A Little Bit Of HIIT

Moikka taas pitkästä aikaa! Ajattelin tällä kertaa jakaa teijän kanssa alkuviikosta tekemäni lyhyen HIITin, josta jaloilla kesti perjantaihin asti toipua. Olin itsekin yllättyny siitä, miten hyvin treeni meni perille vaikka se ei ollutkaan pitkä. Voin sanoa että tankki oli kyllä tämän jälkeen aaaaiiivan tyhjä 😀! Teen itse näitä HIIT-treenejä silloin tällöin, kun tunnen että on tarvetta. En harrasta pitkiä aerobisia treenejä (juoksua tms.) joten mun kroppa ei ole tottunut sen tyyppiseen rasitukseen. Tämän takia mulla keho reagoikin hyvin tämän tyyppiseen treeniin esim. jos takana on ollut poikkeuksellisen kova herkuttelupäivä tai vaikkapa loma. Tunnen että muutamalla tällaisella treenillä saan sen eksta kilon tai puoltoista suhteellisen lyhyessä ajassa karistettua pois. Tällä hetkellä itse olen tyytyväinen siihen mihin olen päässyt. En ole täydellinen, eikä ole meistä kyllä kukaan muukaan, mutta olen tyytyväinen omiin saavutuksiin. Huolimatta kuluneista kivuista ja ongelmista, olen viime vuoteen nähden paljon terveempi ja voin paljon paremmin. Olen myös päässyt treenaamaan ja tekemään juuri näitä HIITejä, joita en uskonut kunnolla pystyväni enää ollenkaan tekemään. Minulla on haaveita, että pystyisin vielä jonain päivänä asettamaan tavoitteita treenin suhteen, mutta vielä tällä hetkellä annan itselleni aikaa ja etenen niitä haaveita kohti hitaasti. Joskus on niitä huonoja päiviä ja sitä menettää uskonsa, mutta ne fiilikset eivät nykyään kauaa kestä. Otin hiukan aikaa sitten lopputilin omasta työstäni, joka oli paras päätös jonka olen ikinä tehnyt. Älkää katuko niitä päätöksiä, jotka tosiaan tekevät teidät onnelliseksi, huolimatta siitä miten paljon muut kauhistelevat ja pudistelevat päätään. Itse kukin tietää mikä on itselle parasta. Tulevaisuus näyttää mitä tulen tekemään seuraavaksi, vielä ei ole mitään tarkkaa päämäärää ja se on ihan okei :). Live and learn, vai miten se menikään!

Sitten itse asiaan, tässä olis teille settiä!

 

Työosuus A:

Prässi 1×12
Mave 1×15
Hyppynaru 40s

30s lepo
4 kierrosta

 

Työosuus B:

Sumokyykky (kp/tanko) 1×20
Suorin jaloin mave 8/10/15 – painot pienenee kun toistot suurenee (esim. 20/15/10kg)
Askelkyykkyhyppy 1×20

30s lepo
3 kierrosta

Kuulen mielelläni kokemuksia jos joku tekee :).

 

photo_5.6.2016_14.26.07.jpg

Murun kanssa salilla. Joku päivä vielä oon niin terve että voidaan treenata yhdessä taas :).
 

photo_17.6.2016_19.41.25.jpg

Ihanaa loppuviikkoa kaikille! Ensi viikolla on ruissi ja olen siitä super innoissani. Nähdään siis siellä :)!

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys

Minne tie vie

Sitä ei kukaan voi varmuudella sanoa, mutta voimme siihen paljon itse vaikuttaa. Minä olen hieman huono sopeutumaan uusiin elämäntilanteisiin, mutta senkin olen oppinut tekemään paremmin, mitä vanhemmaksi olen tullut. Olen viimeisten muutamien kuukausien aikana tehnyt päätöksiä jotka toteutuessaan tulevat muuttamaan merkittävästi elämää ja arkea, toivottavasti parempaan suuntaan.

