Se hihittävä ruumisarkku on sitten mun!

En aio vielä vampyyriksi muuttua vaan kyse on pikkuveljeni ja minun hurttiakin hurtimmasta karjalaishuumorista, joka on veristä ja sisaruksellista rakkautta täynnä. Että jos et ymmärrä, etkä ole karjalainen, älä huolehdi.

Anyway, heräsin tänä aamuna bestikseni vierestä (ei liity ruumisarkkuun mitenkään, kerron vain muuten vain kuulumisia ensin). Kun on tottunut nukkumaan kullan kanssa sylikkäin, oli tosi outoa jakaa sänky jonkun kanssa joka ei halaillutkaan koko yötä. Oli yksinäinen olo 🙁

Kotona tuli sitten puhetta kahdesta aiheesta mitä oli kavereiden kanssa illalla jauhettu, karjalaisesta hirtehishuumorista ja kuinka saada minut hiljaiseksi.

Hiljaisuus-kysymyksestä isä totesi että vastauksen keksiminen olisi Nobelin arvoinen, mihin pikkuveli totesi Nobelin aikoinaan keksineen jo ratkaisun. Isän mielestä kyseisen herran tuotekaan ei riittäisi vaan jatkaisin hihittämistä palasinakin. Totesin sitten pikkuveljen rauhoittelevan muistoväkeä hautajaisissani, että kyllä se ihan kuollut on, laitettiin vaan kasetti soimaan tunnelman luomiseksi. (Pikkuveljen arkusta kuuluu sitten vastaavasti vain HÖH! jokaisen kukkalaitteen tekstin jälkeen)

Hyvää Joulua kaikille!