistaa. Kymmenen päivää kotona, muiden laittamilla ruuilla ja muiden ohjelmalla. Argh. Onneksi melkein joka päivälle on löytynyt kavereiden puolelta menoa ettei tarvitse kotona istua koko aikaa. 

Poikkiksen kanssa on sovittu, että kumpikin tulee takaisin niin äkkiä kuin pääsee lähtemään. Kumpaakaan ei hirveästi innosta kahteen suuntaan jaettu kotijoulu, mutta yhteinen joulu ei oikein tule kysymykseen kun hänen vanhempansa eivät tiedä olemassaolostani ja meillä joulu on minuuttiohjelmoitu. Sama ohjelma kuin edellisetkin 20 vuotta. Toisaalta ihan kivaa mutta joskus olisi ihan kiva olla joulu rennosti eikä juosta kellon mukaan.