Ostettiin muutama viikko sitten uusi sänky unikulmasta ja nyt ollaan muutama yö siinä nukuttu. Vähän hinta kirpaisi, mutta uskon että se on jokaisen pennin arvoinen. Hommattiin tällainen puoliksi räätälöity, mikä siis tarkoittaa sitä että sänky on jousitettu meidän kummankin ylävartalon kohdalta pehmeämmäksi, jotta mm. kyljellä nukkuessa olkapää ei menisi lyttyyn. Vielä on aikaista sanoa täysin miten sänky on vaikuttanut omaan terveyteen, mutta kaiken kaikkiaan nukkuminen tuntuu paremmalta kuin ennen. Muutama viikko ennen uuden sängyn tuloa, nukuimme petauspatjan kanssa lattialla, sillä vanha sänky alkoi käymään jo hermoille eikä tuntunut onnistuvan sillä nukkuminen ollenkaan. Viikon lattialla nukkumisen jälkeen huomasin merkittävää parannusta omassa niskassani. Se tietysti koostuu muistakin asioista kuin pelkästään siitä. Vaihdoin tyynyn takaisin tempur-tyynyyn joka sopi kovan lattian kanssa paremmin ja tuki myös niskaa hyvin, lopetin jatkuvan puhelimen räpläämisen, aloin kuntouttaa itseäni kuntosalilla ja liikkumaan ja venyttelemään enemmän ja parasta näistä kaikista, olen onnistunut laihtumaan pikkuhiljaa.  Kävin torstaina puntarilla ja huomasin että kolmessa kuukaudessa painoa on nyt pudonnut 5kg. Minusta se on hyvä tahti, pää on pysynyt mukana eikä ole ollut kovinkaan tuskallista. Olen elänyt aika normaalia elämää ja samalla nauttinut siitä niin kuin kaikki muutkin. Kaikki on kiinni siitä, osaako olla kohtuullinen syömisessä ja liikkumisessa. Olen täysin hurahtanut tähän flexible dieting hommaan. Pääkoppa on pysynyt todella normaalina vaikka dieetillä olenkin. Olen herkutellut kohtuudella useamman päivän viikossa, välillä melkein joka päivä. Kaikki on kiinni sinusta ja siitä, miten valitset syödä makrosi. Jos noudattaa tämän joustavan diettaamisen pääsääntöä, eli 80 % terveellistä ruokaa ja 20% ns. roskaruokaa/herkkuja, ei tule sen suurempia ongelmia. Kuitua sinun tulee joka tapauksessa syödä päivän aikana vähintään 20-25g (riippuen siis henkilöstä ja ruokavaliosta) ja tämä taas pakottaa sinut syömään pääsääntöisesti terveellisesti. Kuitua nimittäin on mm. viljavalmisteissa, kasviksissa, hedelmissä ja marjoissa, pähkinöissä ja siemenissä, sekä leivässä. Minä syön pääsääntöisesti itse itselleni tekemäni ruokavalion mukaan, mutta jos satun jonain päivänä himoitsemaan esim. karkkia, katson että syön muiden aterioiden yhteydessä sen verran vähemmän hiilihydraatteja, mitä karkeista sitten tulen saamaan. Tämä on minulla toiminut todella hyvin, eikä suhde ruokaan ole dieetilläkään muuttunut. Pääkoppa on kunnossa, enkä ahdistu mistään sosiaalisista tapahtumista niin kuin joskus ennen, sillä silloin se tarkoitti kaikkien herkkujen boikotointia ja omien eväiden mukaan raahaamista. No thanks! Tällä mennään nyt eteenpäin ja katsotaan paljon sitä painoa saa ennen kevättä pois. Jos toi flexible dieting kiinnostaa jotakin enemmänkin, niin voin siitä jossakin kohtaa kirjoitella lisää.

Meillä oli tuossa alkuviikosta paremman puoliskon kanssa vuosipäivä, olemme nimittäin selvinneet ensimmäisestä yhteisestä vuodestamme. Kaiken näköistä ollaan nyt jo koettu yhdessä, enkä voisi parempaa ihmistä toivoa rinnalle. Niin kuin parisuhteessa olevat tietää, aina se ei ole ruusuilla tanssimista, mutta sen tietää ja tuntee kun on sen oikean kanssa. Olen onnekas kun saan kutsua Teemua omakseni enkä muuta voisi toivoakkaan. Tein hänelle taulun meidän yhteisistä muistoistamme, siinä pieni vinkki jos itsellesi on tulossa samantapainen juhlapäivä. Tämä sopii hyvin myös esim. ystävälle lahjaksi.

Ihanaa alkuviikkoa kaikille :)!

DSC03646.jpg

Nämä housut ovat ehdottomasti mun lempparit tällä hetkellä. Tilattu Body Engineers:iltä.

DSC03648.jpg

Sain kullalta ihanaia kukkia <3.

Suhteet Rakkaus Liikunta Terveys