Sienipasteijat

dsc_0685.jpg

Sienet on täällä! Ja ihan parasta sieniherkkua ovat sienipasteijat.

Tämä resepti on mummulta. Pasteijat ovat aika rasvaisia, ja siksi ah, niin herkullisia. Huomaan aikuistuvani, koska ihan oikeasti voisin lähteä tästä sienimetsään haalimaan ilmaista saalista. Harmi vaan, että ensi viikolla lähden 5 kuukaudeksi Thaimaahan, joten turha tässä on mitään pakastella. 

Sienipasteijat 24 kpl
              
Taikina:
250g pehmeää voita            
1 prk rahkaa    
4 dl vehnäjauhoja          
1 tl leivinjauhetta

 Täyte:
1,5 litraa tuoreita suppilovahveroita/75 g kuivattuja/4 dl pakastettuja (myös muut sienet sopii)
75 g purjoa tai 1 dl ruohosipulia
1 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 prk (1,25 dl) smetanaa
1 tl suolaa
2 rkl persiljaa

Sekoita voi ja maitorahka. Sekoita keskenään taikinan vehnäjauhot ja leivinjauhe ja lisää maitorahkan ja voin joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Nosta taikina jääkaappiin odottamaan.

Paloittele sienet. Kuumenna niitä pannulla, kunnes neste haihtuu. Lisää voi ja hienonnettu purjo tai ruohosipuli. Ripottele päälle vehnäjauhot, ja sekoita. Lisää smetana. Anna kiehua hetken aikaa. Mausta muhennos suolalla ja persiljalla.
Kauli taikina puolen sentin paksuiseksi levyksi. Ota siitä muotilla (esim. lasi) pyöreitä paloja.
Pane täytettä toiselle reunalle, ummista ja voitele munalla.
Paista 225 asteessa 10-12 minuuttia.

Koti Ruoka ja juoma

10 lempparikosmetiikkaa

Åbolove haastoi minut listaamaan kymmenen lempparikosmetiikkaani. Tässä siis TOP 10. Kokosin mukaan joitain vanhoja luottotuotteita sekä muutamia uusia tuttavuuksia.

1. Dior Hydra Life Pro-Youth Sorbet Crème sekä Eye Crèmep259406_hero.jpg

Muutaman vuoden käytössä ollut kosteusvoide sekä silmänympärysvoide. En voisi enää elää ilman. Ihanan ohut koostumus, ja imeytyy tosi nopsaan. Psykologinen vaikutus ainakin havaittavissa, uskon, että muutamat aurinkorypyt ovat kadonneet (niin varmaan!).

2. Freeman Coconut & Guava Toning Body Lotionm4d599ee990f98.jpg

Ihana tuoksu. Ja koostumuskin oli vielä viime purkkia ennen täysi kymppi. Nyt toivon, että edellisellä kerralla ostamani tuote oli viallinen, koska rasva oli muuttunut todella paksuksi. Aiemmin voide oli mukavan juoksevaa, minkä vuoksi levittyi ja imeytyi helposti. Jos jollain muuten on havaintoja tästä koostumusasiasta, pliis kertokaa, että menikö ne nyt muuttamaan ton lopullisesti. Olen huolestunut.

3. YSL Parisienne -tuoksu

yves-280.jpg

My favourite. Ruusupohjainen kukkaistuoksu. Sopii mielestäni mihin vaan, töihin, iltamenoihin, vapaa-aikaan. Tyttömäinen, joidenkin mielestä ehkä liian kevyt ja särmätön, mutta minulle täydellinen.

4. Kevin Murphy Angel Rinse -hoitoaine21ijjll4cl__sl500_aa300_.jpg

Tuoksu taitaa olla mulla kriteerilistalla aika korkealla, koska tämäkin tuote tuoksuu ihanan karkkimaiselle. Lisäksi selvittää mun hamppuhiukset kaikilta mahdollisilta takuilta. Sopii kuiville ja vaurioituneille hiuksille. Sisältää mango- ja kookosvoita sekä kamomillaa.

