Uusien juoksukenkien myötä (rakastan, rakastan, rakastan) juoksusta on tullut paljon helpompaa ja kevyempää kuin ennen. Tuntuu erittäin vahvasti siltä että myyjä oli ihan oikeassa todetessaan minun juoksevan kengillä jotka ovat niin persiästä kuin olla voi.(Oma käännös koska en ihan ymmärtänyt kaikkea mitä myyjä saksaksi sönkötti.)

Edelleen vaan vaivaa viime kesänä kylmiössä rehkiessä revähtänyt pakaralihas. Se ei enää ole pitkiin aikoihin pettänyt alta mutta on epämääräisen tuntuinen ja jotenkin jomottava. Tälläkin viikolla on töissä tullut seistyä ja käveltyä melkein 40h kun laskee mukaan työmatkat. Ja tietysti kun toinen puoli kipuilee ja asento muuttuu niin nyt alkaa oikeakin pakaralihas oireilla.

Mutta ei voi muuta kuin jatkaa kevyehkösti treenailua, toivoa että sää lämpenisi ja syödä viimeisen suklaapupun pois huomista lenkkiä odotellessa.

Lähdin tänään juoksemaan ensimmäistä kertaa koko keväänä. Sekä juoksukunto että suunnistustaito tuntui olevan melko hukassa. Jonkun aikaa puistossa pyörittyäni löysin itseni nimittäin McDonaldsin parkkipaikalta.

Juoksin alkuun pitkälti sykemittaria tiiraille kun sykkeet nousivat niin korkealle. Kun rupesin seurailemaan maisemia, putosin kartalta (joka tosin oli kotona, samoi kuin silmälasit) kun joka puolella oli ihania pikku siltoja ja puroja. Löysin myös ihanan joutsenlammen ja ensi kerralla on pakko ottaa kamera mukaan. Tai jos ensi kerralla katsoisi eka minne juoksee ja jättäs sen kameran sitten kävelyreissulle. Ihan siltä varalta että taas eksyy.