Nyt on ollut jotenkin tosi kiireisiä viikkoja eikä blogin käynnistäminen ole alkanut sillä vauhdilla kuin olisin toivonut ja tahtonut. 

Tänään jätän pienen kirjoituksen tänne, jonka julkaisin omalla facebook seinällä. Asia koskee työuupumusta hoitoalalla. Asia on itselle hyvin tärkeä ja henkilökohtainen, sillä itseltäkin löytyy työuupumus kokemus.

Tilapäivityksen kirjoitin sen jälkeen kun juttelin rakkaan ystäväni kanssa puhelimessa ja hänkin kertoi jääneensä sairaslomalle työuupumisen takia. Ystäväni on vielä miespuolinen hoitaja, sellainen jonka en itse osannut arvata uupuvan, hän kun ei koskaan puheissa antanut siitä mitään ennakkovaroituksia.

Mutta jokainenhan meistä uupuu kun tarpeeksi joustetaan, tehdään liikaa ja työ kuormittaa henkisesti ja/tai fyysisesti meitä yli meidän omien voimavarojen. Myös oma henkilökohtainen elämä ja sen kuormittavuus tähän edelliseen pottiin vaikuttaa tai myötävaikuttaa työssä uupumiseen. 

Jotenkin halusin jakaa nämä ajatukset somessa ja täällä blogissa sekä tuoda esille sitä faktaa kuinka yleinen ongelma tällä hetkellä tämä on hoitoalalla. Ja tavallaan antaa sille nimeä, sillä itse koen että moni hieman sitä vielä häpeilee ja siitä ei osata puhua avoimesti.

Sen enemmittä puheitta, tässä tekstini:

”Tulin just duunista himaan. Kehä1:llä ruuhkassa ajaessa oli aikaa ajatella. Mietin paljon sitä kuinka parin viime vuoden aikana ympärilläni on ystävät, työkaverit ja tutut sairastuneet työuupumukseen hoitoalalla.
 
 Etenkin kuluvana vuonna tiedän pelottavan monta jotka ovat uupuneet. Monikin heistä on erittäin kovalla ammattitaidolla ja vahvalla luonteella varustettuja. Ikähaarukka ja työvuosien määrä on vaihdellut, samoin se, minkälaisissa yksiköissä he ovat työskennelleet.
 
Mietin kovasti onko vika missä. Kertyykö ”kova luontoisille” hoitajille jotenkin työtaakka erilailla, kuormitetaanko heitä työpaikoilla erilailla. He ovat yleensä myös äärettömän tunnollisia työntekijöitä jotka antavat työlleen kaiken. Itseä pelottaa tämä lisääntyvä työuupumus suhteessa henkilömitoituksiin ja yhä monisairaampiin hoidettaviin. Eikä alalle löydy tarpeeksi ammattitaitoisia ja päteviä työntekijöitä, joten otetaan remmin vahvistukseksi niitä ”naapurin Pertsoja”. 
 
 Ja loppupeleissä työuupumus ei tule näyttäytymään raporteissa päättäjille, kunnille ja yhtiöille sillä suuruudella kuin sitä on, sillä lääkärin täytyy kiertää diagnoosissa työuupumus masennuksen, ahdistuksen, unettomuuden tai jonkin fyysisen rajoitteen nimiin, sillä työuupumuksesta ei saa sairaslomarahaa.
 
Mua kieltämättä pelottaa mihin suuntaan tämä hoitoala on Suomessa menossa. Kuka välittää siitä ammattiaan suurella sydämellä toteuttavasta hoitajasta? Miten hoidettavat jaksaa jos mekään emme tahdo jaksaa? Ollaanko säästöissä jo menty liian pitkälle?”
 
 
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Onko itselläsi asiasta kokemusta, omakohtaista tai läheltä seurattua?
 
-H