Vapiano, vihdoin Suomessa!

vapiano.jpg

Kuva: Lainattu.

Kävin eilen testaamassa Suomeen rantautuneen Vapianon. Ihan todella passeli paikka. Terassin sijainti on mitä loistavin, ja pastan saa lautaselle muutamassa minuutissa, vieläpä kohtuuhintaan.

Maailmalla tuttu ravintolakonsepti Vapiano vietti avajaisiaan torstaina Helsingin Mikonkadulla. Kävin syömässä Vapianossa eilen, ja ravintola lunasti heti paikkansa mun suosikkimestojen listalla.

Ovella jokaiselle asiakkaalle annettiin kortti, jolla ruoat ja juomat oli tarkoitus ”maksaa” eri tiskeillä. Sen jälkeen ruoka haettiin suoraan kokilta, joka valmisti pastan asiakkaan silmien edessä. Viereisessä kopissa sitä kyseistä pastaa askarreltiin käsin. Ruoan sai muutamassa minuutissa.

Vaikka annokset valmistetaan nopeasti, ruoan taso on silti todella hyvä. Scampipastan ravut olivat ihanan meheviä, kastike maukasta ja pasta sopivan kypsää. Scampipasta kuului listan kalleimpiin annoksiin, mutta ei ollut hinnalla pilattu (11 e). Tiramisu (4,90 e) oli myös todella hyvää, samoin ravintolan halvin proseccopullo (24 e). Suosittelen!

Ainoa miinus tulee siitä, että kokki meinasi vähän unohdella, mitä mihinkin pastaan tulee. Lisäksi maksukortin 50 euron limitti ei ihan riitä, jos terassilla istuskelee koko päivän ruokailun päätteeksi.

koti ruoka-ja-juoma
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.