5. Kevin Murphy Fresh Hair Dry Cleaning Spray -kuivashampoo21pdv-q0ucl__sl500_aa300_.jpg

Muita kuivasampoita en ole edes kokeillut, mutta kampaajan suosittelema pullo jäi pysyvästi osaksi kosmetiikkavalikoimaani. Jälleen kerran kiva tuoksu, helppo käyttää ja todella toimii. Puhtaisiin hiuksiin saa kivasti lisää volyymiä ja saa hiukan likaisetkin hiukset näyttämään freeseiltä.

6. Kanebo Sensai 38 -maskara

imagesca18gh90.jpg

Luottoripsari jo vuosia. Tykkään siitä, että ripset ovat erotellun näköiset, ja tällä tuotteella saan tynkiini myös lisää pituutta. Ainoa miinus, että Aasian-reissuilla kraanavesi ei läheskään aina ole meikäläisen majapaikassa ollut yli 38-asteista, joten ripsarin poistaminen on muodostunut ajoittain hiukan haasteelliseksi.

7. Shu Uemura -ripsientaivutin

imagesca9uqlar.jpg

Ekan hankin vuonna 2008, ja nyt sain tuliaiseksi toisen samanmoisen. Ei ekassakaan mitään vikaa ollut, kestänyt 3 vuotta oikein hyvin. Vaihdoin kuitenkin kiiltävämpään 🙂 Ainoa haaste on löytää uusia vaihtotyynyjä (vai mitä ovatkaan) tähän vimpaimeen, koska Shu Uemuraa ei ainakaan mun tietojen mukaan myydä edelleenkään Suomessa.

8. Make Up Storen luomivärit

imagescatvuo4s.jpg

Kestävät kovankin biletyksen, eivätkä haihdu illan aikana luomilta. Käytän näitä lähinnä iltameikissä, mutta tätä kirjoittaessa päätin, että taidan hankkia pari nappia lisää päivämeikkiä varten. Vaikka ovat hitusen tyyriitä, mun mielestä hinta-laatusuhde on kohdallaan.

9. Lush Sugar Babe -kuorintasokeri

sugar_babe_49e6141e6898b_0905_bea.jpg

Mulla on käytössä myös kuoriva suihkugeeli, mutta tämä tuo kivaa vaihtelua elämään. Suloisenmakea reilun kaupan sokerikuorinta sisältää ihoa hoitavaa kaakaovoita. Tuoksuu mimosalle ja ylang ylangille, kerrotaan Lushin sivuilla. Olen välillä ollut katkera kylpyammeen omistajille, mutta onneksi Lushilta saa kaikkea kivaa suihkuttelijoillekin. Suosittelen kokeilemaan myös suihkupommeja sekä ihanaa suihkujellyä, jota olen täällä aiemminkin hehkuttanut.

10. Banana Boat Tanning Oil

imagesca80730y.jpg

Planeetan paras ”grillauskastike”. Lopputuloksena erittäin syvä ja tumma rusketus. Toki suojakertoimia tarvitsevalle hiukan huono valinta, mutta ennestään väriä saaneelle suosittelen lämpimästi. Itsellä ollut käytössä suojakerroin 4 sekä kertoimeton. Ja vielä tähänkin lisättävä, että ihanan imelä tuoksu 🙂

Haaste kuuluu näin:

1. Thank the person who tagged you and link to their blog.
2. Put the top 10 award logo on your blog.
3. List your top 10 cosmetics.
4. Choose 10 bloggers to tag, link to their blogs and let them know.

Ja tässä pari blogia, jotka oikein nimeltä mainiten haastan mukaan tähän pohdintaan: VENUS IN FURS sekä Auringonpolttamat. Lisäksi kannustan muitakin lilyläisiä tekemään oman listansa, ellette ole jo tehneet 🙂

top10award.png

Kauneus Meikki