Parhaita juttuja Bangkokissa
Suurin osa tutuistani vihaa Bangkokia. Syitä on monia; paskalle haisevat viemärit, Khao Sanin suit-miehet, lukuisat muut turistit. En osaa tarkalleen selittää, miksi pidän Bangkokista. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
1. Ruoka
Bangkokista saa ihan tajuttoman hyvää ruokaa paikallisista katukeittiöistä. Eikä muuten ole hinnalla pilattu. Perus phad thai maksaa alle euron, samoin kaikki ihanat curryt. Suolapalan jälkeen on pakko vetää ihana suklaa-banaani-pancake. Kuori on ohut ja rapsakka, sisällä mehevä banaani ja suklaakastike. Toki näitä ruokia saa muualtakin thaikkulasta. Muutama mainitsemisen arvoinen ruokapaikka Bangkokissa:
Ranee’s – tarjoavat thaikun lisäksi pastaa, pizzaa ja hyvää leipää (Khao Sanin lähellä, 77 Trokmayom)
May Kaidee’s – kasvisravintola, jossa lauantaisin loistava buffet (useampi ravintola Bangkokissa, järkkäävät myös kokkauskursseja ks. linkki)
2. Chatuchak Weekend Market
Kaikkea roinaa kultakaloista lähtien. Viikonloppumarkkinoilta saa samat kamat kuin Khao Saniltakin, mutta markkinoilla hinnat on huomattavasti halvemmat. Tämän krääsän lisäksi siellä täällä on kojuja, joissa myydään paikallisten nuorten suunnittelijoiden uniikkikappaleita. Avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin. www.chatuchak.org.
3. Jokibussi keskustaan
Vaikka taksin saa Bangkokissa pilkkahintaan, joskus kaupungille kannattaa huristaa vesibussilla. Matkalla näkee paikallisten asumuksia joen varrella, ja hintakin on todella edullinen. Yksi pysäkki on Phanfa Leelat Pier Democracy monumentilta keskustaan päin.
4. Rambuttri Village
Bangkokin paras hotelli budjettimatkaajan näkökulmasta on Rambuttri Village. Yö maksaa alle kympin per nenä, ja sillä saa ilmastoinnin, telkun, kattouima-altaan ja uudet lakanat joka päivä, jos tahtoo. Pidemmällä reissulla toi kymppikin on tosi iso raha, mutta Bangkokissa kannattaa panostaa. Kuala Lumpurista tai varsinkaan Singaporesta ei samalla rahalla saa mitään vastaavaa. www.khaosan-hotels.com
Vaikka vietin seitsemän kuukauden reissusta kolme viikkoa Bangkokissa, pari paikkaa jäi näkemättä. Yksi syy oli krooninen rahapula, mutta muitakin selityksiä löytyy (kuten rusketus ja reissuväsy). Nämä aion tsekata ensi viikolla:
5. Sky Bar, The Dome
Sky Towerissa sijaitsevan The Domen terassilta voi tarkkailla Bangkokia iltavalaistuksessaan. 63. kerroksessa sijaitsevan baarin drinkkien hinta ja pukukoodi olivat viime reissulla vähän esteenä. Tällä kertaa mukaan pakataan muutakin kuin lipokkaat ja sortsit. Cin cin!
6. Reclining Buddha, Wat Pho
Tämä kyljellään makoileva buddha-patsas löytyy yhdestä Bangkokin vanhimmasta ja suurimmasta temppelistä. Miksi en käynyt täällä edellisellä reissulla? Hyvä kysymys. Muutaman kerran oli aikomus mennä, mutta jotenkin se sitten jäi. Onneksi on luvassa revanssi, ja tämäkin mesta tulee nähtyä.
Huom! Edellä siis lueteltu mun mielestä Bangkokin kohokohtia. Sun lista on varmasti toisenlainen. Kerro mulle sun vinkit, aion testata ne :)
Toukokuun 10. alkavaa lomaa odotellessa kirjoittelen kohteista, joissa kävin viime vuonna seitsemän kuukauden reissullani. Bangkok on tämän ”juttusarjan” kolmas osa. Aiemmin olen julkaissut vinkit Balilta ja Filippiineiltä.