Tabouleh-salaatti

dsc_0554.jpgYksi Lähi-idän ruokasuosikeistani on Tabouleh-salaatti. Stockan Herkusta löytynyt Tabouleh-aines on ihan huipputuote, koska sillä tähän salaattiin tulee juuri oikea maku. Laatikko sisältää bulguria ja mausteita, jotka herätetään eloon kuumassa vedessä.

Tabouleh-salaatti

150 g Tabouleh-ainesta paketista
2,5 dl kuumaa vettä
1 paprika
3 tomaattia
puolikas kurkku
200 g fetaa (Arla Apetina valkosipuli-persilja)

Kaada Tabouleh-aines kuumuuden kestävään kulhoon ja lisää 2,5 dl kiehautettua vettä. Peitä kulho ja anna turvota 20 minuuttia. Tee sillä välin paprikasta, tomaatista, kurkusta ja fetasta erittäin pientä kuutiota. Sekoita turvonnut Tabouleh-aines, ja pöyhi mukaan muut ainekset.dsc_0555.jpg

Ohje on simppeli, mutta todellisuudessa salaatti on hieman työläs, koska ainekset pitää pilkkoa todella pieniksi, jotta maut sekoittuvat.  Olen käyttänyt valkosipulilla ja persiljalla maustettua fetaa, joka tuo tähän mukavan lisämaun. Tabouleh sopii hyvin esimerkiksi paistetun kanan kaveriksi. Kastikkeeksi käy maustamaton jogurtti.

Tämän voi toki tehdä ilman tuota pakettiakin, mutta siinä tapauksessa persiljaa, minttua ja sitruunaa kannattaa käyttää reilusti.

koti ruoka-ja-juoma
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.