Mangosalaatti ja vaniljakastike
Aasian-reissulla roihahtanutta mangorakkautta on vaikea lievittää Suomessa. Mangot ovat usein todella raakoja ja happamia, mutta ready to eat -tuotteet eivät ole! Mangohimoissani tein hedelmäsalaatin ja kostukkeeksi keitin vaniljakastikkeen.
Jos mango ei ole tuttu tuote, sen pilkkomisesta voi tulla aikamoista räpellystä. Hedelmän sisällä on suuri litteä kivi, joka pitää huomioida mangoa leikatessa. Törmäsin netissä vahingossa mangonleikkausohjeeseen, joka oli minusta huono. Siinä käskettiin leikkaamaan mango puoliksi, ja kovertamaan kivi keskeltä pois. Itse suosin tällaista tapaa:
Ota mango käteesi niin, että päältä katsottuna mango on kapeimmillaan. Eli leveämpi puoli on sivussa, kapeampi puoli päällä. Leikkaa kyljestä paksu siivu, ja viillota siivun liha kuutioiksi. Paina lihapalasia kuoren toiselta puolelta, ja työnnä peukalolla valmiit kuutiot salaattiin. How simple is that!
Hedelmäsalaattiin heitin mangon lisäksi banaania, päärynää, viinirypäleitä ja appelsiinia. Päälle lorautin reilusti vaniljakastiketta, joka on todella helppo tehdä.
Vaniljakastike:
4 dl maitoa
1 muna
1 rkl perunajauhoa
puolikas vaniljatanko
sokeria maun mukaan
Sekoita kattilassa maito, muna ja perunajauho. Raavi sekaan vaniljatangon sisus ja heitä tanko mukaan. Kuumenna kattilassa, kunnes seos alkaa muuttua sakeammaksi. Sekoita koko ajan. Älä anna kastikkeen kiehua. Kun koostumus on sopivan paksuinen, ota keitos liedeltä, poista vaniljatanko ja lisää sokeri. Itse laitoin noin 1,5 rkl. Odota hetki, että kastike viilenee. Tarjoile mangosalaatin kanssa.